United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jumalan hyvyydestä, luonnon kauneudesta, isänmaan edistyksestä, tapojen muutoksista nuo luonnonlaulajat runoilevat, kaikesta mitä vain ovat kokeneet omain elämänolojensa piirissä. Vaan minä viittaan itse runoihin, mistä parhaimmin voi nähdä mitkä sävelet, iloiset ja suruiset, meidän maan runoseppien runoissa kajahtelevat.
"Kun sinä nyt luet sitä, niin huomaa erittäin »Trimalchionin pidot». Mitä runoihin tulee, niin ne minua iljettävät senjälkeen kun Nero on ruvennut kirjoittamaan eeposta.
"Mutta me, se on Belisarius ja raajarikko Prokopius me palasimme napisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä tyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme aselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita ja loukkauksia. "Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten kukkiin ja runoihin.
Hän oli siitä vähän vain kiusataksensa puhunut isälleen, ja se oli aivan kauhistunut ja huutanut, että sehän on hurjuutta, hurjuutta!» »Antero on yhä enemmän uppoutunut filosofiaansa, mutta minä luulen, että hän samalla kaikessa hiljaisuudessa palvelee myöskin runottaria. Minä näin hänen pöytälaatikossaan vihon, jossa oli suunnitelmia useihin runoihin.
Täällä Lönnrot'in runonkeräykset hänet pian innostuttivat suomalaisen mytologian ja suomalaisten kielten tutkimiseen. Sentähden hän 1838 matkusteli Suomen Lapissa Lapin kieltä oppimassa ja seuraavana vuonna Suomen ja Venäjän Karjalassa, keräten selityksiä Kalevalan runoihin. Näiden tiedustuksien hedelmiä oli muun muassa ruotsalainen Kalevalan käännös.
Runoihin rupesin kohta, Lattialla laulamahan: Kiitos Astrild ainokainen Hyvin aivan ampumasta, Paremmin parantamasta, Kiitos, kiivahin sodassa, Taitavainen tappelussa! Siitä kannan kallollesi, Siitä painan pääsi päälle Kruunun kullasta kudotun, Palmupuista palmikoitun, Toivotan todella sulle Onnen kaiken olkapäille!
Caxi Neljättä Kymmentä Satua, Suomalaisiin Runoihin Käätty Vuonna 1774. Johannes nauroi. «Onko tuo oikein totta?« kysyi hän. «Se on satu«, vastasi äiti. «Onko kirjassa monta satua?« «Kaksi neljättä«, vastasi äiti. Johannes otti kirjan, katsoi siihen. A-n ja i-n hän tunsi. Vihdoin rupesi hän katkerasti itkemään. «Voi, kun en osaa lukea!« Ja nyt juoksi hän aapisen luo.
2. Käyn nyt tarkastamaan tehtävää, joka on tarjolla tämän maan älylle. Yleissilmäys, jonka loimme ajattelijan apulähteisiin, edellyttää yhtä laajan ajattelijan ainehiston. Näyttää siltä, kuin emme vielä olisi tietoisia sen rikkauksista. Emme ole ottaneet huomioon sen tarjoamaa kutsua. Meille riittää, että olemme yhtä eteviä oppineita kuin englantilaiset, että tiedämme yhtä paljon kuin aikalaisemmekin ja olemme kirjoittaneet sellaisen kirjan, jota luetaan. Me otaksumme, että jokainen ajatus on jo aikoja sitten lopullisesti kirjoihin kirjoitettu jokainen mielikuvituksen välähdys runoihin; ja mitä me sanomme, sen singautamme ainoastaan vakiinnuttamaan tuota luultua kirjallista täydellisyyttä. Hyvin pintapuolinen olettamus. Runous on tuskin laulanut ensimmäistä lauluaan. Luonnon ainainen kehoitus meille on: Maailma on uusi ja tutkimaton.
Sillä kaikki riippuu siitä, että meillä on usko suomalaiseen kansaan ja sen tulevaisuuteen, meillä on rakkaus tähän kansaan, sen kieleen, sen entisyyteen Kalevalan laulajiin, Kantelettaren runoihin, meillä on usko sen kulttuurivoimaan, usko siihen, että tämä voima on tarpeellinen ja välttämätön Euroopassa. Te ette näe mitään siellä, missä me tunnemme koko elämämme olevan.
Kaksi- ja nelitavuiset sanat ovat sopivimmat ja soinnukkaimmat runoihin. Kohta koitti onnen päivä ihanainen ihmisille, riemu ruskoitti enemmän.