Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
"Kuinka olette tämän saaneet?" "Kerro sinä, Matti. "Jo viime vuonna meidän paimentyttö kertoi, että kun pukit olivat kerran puskusilla vuorella ja hän juoksi niitä erottamaan, ne olivat potkineet sammalta pois kalliolta ja siinä kiilsi jotakin kirkasta, ihan kuin sulaa lyijyä. Se oli sellaista, mitä jättiläiset olivat kätkeneet vuoreen.
Hän otti esille rannerenkaan puolikkaan, jota hän kantoi nauhassa rinnallaan. "En ole koskaan käsittänyt sen arvoituksellista kirjoitusta: "'Baltille Haukalle Hädässä Ystävälle " "Niin, sinulta puuttui toinen puolikas, Adalgot", vastasi paimentyttö ottaen poveltaan toisen kappaleen. "Katso, tässä ovat sanat: " amali, kotka, ja kuolemassa ystävä."
IMOGEN. Melkein vain; mut taivas Mua auttakoon! Josp' oisin paimentyttö, Ja lampurimme poika naapurista Leonatukseni! CYMBELINE. Mieletönkö olet? Tyttö oiti pois Ja salvan taa! KUNINGATAR. Mut malttukaahan! Vaiti, Vait, neiti, rakas tytär! Ruhtinaani, Nyt meidät jättäkää, ja lohdutaitkaa Parhaanne mukaan. CYMBELINE. Hivukoon hän verta Pisaran päivässä, ja houkkuuteensa Näin kuolkoon vanhoillaan!
Heräsi tyttö ja poikanen Nyt taakse pensahan piili! Vaan kevät, kesä lyhyinen Kuin siivin ohi kulkee. Syys saapuu, suru paimenten Ja riemun laaksot sulkee. Jo laumast' on susi kaatanut Parasta hiehoa kaksi: Nyt paimentyttö on muuttunut, On käynyt murheisemmaksi. Vaan paimenpoika lohduttaa: "Kas pellon kuhilaita! Ne hiehoja taas kasvattaa! Ja muista niittymaita.
Vihoissaan heitti hän pyssynsä pois. Samassa kulki pieni paimentyttö ohitse. "Anna, ystäväni, minulle vähän maitoa", sanoi Valtteri, sillä nyt tuli nälkä toden perään. Kuin tyttö näki tuon karvaisen ilmiön, turkit nurin päällä, paperitötterö päässä, heiluvat höyhenet ja pitkän parran, huusi hän pelosta ja juoksi tiehensä. Mitä uskoi hän muuta, kuin että Valtteri oli itse ilkeä metsän mörkö!
Taikka muuttuisi se suuren Sahara-aavikon kaltaiseksi, joka on kaukana Afrikassa; siellä ei koskaan ole talvea eikä koskaan pakkasta, ja kuitenkaan ei ole siellä puita eikä kukkia, ainoastaan polttavaa hiekkaa ja erämaan kuumat tuulet. Kun köyhä paimentyttö kävelee metsässä, kuulee hän kevättuulten huminan puitten lehdettömissä oksissa, ja silloin koivu häneltä kysyy: rakastatko minua?
Monesti hän kumminkin istui syvän tuskansa turruttamana ja kyyneliä vuodattamatta. »Voi, kuinka onnellisia ovatkaan sentään kaikkein köyhimmät minun rinnallani!» hän kerran sanoi. »Hehän ainakin näkevät kauniin sinitaivaan ja herttaiset, viheriät niityt. Voi, jospa prinsessan asemesta olisin köyhä paimentyttö tai kreivittären sijasta kerjäläinen, kuinka hyvä minun silloin olisikaan!
Mitä? kysyi kuningatar pilkallisesti, katsahtaen Bertelsköldiin, onko täällä vielä toinenkin, joka on niin paljon ylempänä kaikkia kuolevaisia, ettei hänellä enää ole mitään toivottavaa tässä maailmassa? Onko se mahdollista ihana paimentyttö? Eikö yhtään kilpailijaa voitettavana!
"Ja pikku herttuatar", sanoi Valeria leikkiä laskien, "on, ikäänkuin hän olisi jotakin aavistanut, pukeutunut tänään morsiameksi." "Teidän kihlajaisjuhlaanne varten minä pukeuduin", vastasi paimentyttö nauraen. "Kun Rooman porteilla kuulin tästä juhlasta, avasin isoisän määräyksen mukaan myttyni ja koristelin itseni."
Joutui synkkä syksy, sade-ilmat, kuihtui kukat, siirtyi laululinnut, kuulunut ei enää metsämiestä, kaikunut ei laulu kalliolta. Paatta vasten paimentyttö itki: nyt hän tiesi kyllä, miksi itki. Käy pois, oi sisko, sen koivun alta, se koivu on turmion, tuskan puu! On huolten aaltoja lahden aallot ja kaihon tuoja on illan kuu.
Päivän Sana
Muut Etsivät