Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Pahoilla mielin hän jo päätti metsästä kääntyä kotiin, kun matkan päässä, tuuhean puun alla, näki pitkä-vartisen ruohikon hiljaa heiluvan, josta päätti, että joku metsolan nopsajalka siinä nautiskeli puun viileätä varjoa. Silmänräpäystäkään epäilemättä hän joustansa jännitti, toisessa tuokiossa nuoli ilmassa suhisi, kolmannessa se oli hengen-haavan tehnyt.
Koivu taiten vastaeli, itse virkki puu vihanta: "Niinpä muutamat sanovi, moniahat arvelevi elävän minun ilossa, riemussa remuelevan: minä hoikka huolissani, ikävissäni iloitsen, panen pakkopäivissäni, murehissa murmattelen. "Typeryyttä, tyhjä, itken, vajauttani valitan, kun olen osatoin, raukka, tuiki, vaivainen, varatoin näillä paikoilla pahoilla, lake'illa laitumilla.
Surullisena ja pahoilla mielin, ikään kuin jos olisin jonkun kalliin tavaran tielle kadottanut, matkustin minä läpi kaupunkia, nähden lumipyrystä hohtavan, ikään kuin kuultokuvassa, tuon punaisen paleltuneen nenän ja alakuloisen muodon, jonka helposti olisin voinut, kumminkin hetkeksi, iloiseksi saattaa.
Oletteko niin pahoilla mielin siitä, että näette minut jälleen vai onko Martinpojan koira hoklinut kaiken viilipiimänne? Katso, kun on nuori, niin voi olla iloinen, vaikka on tapahtunut, mitä ei ikinä olisi pitänyt tapahtua, huokasi akka ja itki vielä katkerammin. No, mitä sitten on tapahtunut? Jumala varjelkoon sen koskaan tulemasta minun suustani.
Ei suinkaan se ole Tappitarver? sanoi Barbox Veljekset, hieroen pahoilla mielin otsaansa hatulla. Ei! Ei se niin ole, vastasi lapsi huolettomasti. Kun hän nyt taas koetti saada tuota onnetonta nimeä suustaan, yrittäen kaikin voimin ääntää selvästi, niin siitä tuli vähintäin kahdeksan tavua. Taitaapa olla parasta, virkkoi Barbox Veljekset toivottomasti alistuen, että me lakkaamme yrittämästä.
Ja salista kuului vielä selvään, kuinka kreivi pois mennessään naurahteli. Mutta kreivinna astui pahoilla mielin tyttärensä lepokammioon. "No, maman, onko mitä uutta?" "Ei muuta kuin 'kärsimystä ja surpriisia' vaan."
"Se on Sylvi, tyttäreni, tuo," sanoi Knut seuraen nuorukaisen silmiä. Tyttö kävi tulipunaiseksi. "Minä unohdin kertoa sinulle että tapasimme hänen kirkolla," kääntyi isä tytön puoleen ja nyykäytti samalla päätään Niilolle. "Eihän se minuun koske," vastasi tyttö tylysti, nousi ja lähti äkkiä tuvasta ulos. "Hm," lisäsi Knut ja katsoi pahoilla mielin hänen jälkeensä.
FEDERICO. Anna minun olla. MARIANA. Sinä olet pahoilla mielin. FEDERICO. Ei ikään, lapseni. MARIANA. Seuratkaamme siis toisia. FEDERICO. Me miehet tahdomme rukoilla itseksemme, me miehet emme tahdo iäti olla holhon alaisina. MARIANA. Nyt näen minä hyvin, ettäs olet suutuksissa. FEDERICO. Olisiko ihme?
Mutta kun Stanley nosti silmänsä, näki hän tuntemattoman tien kimaltavan portin avoimena ja virran ulottuvan sen kautta, peninkulman toisensa jälkeen, koko salaperäisessä viehätyksessään. Hän nousi ylös ja katseli väkeä. Kuinka vähä oli heitä tunkemaan näiden pimeän ja sadun seutujen läpi! Melkein kaikki nyyhkyttivät. He istuivat alla päin, kumarassa, niinkuin näytti, surusta ja pahoilla mielin.
Silloin Pekka alkoi lykätä rekeä jäälle ja Hemmo lähti pahoilla mielin kotiinsa kainalossa "Huutavan
Päivän Sana
Muut Etsivät