Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Mitä metsänpetoa sinä tuossa tuot? Terveisiä kaupungista, sanoi Matti rauhallisesti, lakkinsa orren päähän ripustaen ja ryynipussin eukon eteen pöydänkulmalle asettaen. Toin vain uuden rengin tullessani. Rengin! huusi eukko taimmaiseen soppeen paeten. Karhuhan tuo on, oikea karhu! Lapsi tämä vasta on, virkkoi Matti, istuen itse lavitsalle ja nostaen Nallen polvelleen.
Tässäpähän nähdään! Vai viisi lehmää meille annetaan!» Hetvi ilvehti vastaan: »Mutta kurikkapa jää tänne orren päähän, ei kuiva eikä märkäne.» Siitä eivät Aino ja Olli-Pekka olleet tietävinään, sitoivat vain lehmien sarviin nuoria ja heidän Leppimäestä tulleet apulaisensa vetivät niitä ulos sitä myöten kuin ne oli päästetty parsista irti.
Tuura rahille pöydän toiselle puolen. TUURA: Se olisi asia sellainen, että kun sinä et totellut sitä arpakapulaa... TUURA: Et. Mutta näetkös, se oli nyt sittenkin yhteinen asia... LALLI: Häh? Enkö minä ole oma mieheni? Enkö istu oman orren alla? TUURA: Istut, istut. Mutta kyllähän se kylän ja kihlakunnan käräjissä niin päätettiin. LALLI: Käräjöikööt! TUURA: Tietysti, tietysti.
"En enään ikkunans' alle Mä vie teitä laulamaan, Vaan tuonne hautausmaalle Siell' lepoon hän lasketaan." J. P. Hannikainen. Valvojaiset. Siell' laajan pöydän ympärillä Nuor' istuu parvi paimenten. Ja korven saalis, karhun jalka, On olvikannun viereinen. Vaan alla orren honkapuisen Ei riemunkannel kaiukaan, Ja reunall' ei nyt herkkupöydän Juo nuoret riemumaljojaan.
Liekkuu vielä viime loimu: yksinäisen rinnan riemu. Autuaampi yössä yksin kuin on auringossa kaksin. Haudatahan haaveet sairaat, saapuvat jo juhlavieraat. Uhoo uksen alta routa, elo, raaka niinkuin rauta. Astuu rumuus alle orren, pimeys päähän päreenkarren. Ilma täyttyy inhuudesta, rinta varhaisvanhuudesta. Painuu pää jo polven varaan, sortuu kaikki kaunis soraan.
Väinö edelleen: Aina on talossa tässä, Tämän pirtin orren alla, Syötetty sulosanoja, Tarjottu hyvä tavara, Jalo juoma juotettuna. Kasva, kultainen hedelmä, Nuorenkin suvun saralle! LOUHI. Syökätte, hyväsukuiset, Syöden ei talo häviä, Vaikka jouten jaaritellen. TURJO. Mihin Pohjola pakeni? Tääll' on liiaksi valoa. Kansa, katsele olutta, Ettei huikene näkösi Siellä on makea yömme.
Siinä lausui lattialta, oven suusta, alta orren, sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Tuletko minulle, neiti, ikuiseksi ystäväksi, polviseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi?" Tuopa kaunis Pohjan tytti itse ennätti sanoa: "Joko sie venosen veistit, joko laait laivan suuren kehrävarteni muruista, kalpimeni kappaleista?"
1:NEN JOUKOLAINEN. Terve Joukolan tupahan! Onni kuulun orren alle! Muut kertaavat viimeisen säkeen. TAINA. Terve, te kotoinen kansa! Valitkaa kotoinen paikka Tässä pienessä tuvassa. Väki asettuu pöydän etusivulle. VANHA JOUKO. Tuo olutta, orjapiika! Juokatte iloisin mielin! 1:NEN H
Vaan elkää hyvät imeiset tuota ouoksi otelko, jos mie lapsi liioin laulan, pieni pilpatan pahasti; en ole opissa ollut, seisonut sepän pajassa, saanut ulkoa sanoja, loitompata lausehia; olen oppinut kotona, oman aitan orren alla, oman äidin värttinöillä, veikon veistoslastusilla. Kanteletar. Ohoh kultaista kotia!
He alkoivat riisuutua molemmat ja Lönnrot aikoi, saatuaan pieksut jalastaan, heittäytyä sohvan kannelle. Se olisi tämä sänkyvuode tohtoria varten aiottu. Kyllähän minä voisin tässä sohvan kannellakin. Ei millään muotoa, tämä on varta vasten laitettu tohtoria varten Saatettaisiin me ehkä sinutellakin toisiamme, koska kerran on satuttu saman orren alle. Minä saan tietysti sanoa sedäksi
Päivän Sana
Muut Etsivät