Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Teit' autamme, itkevät pienoiset, Kun päivänne niin ovat murheiset, Kapakassa kun kaikk' isä tuhlaa vaan, Ilon löytää siellä, on kuin kotonaan. Teit' autamme, joilla ei viel' olekkaan Himo polttava ainoa aarre vaan; Puhtaana mielenne olkohon, niin ett'ei kuuluisi: "myöhäistä on!"
Niin, niin, minä olin hullu, kuin kiivastuin sillä tavoin, sanoi hän, katsellen peiliin, joka heijasti hänen silmiinsä sen säihkyvän silmäyksen, millä hän näytti tiedustelevan neuvoa omalta itseltään. Ei mitään kiivastumista! Kiivastuminen on heikkouden merkki. Minä en olekkaan koskaan onnistunut sitä keinoa käyttämällä.
Sitten hän meni pyytämään apua Sveitsiläisiltä." "Sveitsiläisiltä", Ludovik XI huudahti, "haa, enpä olekkaan erehtynyt, ne ovat uljasta väkeä. Heidän päällikkönsä ovat olleet minua tervehtimässä... Bubenberg, Scharnachthal, Hallwyl ja Kilian von Diesbach.
Pikemmin tekisitte päinvastoin, eikä johtuisi mieleennekään kutsua sellaista hyväntekeväisyydeksi tai armeliaisuudeksi. Tuon sanan käyttäminen siinä yhteydessä tuntuisi teistä hyvin vastenmieliseltä». »Luonnollisesti», vastasin, »mutta suhde ei olekkaan sama.
Sitten jättäen tytön, joka punastui korvia myöten tämmöisestä kunniasta, ja kääntyen äidin puoleen, hän suvaitsi taputtaa tämän kaksinkertaista leukaa, ja huudahti iloisesti: "Kaikkia! enpä olekkaan minä mikään suurisyömäri, niinkuin serkkuni Burgundissa... Eläköön porvaripata!" "Voi!" mestari Gringonnaux vihdoin sai huutaneeksi, "Voi! sire, hän on vienyt padat ja kaikki."
»Niin, sinua vartenpa nyt olen tänne tullut», sanoi Jussila. »Jos suostut kauppaan, tuon heti kihlat esille, eivätkä ne tyhjänpäiväiset olekkaan.» Ja nyt sulhasmies aukaisi käärön toisensa perästä. »Tässä silkit, tässä kultavitjat, tässä sormukset, tässä »
»No, nauramaankos sinä muka rupeat?» sanoi nuorukainen. »Sinähän päinvastoin punastut ja nakerrat hämilläsi niin nätisti kuin mikähän pieni hiiri... 'Ka, ihanhan se käy kuin tavalliselta ihmiseltä, vaikkei olekkaan kahvelia eikä lautasia! ihmettelee joku miehistä. Minä voin vaivoin pidättää nauruani ja sinäkin puret huultasi siellä minun kylkeni suojassa.
Se tuntui niin hyvältä ja turvalliselta, vaikka samalla salainen, kalvava tunne alkoi tehdä Hartin levottomaksi. "Anna, sinä hemmottelet minua niin, että kohta en tule toimeen missään muualla kuin sinun luonasi." Hänen äänessään oli taas tuo lämmin sointu, joka pani Annan sydämen sykkimään. "Muualla! Eihän sinun muualla tarvitsekaan tulla toimeen. Etkö sinä muka olekkaan enää minun pikku poikani?
Hän istui puoleksi palaneen valkean vieressä ja nukutti parhaillaan lastansa, joka kehdossa ruikutti; toinen lapsi kitisi sängyssä. Minä pyysin yösijaa, enkä oikein kuullut mitä vaimo vastasi; luulin kuitenkin hänen myöntäneen; ehkä pelkäsi hän minua. Ja levittikin se vanhan kuluneen raanun lattialle minua varten. Minä kysyin, eikö miestä talossa olekkaan.
"En olekkaan", vastasi Olli vähän nenillänsä, eikä sen enempää sitten virkkanut. Mutta kohta saman päivän ehtoolla meni hän jo Tuorilaan, Tiltaa kosimaan; ja pistäysi Tildan kamariin. Kun Tuorila ymmärsi asian, niin komensi hän akkansa kahvia keittämään, ja toi taas viina-potun pöytään. "Kas niin, akkaseni! Sanoinhan minä sitä, että vielä Tuorila taaskin yhtenä talona on.
Päivän Sana
Muut Etsivät