United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta siitäkös harmaatakit vaan pahemmin suuttuivat; he ropsasivat ruoskallansa Mattia kerran ja hevosiansa useammin; voimallisesti reuhtasivat silloin kruunun pulskeat juhdat; ja pyllähtipä korkea kuormamme ojaan, aisain päät katkesivat, satulavyö meni poikki, Valko kaatui kellellensä, kuin ammuttu, lampaan kerit ja metsot mätkähtivät huiskin haiskin maantielle.
"Tysevä ja isonkokoinen poika, isoin päin ja vaalehin kiheröin hiuksin." "Jaa, se on hän; sano Jumalan tähden, missä hän on?" huusi Martina, rynnäten vasten vähäistä hattumaakaria semmoisella vauhdilla, että tämä pudotti yhden osan taakastansa ja oli vähissä itseki tuupertua ojaan. "No, no!" sanoi ukko vähän pahoilla mielin, "minä en ole kätkenyt hattuihini poikaa, enkä kanna häntä vutraaleissa.
Ainoastansa kerran, kun taiteilia istuen kaleesissa ajoi molemmilla rautioilla vähän matkaa kylästä hänen ohitsensa, Leijonan-isäntä ei pysynyt tasavoitolla, vaikka kukaan ei sentään nähnyt, kuinka hän kompastui ja putosi ojaan, ja jäi sinne isoksi aikaa, kunnes hän vihdoin pääsi ylös. Petrovitschillä oli tätä nykyä uusi kävelytie.
Ihan se on ollut niitä valikkotyttöjä aikoinaan ja on vieläkin. Se tuon lieneekin ojaan kaatanut. Piikako hän lie siellä kirkolla ollut, ennenkuin tuon lapsen teki? Piikaihminen. Sitä minä toisinaan olen oudoksunut, että miksei tuo ole ruokkoa vaatinut keltään, tottapa se lapsen isä tuon olisi maksaa joutanut, kun ei vihille taipunut viemään...
Milloin taas hän hyppäsi tielle ja koki huvikseen pidättää rekeä, pannen hevoset kaikin voimin vetämään, sillä tämä vasta kolmetoistavuotias poika alkoi jo osoittaa omaavansa jättiläisvoimat, joiden avulla hän useamman kerran oli paiskannut aikuisia miehiä tantereeseen. Vähäinen asia hänelle oli, reen ojaan vajottua, yksinään nostaa se ylös jälleen.
"Voi kun minä pelkään tuota Jooseppia", sanoi Anna kun Jooseppi oli ohitse mennyt; "minä juoksen aina pakoon kun hän vastaan tulee". "Hm! pelättäviä toisinaan ovatkin nuo hassunsekaiset", sanoi Taavi, "mutta tämäpä tavallisesti on niin päissään, että pikkusormella syöksee hänet ojaan. Eikä tuo edes viinaan kuole. Kyllä ei hänestä isoa vahinkoa olisi.
Vaikka se onkin niin ruma ja vetelä nykyään, on siinä kuitenkin sievä savi-pohja läpeensä, eikä ole nykyäänkään kuin parin kyynärän päässä maan pinnasta; minä olen tänä päivänä lapiolla koetellut ja tutkinut joka paikasta rämeen pohjan. Veden saa rämeestä ja järvestä putoamaan Kurnuvan ojaan, johon ei ole lammesta kuin noin kuusisataa syltä.
Niiden mielestä minä olen paras hevonen maailmassa. Ajavat kuin kunnioittaen, pitävät käsiään ohjastaessa ojona, niinkuin olisin juoksijaori, ja ptruukuttelevat kuin vauhkointa varsaa. En minä heitä ojaan aja, jo kaukaa minä kierrättelen vierut ja vastaantulijat. Mäet minä lasken niille mieliksi niin tasaisesti, että länget kaulalle soluu. Vastamäen alla ne pysähtyvät ja nousevat pois reestä.
Rastas ei kadehtinut myöskään, päättelihän vaan panna mieleensä satakielen ruladeja ja kadenseja ja stakatoja, ja lensi sitten kauas korpeen ja aatteli, eiköhän hänkin tottuisi semmoisiin. Rastas arveli: "ei oppi ojaan kaada." Mutta olipa satakielellä kadehtijoitakin.
Hän koukistuu maahan, lyö sylensä suuren kiven ympärille, nostaa sen radan vierestä ilmaan, syöksee takaisin radalle, sulkee silmänsä, jymähyttää sen tulevaa veturia vastaan, kuulee kauhean pamauksen ja hoipertuu tunnotonna penkereeltä alas ojaan.