Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Eräänä kauniina kevät-aamuna, kukon henkiessä, astui Anna Jumalan nimeen raskasta tietänsä. Rahvaan kysymyksiä välttääksensä hän läksi yli Sutlepan niityn. Kylässä oli kaikki vielä ääneti ja hiljaa: tänään oli pyhäpäivä ja jokainen makasi kauemmin kuin muuten. Leivo vaan oli jo hereillä sekä lähetti riemuiten aamuvirtensä kohden taivasta, ja hernehalmeilla einehti muudan kyyhkyisperhe.
Siitä vanhan yliskamarini ikkunasta, missä ei muuta kuin niitty ja niityllä lato ja niityn takana järvi ja järven halki viitoitettu tie ja sen perillä matalakukkulainen metsäinen maa. Enpä tiedä toista maisemaa niin mieluista, kuin missä on pappila ja kirkko.
Tuolla on niityn aita metsäpääronapuun luona, oratuomessa kukkivat marjat varhain, vaan harvoin ne kyysyvät. Ja kuinka kauniita kukkia oli orapihlajassa, kuinka raikas lemu niistä tuoksusi, ja nyt niistä on tullut jo pieniä marjoja ja jo ne punottavat; myrkyllinen konnanmarjakin rupeaa jo mustumaan.
Herra Mörk ja hänen vankinsa eivät alussa vaihtaneet sanaakaan keskenänsä. Kulettuansa niityn poikki tulivat he sangen tiheään metsään, jonka risteilevillä poluilla taloudenhoitaja liikkui yön pimeydessä semmoisella varmuudella, että siitä helposti voi huomata hänen täydellisesti tuntevan seudun. Pian rupesi kosken kohina kuulumaan selvemmin.
Nyt täytyi ottaa apumies kylvöjä tekemään, sillä Taavetti ei toki vielä siihen kyennyt, ja niin saatiin taas kylvöt tehdyksi ja pellot lainehti kauniissa laihossa. Kun niityn aika tuli, niitti Taavetti torpan niittämiset pikku viikatteellansa yksinään, vaikka se kävikin hitaammasti ja huonommasti kuin perin aikaiselta.
Silloin olimme vallattomia kuin pienet lapset. Ja iloisia! Sinäkin uskalsit No, ole vaiti. Kertokaa, kertokaa mitä hän uskalsi? huusi Emmi. Otto, et saa kertoa. Minä kiellän. Mutta eihän se ole mitään vaarallista. Vaikka Aina, oletko lapsellinen? Minäpä tiedän, nauroi Sanni, sinulla oli vaatekengät ja Otto sai kantaa sinut sateen jäljestä märän niityn poikki.
Siell' ilopuvussansa kukkaneitseet, Hääkauneuksin verhottuina, loisti, Iloa luoden tuhatlukuisille Maaniityn perhosille, hyttysille. Ja lemun heistä tuuli tuoksutteli Ylt' ympäriinsä vuorten rintehille, Joilt' ylevinä kuuset, hongat katsoi Kuin urhot niityn neitsytkauneutta, Tai kuuli jokirannan kerttukieltä.
Ja sitten, auringon laskettua, tapahtui todellakin, että nopea käsi käänsi avainta balkongin ovessa ja veti salvan takaisin, ja että heti sen jälkeen talon omistaja astui ulkorappusia ja kulki eteenpäin ohrapellon ja puistomuurin välillä. Tie meni talon ulkohuonerakennuksien sivuitse, ensin pienen niityn läpi, sitten suoraan metsään.
Kyllä se tääll' asuu; kun menee polkua tuonne niityn syrjään ja siitä kääntyy pyörtänöä myöten, niin sitte siin' on kanssa suutarin asunto mäen takana, neuvoi Priita yhdessä henkäyksessä. Herra murisi jotakin itsekseen ja pyysi sitten lyhyesti saattajaa. Priita pani päähänsä liinan ja astui riihestä ulos.
Niin yhtyi kukkien ja metsän sohu Kun heissä sama salon henki huokui Niin yhtyivät ne kosken kohinahan, Jok' alla niityn vuoren juurell' ähkyi Ja neuvoi, ett' on elämä vaan taisto Ja työ, kuin kosken, joka jyskää, jauhaa Ja myllärin, jok' ohjaa, takoo myllyn Ja miehen, joka pellollaan par'aikaa Hik' otsassaan maan muokkaa, kyntää, kylvää, Ett' taisto ja työ pysyvää luo yksin.
Päivän Sana
Muut Etsivät