Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Kieretyisen Jo tuossa lepäelevi, Nuoren neitosen keralla, Käs' orosen ohjaksessa, Toinen neitosen nisoissa. Siinä neitosen kisaili, Tinarinnan riskaeli, Noilla Wäinön kankahilla, Ammoin raatuilla ahoilla. Niin neiti sanoiksi virkki, Sekä lausui ja kyseli: "Lienetkö sukua suurta, Isoa isän aloa?"
Jos hänen olisi tarvinnut punastua ja painaa päänsä poveensa, niin voisi hän sen ihan poveensa painaa. Mutta hän ei punastu; kaikki muut punastuvat ennen kuin hän. Neitosen ohitse astuu arvokkaasti joku pappissäädyn edusmies. Hän luo katseen neitoseen, kääntyy pois, katsahtaa toisaalle, vaan kun kohtaa kaikkialla saman näön, niin ei hän enää käännykkään.
Nähdessään Heleenan huikaisevan kuutamon valaisemana, seisahtui nuorukainen muutamiksi silmänräpäyksiksi juurikun hämmästyneenä. Suuret, siniset silmänsä viipyivät uteliaasti, mutta ystävällisesti neitosen katselemisessa, sitte otti hän sievällä kohteliaisuudella ja jalolla suloudella häntä kädestä samalla luoden silmänsä taaksensa
Viel' on soittoja somia, Kanteleita kaunihia Monen neitosen näpissä, Kaunokaisen kainalossa; Rakkahalla rinnallansa, Ihanalla innollansa Sekä soittaapi somasti, Lauleleepi lempiästi, Niinkuin alli aallon päällä, Pensahassa pieni lintu. Kansa suuri Suomenmaassa, Euroopa sitä enämpi, Eipä liene leipä suussa Yhen miehen kylvännällä.
Silloinpa minä en asiaan kuurra enkä kaarra. SEPETEUS. Sinäpä kirjoissa neitosen edusmies, vaan ei vaimosi, Martta. TOPIAS. Kaikki on Martan vallassa ja minun täytyy tehdä niinkuin hän tahtoo; ei auta. Ja siksi toiseksi, ken taitaa sanoa minun vääryydellä perintöä puoleeni kietovan?
Mutta kainous haihtuu myrskytuuleen laivankannella ja kyyhky hiipii uskollisen miessydämen turviin. Hän otti kultaisen renkaan ranteestaan ja asetti sen neitosen käteen, mutta Brynhild kiskaisi sen pois ja sinkahutti lieden hehkuun. Silloin välähtivät Helgen silmät kuin tulenliekki. Hän nosti immen tukevalle käsivarrelleen ja ojensi kätensä vanhukselle ja pojille.
Nuoren neitosen sieluntila oli kauan aikaa ylen kiihottunut; sen oli saanut aikaan joka päivä ja hetki kalvava kuolemanpelko, joka vihdoin kääntyi koneentapaiseksi tarmoksi ja päättäväisyydeksi.
"Minä arvaan", puhui parran-ajaja, "nämät muutamat partakarvat kiusaavat sinua, jotka törröttävät sinun jaloissa kasvoissasi ja häpeemättömästi vaivaavat ylevää nenääsi ja huuliasi. Anna ajaa ne pois, taikkapa kentiesi revitä ne pois. Sinun kasvosi ovat muutoinkin niin kauniit kuin neitosen ja vieläpä kauniimmaksi ne tulisivat, jos ei tuo miehuuden ilkeä jälki niitä rumentaisi."
Hän murheella metsähän rientääpi, Siell' olo on rauhaista. Kolme päivää neitonen majassaan Puutettansa huokaapi, Hän rientääpi metsähän tuskissaan, Ja neitosen huomaapi. Hän vuotehen tekeepi kuolleelle, Sille neitosen laskeepi; Ja surusta haudan partaalle Hän itsekin kuoleepi.
Kuule, Elsa, puhui hän, hellästi neitosen kättä puristaen, sinä olet välistä liian jyrkkämielinen, niin lempeä ja ymmärtäväinen, kuin muutoin oletkin. Onhan varsin tavallista nykyaikaan, että nuori kansa kulkee markkinoilla, noin vaan huvin vuoksi. Mitä pahaa siinä sitten on, jos minäkin sinne joskus menen?
Päivän Sana
Muut Etsivät