Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Hän siirtyi syrjään, tieltä pois. Ovi avattiin ja ulos kadulle laskeutui nuori neiti ensin ja heti jäljessä pitkävartaloinen kaunis herra. Neidin Mari tunsi; se oli Helena, kamreerin nuorin tytär, jota hän pienenä oli hoitanut ja jonka jälkeen Hellu sai nimensä; herra sitä vastaan oli aivan outo.
»Ja kuinka on käynyt kuulustelussa?» »Tuomarit yhä istuvat ja jaarittelevat ja jauhavat. Vasta huomisaamulla tehdään päätös.» »Huomenna? oletko siitä varma?» »Niin olen kuullut.» »Entä Ione?» »Bakkus vieköön! Hän lienee jo toipunut, sillä tänä aamuna hän tuntuu olleen kyllin voimakas saattamaan isäntäni aivan raivoihinsa. Näin hänen astuvan neidin huoneesta synkkä ukkospilvi otsalla.»
Nyt on hänen hyvä olla, meidän ei sovi kadehtia hänen lepoaan. Liisa ei vastannut, hänen päänsä vain vaipui yhä syvemmälle sängyn reunalle; Miina neidin täytyi vihdoin jättää hänet yksin kuolleen lapsensa luo. Yhtä hiljainen ja äänetön oli hän aina hautauspäivään asti.
Leskikuningattaren tarkka silmä tunsi heistä muutamia, mutta hän tahtoi, ennenkun kovasti rankaisi sapatin rikkomista, kuulla, tunsivatko hänen neitinsäkin heitä. Luoden katsannon, josta parin viikon kokemus oli opettanut Heleenan uhkaavan vaaran enteitä tuntemaan, kääntyi kuningatar tämän neidin puoleen, sanoen: "Rouva De la Chapelle! Tunnetteko tuota nuorta herraa vaaleansinisessä takissa?
Mutta eräänä päivänä oli Helena juuri käynyt uudestaan Sofia Huotarin luona, joka oli itse antanut sanan ja tahtonut häntä puhutella; sillä Sofia oli jo kauan sitten kokonaan Helenalle antautunut. Samaan aikaan oli pastorikin kulkenut naisosastolla. Ja kun Helena oli jo tulossa pois ja kulki keski-käytävässä mennäkseen ulos, tuli pastori häntä vastaan. Sepä oli hyvä että tapasin neidin.
Siellä oli vartija ja tirehtöri. Hän oli jo sillä välin ehtinyt syödä päivällisen, ja kuu sai kuulla neidin yhä vielä olevan rovastin luona, tuli hakemaan Helenaa, sillä keskustelu oli hänen mielestään kestänyt jo kyllin kauan. Yksin jäätyään rovasti meni nurkkaan, pani kätensä ristiin ja nosti silmänsä ylös.
Mut pohjan tuli, kerta syttyneenä, Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista, Kun päiväks yön se näkis muuttuneena, Silloinpa vasta löytäis lepoa. Se pohjan neidin rauhatonna syöksi Valoa isänmaalle kantamaan, Se rinnastansa levonlaulut ryösti, Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.
Pitäjän pastori oli hywä tuttawa Oskarin kotona, sentähden käwi hän perheineen usein siellä wieraana. Pastorilla oli seitsentoista wuotinen, Lotta niminen tytär, joka oli hänkin noilla wieraisilla käynneillä aina mukana. Lapsuudesta pitäin oli Antti tawasta nähnyt pappilan Lotta=neidin, eikä hän siis ollut tuntematta häntä, mutta koko kouluajallaan ei hän ollut nähnyt neitiä.
Hänet oli enonsa, muutaman naapuripitäjän siltavouti ottanut elätettäväkseen katovuoden aikana. Siellä Jaakko kävi lukemassa pappilan neidin luona ja tämä huomattuaan Jaakolla olevan terävän järjen ja hyvän muistin rupesi puuhaamaan häntä kouluun.
Viimeisenä lähti Eugen. Rouva Henrietta ei ollut onnistunut saamaan aikaan keskustelua hänen kanssaan, hän oli teepöydässä istunut koko ajan äänettömänä, eikä edes Regina neidin vihanpurkaukset, joista hän muulloin tavallisesti laski kunnioittavasti leikkiä, olleet voineet saattaa häntä iloisemmalle tuulelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät