United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli mullakin pieni lintunen ja minusta oli se soma. Mut sepä siinä oli juuri murheellista, kun ollut se ei mulle oma. Ei sallittu täällä mun käydä sun kanssasi polkuja maan, mut jos sinä väsyt joskus, niin tule mun luokseni vaan. Oi, kun sinä kyllästyt kerran ilon, kauneuden karkeloon, ja kun sinä halajat kuolla, niin tule ja valmis ma oon.
Niin tule ja kultaiset haavehet me taomme kultatöiksi, me taomme ne miesten miekoiksi ja sorjiksi sotavöiksi. Ja otamme Hiidestä orhit nuo, ne korskuvat, kiiltokarvat heil näillä varsoilla ratsastaa vain valiot ja harvat! Pois alta nyt ihmiset ahnehet! Sylis aukaise maailma saita! Kun Hiiden keisarit kulkevat, niin aukee joka aita. Oli mullakin pikku ylpeytein, nyt on mulla orjan mieli.
Eräänä yönä, tilaisuutta käyttäin Kun peräydyin, niin paras miehistöni Vajosi arvaamatta rimpisuohon, Miss' äkillinen tulva nieli sen. SALISBURY. Puhutte kuolon sanaa kuolleen korvaan. Oi, herrani! Juur' kuningas ja nyt! PRINSSI HENRIK. Tie sama mullakin ja sama loppu. Ei varmuutta, ei turvaa päällä maan: Kuningas äsken, ja nyt talmaa vaan! BASTARDI. Sa noinko menit?
Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa. CAPULET. Terveeksi, hyvät herrat! Pyörähdystä Nyt vartoo naiset, joit' ei känsä vaivaa. He, he, te kaunokaiset? Kenpä teistä Nyt epää tanssia? Ken kursailee, Sen vannon, sill' on känsä. Loukkasinko? Terveeksi, ystävät! Sen päivän muistan, Kun naamar' oli mullakin, ja taisin Ihanan naisen korvaan kuiskata Suloisen sanan; se on mennyt, mennyt!
Vaan kun otsalla laakeriseppel seistihin vihdoin, yhdenlaisina vain, ja kun nuoruuden polun päästä katsottiin tulevaisuuteen sekä toimihin miehen, niin ei muistoa mulla, jot' ei olis hälläkin ollut, häll' ei toivoa myös, joka mullakin ei sama oisi. Kun eros sitten tiet kuten tuo rakas laulaja laulaa sinne läks iäks hän, minä tänne. Huolia toivat vuodet ja tehtävät, rakkauteen näin painaen kahleet.
Ero raskas isänmaasta, kova loppu, kovan tien! Länsipohjan rantaan saakka saapui meitä parvi pien'. Uskollisin verin vielä Ruotsin multaa ruskotin, torilla nyt laulan, jott' ois leivän muru mullakin. Herra maata varjelkohon! Vähät muusta huoltavaa; sotamiehen henki, onni, käsi, jalka mennä saa.
"Jatka selitystäs, konna, mutta ilman tuota hihitystäs, josta muuten sinulle voi sangen paha palkka tulla". "Minä tottelen, kaikkein uljain ritari", vastasi Dwining. "On mullakin, näetten te, liittoveljeni, jonka avulla ei minun taidostani olisi juuri mihinkään". "Ja kukas se sitten on, sanopas?" "Tapani Smotherwell, älkää pahaksi panko, herra ritari, tämän kauniin kaupungin pyöveli.
Mull' ei ole kotoa lämpimää, Ei omaist' eik' ole ystävää, Saan muiden lahjoja muille kantaa, Mut en saa itse ja en voi antaa. Oi, jos olis ystävä mullakin, Niin hälle ma itseni antaisin. Kaikuja Hämeestä 1878. SYD
Minkä auskar' ammentavi, Viskin vettä viskoavi, Senp' on verran jo venohon Ahtoi aaltoa ulappa, Tyrsky työnteli ra'oista, Läikytteli liitoksista. On se mullakin venonen, Pursi tuulessa tukeva: Tuuli kehnon kallistavi, Vinohon vihuri viepi, Kuohu syrjähän sysääpi, Pois sivulle siirtelevi Tavotellulta taholta, Unelmitteni uralta.
Kun kesä=aik' oli kaunihin, Ol' ystäviä myös mullakin; Ne käskemättäkin tulla taisi, Nyt, vaikka käskis, ei niitä saisi. Ne oli pienoiset, siivekkäät Ja mustatakkiset, siropäät. Ne tuli tänne, kun lumi suli, Ja katosivat, kun syksy tuli. Ja heistä talveksi yksi vaan Jäi tänne luokseni asumaan. Se ympärilläni hyristeli Ja hyppi, nyppi, ja pää se eli.