Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mutta sen on turha pyrkiä, se on lujasti kytketty leuan alle silkkisillä kahleilla, ja vartijan kasvoista loistaa hämillinen tyytyväisyys onnellisesta saaliista. Ei ole epäilemistäkään siitä, että se on Miinan ensimmäinen hattu, otettu ensi kertaa päähän matkalla kotipuoleen sydänmaalle.
Alma äänsi säikähdyksestä ja veti käsivartensa pois, vaan samassa hän taas nauroi. »Hupsuko sinä olet. Tuossa tyyny!» Hän pani sen Miinan syliin. »Mene nyt.» Miina hynttyytti tyynyineen lastenkamarin läpi kyökkiin ja Alma meni myöskin hänen jäljessään vanhempia lapsia katsomaan. Sikeässä ne nukkuivat kaikki.
Jonkun matkan päässä toisella puolella kirkonkylää tuli Miinaa ja Lydiaa vastaan eräs Onkamolainen, joka kauvan aikaa oli oleskellut Miinan kotipitäjässä, käynyt sieltä markkinoilla ja nyt palasi, tuoden mukanansa ruokatavaroita omaan kyläänsä. Tuntien kotipuolelaisensa, tervehti hän ja alkoi puhella. Muun muassa kertoi hän Miinan sisaren olevan tätä nykyä sairaana, vuoteen omana.
»Miinan panen »huudolle» ja Tellu saa mennä lapsenpiiaksi Ounaskylän Mähöselle. Tapasin Mähösen viime pyhänä kirkolla. Hänen lapsensa kuuluvat sairastavan, niin tarvitsevat »lapsen likan» hän sanoi. Näistä isoista tytöistä ei siis hätää. Ne kyllä jo itsensä elättää. Mutta Kaisu täytyy pitää vielä »völjyssä», kuten tukkipatruuna sanoo,» ja isä tuuppasi lakkiaan kauemmas niskaan.
Jouluna piti Miinan päästä kotiin kolmeksi päiväksi. Tervolassa oli ilo ylimmillään. Kaikki joulupuuhat toimitettiin vikkelästi. Liisa puhdisti joka nurkan. Tiina juoksi hänen kintereillään ja auttoi häntä. Liisa harjasi lehmät tavallista huolellisemmin sekä leipoi äidin kanssa ohraleipiä, joista Miina niin kovasti piti.
«Jos tuo herra olisi Johannes, Metsämaan Jaakko vainaan poika, tottamari tietäisi Sakku siitä«, puhui nuori renki, joka oli Miinan ylkä. «Mitä sinä sanot, Sakari, onko tuo herra sinun setäsi?« «En suinkaan tiedä«, vastasi vähäinen, kahdentoista vuotinen poika, joka väen puhuessa oli renkituvasta heidän luoksensa tullut. «Vastahan minut eilen illalla tänne kutsuttiin«. «Noh!
Tuossa tuli joukko nuorta väkeä, ja ohi mennessään he naurahtivat Reitulle tervehdyksen asemesta. Oliko ne tuttavia? kysyi Laara. Olivat. Tunteeko ne Miinan? Miksikä? Niin, etteivät nuo liene minua siksi luulleet. Mitäpä tuo haittaa, jos luulisivat. Haittaa se toki, kun toinen kuitenkin pitäisi olla, naureli Laara. Tuota en ollenkaan tullut ajatelleeksi yhteen matkaan lähtiessä.
Sattunee tuolta jotkin saamaan, vastasi Reittu ajatellen samassa, että kunpa Miina olisi. Hän odotteli, että jos Laara itsestään siitä alkaisi kertoa, kuten oli luvannut, mutta eihän tuo aloittanut, alkoi vain tuumitella panoraamaan menoa. Entäs se Miinan tulo, sinä unohdit sen, täytyi jo muistuttaa. Niinpä kyllä, vaan onhan tässä vielä aikaa. Mennään panoraamaa katsomaan.
Hän kehotti: »Menisi Ihalainen hakemaan vaikka Hyvärisestä lainaan, niin sitten maksaisi, kun sattuu olemaan.» Anna Liisa ei siihen vastannut, sillä hän touhusi leipien kanssa ja puhui itsekseen: »Johan ne ovat kypset!... Viimeinen taikina paloikin, kun tuli uuni huonosti luudituksi.» Mutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä.
Pois lähtemisestä ei toki tullut mitään ja Ville jäi taloon niin kauaksi kuin tuo Miinan oikea tulisi, sillä hän ei ymmärtänyt, kuinka hän Miinaa joka päivä näkemättä voisi enää elää. Viimein tuli heinä-aika. Ville kävi Naattisalossa niittämässä ja sai sieltä avukseen palkatuksi toisenkin miehen.
Päivän Sana
Muut Etsivät