United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Romantiikaks sitä sanon, mi tuskin mahtuu arki-aivoihin. Valtaavan herätätte tiedon janon minussa. NEITI SK
niin että esiintyisit mielin liedoin, mikäli voit, tuon eessä voittoparven, mi riemuin saapuu ikipiiriin tähän.» Ma katsoin taapäin kehään seitsemähän ja tämä taivaankappaleemme näytti niin pienelt', että hymyilin ma sille. Ja viisain on se, ken sen piennä pitää, ja joka muuta miettii, toista toivoo, sen vasta mainita voi järkeväksi.
Mut kerrotaan: kun hirmumyrskyn kuulee he vieläi viidakoissa kulkevan tai ihmis-intohimon tuulet tuulee kuin hehku aron, päivän polttaman, niin yhä huutaa he, ett' outo luulee heit' ääniks omantunnon tuskaisan, mi vaatii vastausta, kunne heiltä katosi Eeden elon lyhyen teiltä.
Kun hän, mi Paratiisiin johti minut, näin oli kurjain kuolevaisten elon nykyisen totuudellaan julkituonut; sen lailla, jota takaa liekinloimu valaisee ja sen kelle kertoo peili jo ennen kuin sen katse, aatos tietää,
Jo tulee lintu, mi lännestä lentää, Se kiitää itään, Idän puutarhaan kotimailleen, Miss' siimeissä mausteet tuoksuen kasvaa, Ja huohuu palmut, ja veet on vilppaat, Ja ihmelintu liitäin laulaa: "Impi lempii, impi lempii! Hän sydämessänsä kuvaas kantaa, Ja vienosti kantaa kätkössä salaa, Eik' itsekään sitä tiedä!
Vaan hän ääneen vastaa: »Oisi Affleck silloin Suomen piru, silloin täällä valtikoisi virkamies, mi suott' ei viro. Vaan on moinen ihmisrotu: huolii Jumalasta viisi eikä saatanaankaan totu itse oisin Suomen hiisi!» Hurtta synkin kulmakarvoin katsoo voutiansa kauan, joka sanan virkkaa harvoin, silloin raa'an niinkuin rauan.
Et tiedä kesän tullen Min syksy tuottavi! Jo ehkä tänä yönä Sua kutsuu tuomari. Pukusi huonon koitat Sä vaippaan kätkeä, Vaan kerjäläisen nuttu On vihdoin näkyvä. Jos aurinkokin laski, On moni vartia, Mi sydän-yöllä tutkii Jokaista soppea. Kas, illan hetket rientää, Soi ääni kellojen! Oo valmis joka hetki, Lähenee viimeinen. Laulettuansa hän nousi.
Sun henkes saastuttaa tään paratiisin, sun sanasi tään puhtaan salin, eikä mun sydämeni tunne, joka kuohuu, pois tahran pienimmänkin torjuakseen. ANTONIO. Mi ylhä henki povess' ahtaassa! TASSO. On vielä tilaa rintaa avarruttaa. ANTONIO. Avartuu sanoistakin monen rinta. TASSO. Jos ritar' oot, kuin minä, näytä se! ANTONIO. Oon kyllä, mutta tiedän, missä olen.
Ei, tohtor', ei, te tietkää annos antaa, mi nyt mun nostaa, vaikka tuskan kantaa saan huomenna ma kymmenkertaisen!»
Vaan toivo viekoitellen yhä mua näin uskotti: on viisas kumpikin ja jalo, valistunut, ystäväs; mi liitto lujemp' on kuin kunnon miesten? Ma valtaani sain nuorukaisen mielen, niin kauniin luottavaisna, lämminnä! Antoniolle jospa heti puhuin! Mä viivyttelin; vähän vain ol' aikaa; ja arkaelin ensi sanakseni hänelle nuorukaista suositella.