Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Kai jossakin ... jollakin lienee tarkempi kello, jonka mukaan minulle elämäntunteja jaetaan. Tän maisen matkani päässä minä naamarin riisun näin. Sen sinkoan matkani päässä nyt lauman naamoja päin. Nyt tullut on naurun loppu ja narrinilveitten. Kun tullut on naurun loppu, ois, tuokio syytöksen. Mut moista en lammaslaumaa edes ryhdy ruoskimaan. On ruoskana lammaslauman vain sääli paikallaan.
"Minä jätän matkani toistaiseksi". "Elä, elä!" hän huudahti levotonna ja katsoi ympärillensä kiihtynein silmin, ikään kuin hän olisi jostakin etsinyt apua. "No, sano sitten minulle " "Voi, anna minun olla", hän rukoili; "elä kysy en nyt tahdon en nyt voi olen niin ". Höyry puhalsi kolmannen kerran. Katsoin Elinaan.
Tuntemalla hieman pelkoa ja monien sekasorroksisien seikkojen kestäessä, saatoin tästä maassa kulkea, sillä jokaisella veräjällä, jokaisella raja-asemalla täytyi minun ilmoittaa nimeni, syntymäseutuni, matkani tarkoituksen y.m., sanalla sanoen, minua kohtasivat kaikki nuo hankaluudet, jotka saattavat esiintyä epäluuloisen kansan keskellä matkustavata.
Mutta tässä vastuksessa, niinkuin kaikissa muissakin matkani kommelluksissa, näytti mielessäni asuva kuva äidistäni semmoisena kuin hän nuoruudessaan oli, ennenkuin vielä olin syntynyt, tukevan ja johdattavan minua. Se oli ainaisena seuranani. Se oli läsnä humalistossa, kun panin siihen maata; se oli kanssani, kun aamulla heräsin. Se käveli edelläni koko päivän.
Kerran sattui niin, että matkani kulki pitkän ja kolkon sydänmaan poikki, jonka puoliwälissä sanottiin olewan erään uudistalon. Talwi oli. Kun lähtöni kylän wiimeisestä talosta oli jokseenkin iltapäiwällä, neuwottiin minulle mainittu uudistalo yöpaikaksi.
Minä sidoin vispilät yhdeksi taakaksi, asetin lusikat ja kapustat myöskin jonkunlaiseksi nipuksi ja nostin sitten kuormani selkään. Hyvästiksi antoi äitini minulle pienen suutelon ja niin läksin minä astumaan mutkan kautta suoraa. Tehdäkseni matkani vähän pidemmäksi, kävin näet ensin Vierimällä näyttämässä miehuuttani, että uskalsin lähteä yksin kaupunkiin, ja jättämässä heillekin hyvästit.
Kaivanne oli sangen syvä ja tavattoman jyrkkä. Se oli kaivettu näljäpintaisen vuoren läpi, joka tuli yhä rapaisemmaksi ja märjemmäksi mitä alemmaksi pääsin. Tästä syystä matkani kesti tarpeeksi kauan, jotta minulla oli aikaa muistella, kuinka eriskummallisen vastahakoiselta hän näytti osoittaessaan polkua.
"Selvästi näkyy," kuiskasi kreivinna miehensä veljen pojalle, "että tytär on äidiltään perinyt kiihkeän luonteen." "Niin on suureksi onneksi," sanoi kapteeni, joka kuuli muistutuksen. "Matkani tänne oli aivan tarpeeton," sanoi vanha armo noustessaan. "Eipä muutakaan, sen mukaan kuin minä käsitän," oli kapteenin lyhyt vastaus.
»Tämä talo on järven rannalla, mäen rinteellä, ja tuolla etäämpänä häämöttää saarien takaa nousten kaljupäinen Panuvaara, joka tuon tuostakin, tien kukkuloille kohotessa ja näköpiirin suuremmilla soilla avartuessa on seisonut edessäni matkani määränä.» »Mikä kummallinen hiljaisuus, mikä suurenmoinen rauha tässä kesäisessä luonnossa ja minun rinnassani!
Ma kaikkea hyvää tekisin, Jot'ei tehdä he voineetkaan, Ma löytäisin onnen, jot'eivät Isät löynnehet konsanaan. Mut niin tuli aika ja mietteitä toi, Ja jo himmeni maailmain, Myös mun kävi matkani hautaan Elon vanhaa vauhtia vain. Mun itsellein tuli raivata tie, Mitä lie he jo tehneetkin, Ja mun tuli kysellä samaa, Jota kysyi he aiemmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät