Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. marraskuuta 2025
Koko elämä on tuntunut niin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä. TEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään? MAIJU. En . En ole yrittänyt sen koommin. TEUVO. No, nyt ollaan hukassa. Entä pallonne, eikö sekään teitä enää miellytä? MAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo. NEUVO. Taskussanne varmaan. Koetelkaapa! MAIJU. Niin, täällä se on.
Laita ne vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin. MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää milloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan naaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on sitten ei mahda papalla enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin!
Kylläpä ymmärrän paremmin kuin herra luuleekaan. Henrikson. Etkä ymmärrä, sanon minä. Maiju. Ymmärränpäs, sanon minä... Herra menee vähän nauttimaan raitista ilmaa ... sehän on aivan luonnollista. Henrikson. Niinkö sinä luulet? Maiju. Juuri niin!... Jonkun kerranhan luontokin vaatii osansa. Henrikson. Mikä luonto? Maiju.
Silmänräpäyksessä oli Maiju solmennut tuomansa kiwikoukun renkaastansa köyden toiseen päähän kiinni. "Ota, Kalle, tämä koukku kiinni, kun minä nakkaan sen köyden kanssa owen reiästä sisälle, ja pane koukku myllyn kiwen silmään ja istu itse koukun päälle, ettei se kirpoa siitä irti!" toimitti taas äiti pojalleen.
"Kun nyt ensin kuulutetaankin", sanoi Maila, "kysy ensin, koska kihlajaisia vietetään." Voi miten tämä puhe vaivasi Valvaa, mutta hän koetti toki olla sitä näyttämättä. Hän ompeli oikein kuumeentapaisesti. Illan tultua, kun kahvi oli juotu ja lätyt syöty ja Maiju rupesi hankkimaan pois, tuntui Valvasta ikään kuin hän jostakin kidutuksesta olisi päässyt.
Tehkää hyvin ja käykää istumaan. ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa. Hyvää päivää, Rosina, päivää, Emilia. ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana. ROUVA SAV
No se on hyvä... Minä lisään palkkaasi vastalahjaksi... Niin, katsos, minä en voinut pidättää itseäni menemästä, kun olimme tulleet Heinosen perheen kanssa teaatterista. Siellä näyteltiin niin hauska kappale ja se oikein innostutti minua. Maiju. No, oliko sitten hauskaa Alppilassa? Henrikson.
"Eihän tuo koko otus ole mikään muu kuin Mökin Maiju kerjäläinen, hyi!" "Hän on saapa meillä leipänsä, ja nyt soisin, että te menisitte!" "Wai niin! no sitten hywästi!" "Hywästi!" sanoi Koskelan isäntä, ja niin wieras meni, ja siihen loppui se asia. Muutamien wiikkojen päästä oli Koskelassa isot ja komeat häät, joissa Koskelan Jaakko ja Mökin Maiju wihittiin.
Mökin asukkaat oliwat hywin mielissään tuosta odottamattomasta uutisesta, ja Maiju tunsi nyt waata oikein täydellisen ilon ja rauhan sydämessään. Ensi sunnuntaina, kun pappi luki kuulutuksia, terotti koko seurakunta kuuloaan, kun ensimäisessä parikunnan kuulutuksessa oli Koskelan Jaakko sulhasena.
Isännän tauti koweni kowenemistaan ja hän itse niinkuin muutkin pelkäsiwät kuoleman lähestywän. Monta wiikkoa oli Maiju jo istunut tuon sairastawan appi=waarinsa tautiwuoteen wieressä, huolimatta omasta uupumisestaan ja wäsymisestään, ja huomattawasti oliwat hänen woimansa ja terweytensä heikontuneet paljosta walwomisesta ja lewottomuudesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät