United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaupungissa ei nyt ollut muita jäljellä kuin vaimoja, lapsia sekä vanhuksia. Kaikki riensivät hänen ympärillensä. Celestinolais-luostari oli torin varrella; sen kirkon ovet selki-selällänsä. Abbatissa astui juuri siitä ulos ja hänen seurassaan kaikki hänen neitosensa. Ensi rivissä Hedwig ja Magdalena. Runoilija oli juuri julistanut tuon ilahuttavan uutisen.
Lakkaamatta pyydän rukouksissani Jumalaa minulle lähettämään jonkun ilmestyksen menneistä aioista, jonkun aavistuksen, jonkun hämärän kuvan. Kiliankin on siitä levoton. Me olemme siitä hyvin usein puhuneet." "Kilian parka!" Magdalena huokasi, "kallis ystävämme, jalo veljemme, kuinka suuri hänen surunsa on oleva, kun hän kuulee isänsä kuolleeksi, jota hän niin suuresti rakasti!
Kuoleman laps olit, synnissä siinnyt ja kasvanut, mutta Sullen taas elämän toi veri Kristuksen. Mutta vaikka hän koettaa kehoittaa muita, valittaa hän kauan ja katkerasti itse, niinkuin useat hänen kirjeensä osoittavat. Jonakselle hän kirjoitti: "Luullakseni olet sinä kuullut, että minun rakkain tyttäreni Magdalena on syntynyt uudestaan Kristuksen ijankaikkiseen valtakuntaan.
Kuinka?... En sitä itsekään tiedä." "Sinä saat sen kerran tietää", Magdalena vastasi. "Sinä päivänä, jona joku tulee sinua vaimokseen pyytämään, sinä päivänä voit aukaista tuon lippaan, jonka Diesbach on jättänyt minun huostaani, sillä ehdolla, että säilytän sen avainta siihen asti. Se sisältää epäilemättä tietoja syntymästäsi ja vanhempiesi elämästä." "Niin", Hedwig sanoi.
Suokoon lempeä Jesus, että voisin sen kerran palkita hänen pojallensa!" Hedwig lausui hiljaa: "Kilian!" Magdalena jatkoi: "Siinä ne velat ovat, joita mielimme maksaa, me tunturien lapset!" Hän vapisi koko ruumiiltaan jalosta kärsimättömyydestä ja hänen silmänsä säihkyivät kuin sankarin silmät.
Yht'äkkiä Unterwaldilainen löi otsaansa: "Kesken kaiken, koska olette Bern'istä, ettekö tunne erästä minun orpanaani, Magdalena Nagöli'a?" "Hän oli isäni kasvate, hän on sisareni." "Vai niin! olette niinmuodoin Kilian Diesbachilainen?" "Sama juuri. Mikä oli aikomuksenne puhuessanne Magdalenasta?"
Vaan sinä, miekkoinen, sinä kumminkin tunsit ne, jotka sinulle elämän antoivat!" "Ja uljasta väkeä ne olivatkin!" Magdalena ylpeästi vastasi. "Kun Itävallan herrat viime kerran yrittivät Waldstätten'iä kukistaa, ne lähtivät kumpikin, äiti niinkuin isäkin, Unterwalden'in rajaa puolustamaan. Olin vallan pieni silloin, mutta näen heidät vielä edessäni.
Niin tulemmekin, joko täällä alhaalla, tai ylhäällä taivaassa." Tällä välin Magdalena, miettien paljon aineellisempia asioita, koetti kiiruhtaa pesijöitä. Ja kantaen itse melkoisen joukon pesovaatteita, hän lähti astumaan näiden etupäässä. Pyykkilautta, luostarin puutarhain toisessa päässä, oli suuren lammikon rannalla, johon kirkas lähde vuodatti vetensä.
Minä toivon itseni ja kaikkien omien puolesta, että me saisimme semmoisen kuoleman; ei, pikemmin semmoisen elämän, jota minä vaan rukoilen Jumalalta, kaiken lohdutuksen ja laupeuden Isältä." Ja taas Bremen'in pastorille Jakob Probst'ille: "Minun kaikkein rakkain lapseni Magdalena on mennyt taivaallisen Isänsä luo, nukkuen pois täynnänsä uskoa Kristukseen.
Tuo ylimys, tuo rakastaja oli Lothringin nuori herttua Renato. Hedwig ja Magdalena. Nämät olivat Diesbach'in molempien kasvatteiden nimet. Muutamana päivänä hänen kuolemansa jälkeen he istuivat kumpikin hänen talossaan akkunan luona suuressa kamarissa, joka puolikorkeuteen asti oli tammilaudoilla vuorattu ja yläpuolelta verhottu sinervällä sarsi-kankaalla. Samaa väriä oli kattokin.