Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Se on siis...? Vallan varmaa, että luutnantti Berndtsson saa Tukholman rikkaimman tytön, vaikka hän kuuluu olevan vähän tyhmä; sillä sen on paruuni sanonut äitille viimein, kun hän oli meillä, sinua kuulustamassa. Vai niin.
Luutnantti ymmärsi kyllä, että Kallu tahtoi häntä ivata, mutta ei ollut sitä huomaavinaan, vaan läksi leikkaajien luo ja laski leikkiä tyttöjen kanssa. Kallu meni taas sitomia ottamaan aivan luutnantin läheltä ja laulaa hyräili: »Ja minä poika se laulan vain, että metsät, vuoret ne kaikaa ja kaikaa. Ja kievarin Hely se kullaksein nyt piankin tulla taitaa.»
Kuulkaas, notarius, lausui Berndtsson, te saatatte tehdä minulle erään palveluksen. Kyllä, kernaasti. Mainitkaa minut Emilille ... ainoastaan mainitkaa minut, minä tahdon, että hän muistaa minut. Niin, sen hän kyllä tekee; niin sen hän tekee, se on varmaa, oli notariuksen vastaus. Hyvästi, luutnantti Berndtsson, hyvästi. Tuo pieni mies kulki pois; ja Berndtsson meni vihdoinkin kotiin.
Hän sadatteli itseään ja Julia Palmia, joka tietysti yksinään oli syypää kaikkeen tähän kirottuun seikkailuun. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että minun on täytynyt antaa herra luutnantin odottaa näin kauan, virkkoi samassa Albert Kron hänen vieressään, mutta ei ollut mikään helppo asia saada sairasta nöyrtymään ja rauhoittumaan. Hyvä herra, kuka se henkilö oikeastaan on? kysyi luutnantti.
Luutnantti, joka ensi silmäyksellä oli huomannut kaiken tämän, lähestyi sohvaa, vaan ennenkuin hän oli ennättänyt sanaakaan sanoa, niin Kolibri, joka ei herjennyt nauramasta nenäliinaansa, ojensi kätensä ja, kaivaen pienet kovat sormensa luutnantin kauniisti laitettuun tukkaan, hävitti silmänräpäyksessä koko tämän korean taideteoksen.
Puolitoista vuotta sen perästä sai luutnantti Emilialta, toisin sanoen Fredrika Bengeliltä, kirjeen saksan kielellä, jonka hän heti käännätti itselleen ja jota hän sittemmin useamman kerran näytti meille. Siinä vilisi tavausvirheitä ja huutomerkkiä oli kosolta. Kirjeenkuoressa oli Breslaun postileima, ja sen sisällys oli melkein sanasta sanaan seuraava: "Kallis ja verraton Florestanini!
Siinä tuli Ekeviikin asessori rouvanensa ja poikanensa, joka oli sama nuori luutnantti, mihin lukia jo on tutustunut; tuossa tuli hyväntahtoinen, jykevä "vaanjunkkari," jolla oli puustelli pitäjässä.
Hän heitti lohdutettuna kepin biljaardin päälle ja läksi liitua sormistansa pyyhkien takasin sanomalehtisaliin sekä kysyi eteisessä olevalta sotamieheltä onko luutnantti R. käynyt, onko luutnantti T. käynyt, onko luutnantti S. käynyt. Ei kukaan ollut käynyt. Hän pisti kädet taskuunsa ja alkoi tarpeettoman kovaa ääntä pitäen selvitellä kurkkuansa. Sen tehtyään meni bufettihuoneeseen.
Sen lisäksi luuli hän oman virka-arvonsa ja hallituksen etujen vaativan, että tälle tapaukselle annettaisiin niin vähän valtiollista merkitystä kuin mahdollista. Saatuansa tiedon ylipäällikön tulosta kiiruhti luutnantti von D. häntä vastaan etehiseen. Tervehdittyänsä käski Fleming luutnantin heti seurata häntä siihen huoneesen, jossa vangit olivat.
"Tätä!" ja luutnantti veti esille pienen kultaristin taskustaan ja antoi sen kiiltää kääntäen sitä sinne tänne sormiensa välissä. "Se on kaunista, eikö niin?" Kolibri nosti silmänsä välinpitämättömästi. "Ah, risti", sanoi hän, "me emme pidä semmoisia". "Kuin? sinä et kanna mitään ristiä? Oletko sinä sitten juutalainen tai turkkillainen?" "Me emme pidä semmoista", kertoi Kolibri.
Päivän Sana
Muut Etsivät