Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Sitten Helena astui äitinsä huoneesen ja sanoi: "Jos te vielä hullutuksianne jatkatte, niin pääsette vapaakyydillä tästä talosta samoin kuiri leskikin". "Ole huoleti, lapseni; kohta minusta pääset", sanoi Lovisa ja kyyneleet tukehduttivat hänen äänensä, kun hän lisäsi: "näinkö eroat äidistäsi?" "Näin", virkkoi Helena ja astui katsomatta Lovisaan, ulos.
Ja sitä hän ei tehnyt, sen Lovisa tiesi. Hän siis taukosi moittimasta miestään; tuottihan se hänelle iloa somistaa heidän kotiaan ja eikös tuo tunne ollut oikeutettu, niin, eikös se ollut kaunis tunne, josta hänen olisi tullut iloita? Kuinka monta hänen kaltaistansa aviomiestä löytyi, kuinka moni eikö etsinyt huvia toisaalta, aivan muista menoista?
Olkaa levollinen, äitini; te ette suinkaan ole mikään niin suuri syntinen kuin luulottelette itseänne ja muita". "Sinä puhut niinkuin nukkuva omatuntoni mulleki puhui ennen, vaan nytten enään tyydy tuohon puheesen", virkkoi Lovisa. "Ja mihin te sitte tyydytte? Te olette aina olleet levoton sielu", sanoi Helena. "Minä noudatan lesken ja tunnustan hänelle tekoni".
"Niin, sen kyllä uskon", hän vastasi hajamielisesti, niinkuin kysymykseen vastataan silloin kun ajatukset ovat aivan toisaalla, "sattui esteitä..." Hän hiveli viiksiään ja kääntyi puoleksi poispäin ikäänkuin salatakseen tyytyväistä hymyä, joka taas nousi hänen kasvoilleen. "Erland", sanoi Lovisa hiljempaa ja siirtyi lähemmäksi miestään, "sinulle on tarjottu tirehtöörin virkaa 'Nornassa'?"
"Ei, ei, ei se ole väärin!" toisti Lovisa monta kertaa niin innokkaasti, kun joku olisi häntä vastustanut, "ei minä ihan varmaan luulen, että meillä on oikeus olla iloisia ja onnellisia!" Oli kaunis talviyö; kylmä ilma oli kuultavan kirkas ja kimelsi kuu tähtisellä taivaalla.
"Lienee parasta heti viedä tämä kirkkomaalle?" kysyi Helena äidiltään. "Tietysti", sanoi Lovisa. "Se on välttämätöntä". Helena otti arkkusen kainaloonsa ja läksi astumaan kirkkomaalle. Vapisevalla kädellä hän avasi sen portin ja astuttuaan kuolleiden valtakuntaan, hän laski kalliin kantamuksensa maahan ja alkoi pienellä lapiolla kaivaa maata vähän syrjässä kirkkomaan portista.
Avaten kukkaronsa, Lovisa otti sieltä setelin ja laski sen lesken kouraan. "Te olette enkeli", huudahti leski, "joka noin surkuttelette kohtaloani, jonka ei luulisi niin syrjäistä liikuttavan. Mutta Herra herättää joskus armeliaisuutta niissäki, joilta ei sitä arvaa odottaa". Leski ei arvannut, kuinka pistävältä loppuosa hänen puheestaan kuului Lovisan korviin.
Esa ei tätä pitänyt mahdottomana; hän tosin ei uskonut noitien taitoa aivan suureksi, vaan arveli tuolla nesteellä mahdollisesti olleen tuommoisen voiman. Sen enempää ei Esa sitä asiata ajatellut, hänellä kun ei ollut mitään syytä epäillä nähneensä eri lapsen palattuaan kuin sen, minkä hän mennessään oli nähnyt. Lovisa ja Helena olivat nyt täysin rauhoitetut.
Semmoisia vanhoja, kuluneita tuoleja me olemme hänelle antaneet, ja mimmoinen sohva... Mutta, Issa kulta, ihanhan siinä on reikiä syrjissä... Jumalan kiitos, nyt voimme järjestää hiukan toisin..." "Mutta me emme saa hemmotella häntä, Erland", vastusti Lovisa innolla, "ehjä sohva hänen täytyy saada.
"Mistä sinä tiedät että me torumme?" vastasi Lovisa tullen pojan viereen istumaan. "Näinpä minä, te ette olleet hyvän näköisiä", sanoi poika vakaisesti, "te ette saa torua, äiti, minusta ei ole hauskaa että te torutte", hän jatkoi ja rypisti kiivaasti kulmiaan, ikäänkuin hän olisi tuntenut ruumiillista pahaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät