Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Kotiin tultua hän heti meni Erlandin luo, joka istui kammarissaan ja kirjoitti. Nähtyään vaimonsa hän heti laski kynän kädestään, kääntyi päin ja kysyi nauraen, mitä hänellä nyt oli sanomista, kun tuli kasvoilla "perheneuvospiirre". Lovisa hymyili, otti tuolin ja istui Erlandin viereen.
Ihmisjoukko hajosi vähitellen, ja kauan aikaa loisti vielä himmeä valo Lovisa matamin matalasta ikkunasta. Jos nyt tahtoisin lukijoille mieliksi tehdä, niin sanoisin, että Tildasta tuli hyvä ihminen, että hän katui entistä elämäänsä; mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Hän kompastui uudestaan ensimmäiseen kiveen, mikä vastaan sattui ja katosi äitinsä näkyvistä ikipäiviksi...
"Minä näen, että houreenne on enenemään päin!" "Minä olen totellut omantuntoni ääntä", virkkoi Lovisa. "Omatunto!" naurahti katkerasti Helena. "Onko se omatunto oikea, joka syöksee onnettomuuteen sen, jonka maan päällä pitäisi olla läheisinnä kulleki, nimittäin oman lapsen? Te olitte siis leskelle ilmoittaneet asiasta?" "Niin olen tehnyt". "Haa!" huusi Helena säihkyvin silmin.
"Ei kiitoksia", vastasi Erland jäykästi ja veti kätensä vaimonsa kädestä, "en minä tanssi, sinulle onnistui karkoittaa kaiken halun..." Hän poistui kiivaasti sen enempää sanomatta. Lovisa jäi seisomaan liikkumattomana; katseensa, joka ensin tuskallisena seurasi Erlandia, painui ja kiintyi tuijottavana lattiaan.
"Ei kiitoksia, sitä juuri minä en tee. Tässä tulee häviö vuosimaksujen kautta. En muistakaan miten moneen seuraan ja laitokseen minut on kiedottu ja nyt olen päättänyt sanoa ei!" Hän nyökkäili naurusuin, istui pöydän ääreen ja tarttui työhön. Lovisa suuteli häntä pari kertaa otsalle ja meni sitten tiehensä.
"Totisesti! Ja kuule! minä kuulen lauaistun kiväärin kuminan", sanoi Helena säihkyvin silmin. "Ne ampuvat!" sanoi Lovisa vavisten. "Niin, ja nyt taas! Mutta se on joksikin kaukana tästä." "Luultavasti veneet karkaavat prikin päälle", arveli Silman. "Jotakin hirmuista on tapahtunut!" huusi Lovisa, purskahtaen itkuun. "Menkää, Silman, ja katsokaa, kuinka siellä on laita", sanoi Helena.
"Kyllähän se on totta, että viime talvena susi oli ryöstänyt lapsen Eskarin torpasta, joka on tämän metsän takana. Sitä en muistanut äsken. Niin, niin! Kyllähän minä pidän tätäki tapausta Herran sallimana ja siinä uskossa minä löydän lohdutuksen". "Sulla on totisen kristillisen mieliala", sanoi Lovisa. "Suo mun sulle myötätuntoisuuteni osoitteeksi antaa tämä vähäinen rahasumma".
"Oh, minua ei niin petetä", vastasi Lovisa nauraen, "minä olen koko ajan arvannut, että niin se käy ... minä olen tuntenut, että meidän elämässä tapahtuu joku muutos ... tiedäthän, että semmoiset minä aina tunnen edeltäpäin ja nyt ... kun viivyit niin kauvan tänä iltana ... niin minä olin ihan varma että jotakin tapahtui, jota sinä olet hyvin toivonut.
Närkästynyt katse katosi vähitellen Erlandin kasvoista, mutta tyytymättömältä hän vielä näytti. "Elä ole vihainen enää", jatkoi Lovisa hellästi, "kenties minä olen väärässä ... ollaan iloisia ja nautitaan onneamme ... niinkauan kun sitä kestää... Mene nyt sinne tanssimaan, minä tulen paikalla ... mene, ja pyydä joku tanssiin..."
"Pojuni, sinä olet hyvin sairas", hän vastasi, hyväillen hänen kättänsä ja koettaen pakoittaa huulensa hellään hymyilyyn. "Enkö minä parane enää?" jatkoi poika samalla tutkivalla katseella. Lovisa ei voinut heti vastata; hän yhä hyväili pienokaisen kättä ja hänen vapisevat huulensa tuskin voivat pidättää nyyhkytyksiä, jotka värisyttivät hänen poveaan. "
Päivän Sana
Muut Etsivät