Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Tosin tiesi hän, että tyttö estäisi hänen pakoansa, mutta hän näki myös, mitkä suuret edut tämä taitaisi tarjota hänelle, koska majori ei kammoisi mitään uhria tyttärenä vapauttamiseksi. Niin pian kun he olivat kadonneet, jätti Lovisa pakopaikkana, etsiäksensä isäänsä ja ystäviänsä.
Kahdenkymmemen yhden vuotiaalta vaimolta tämmöisessä tilassa ei voi odottaa suurta vastustelemista tuommoista neuvoa vastaan, varsinki kun oma äiti on neuvonantaja. Helenan silmissä leimahti toivon tuli, hän tarttui äitiään käsivarresta ja sanoi: "Luuletteko asian onnistuvan?" "Luulenpa kyllä", virkkoi Lovisa.
"Nuo tutkistelemiset kiusaavat minua", jatkoi Lovisa ja äänensä kuului niin syvältä aina kun hän oli liikutettu, "onhan tosin hyvää ja kaunista että tahdotaan hankkia työmiehelle oikeutta, että edes huomataan jotta alempien kansanluokkien asema on parannettava, mutta kunnes se tapahtuu, ja tietysti siihen vielä on aikoja, mitähän se heitä hyödyttää, että siitä pidetään puhetta?
Tuota kaikkea oli kestänyt kokonaista kuusi vuotta, ilman ainoatakaan ilon päiväpaisteen tekemää lomaa... Noista muistoista ei Lovisa voinut vapautua. Ne olivat säilytettynä hänen sielunsa syvyydessä, ikäänkuin kokoon käärittynä, niin etteivät ne vaatineet liian suurta sijaa, seurasivat häntä vain alituisena tietoisuutena elämän surusta ja olemisen raskaasta taakasta.
Tietäen että esimerkki vaikuttaa, laittoi hän kotinsa niin puhtaaksi ja sieväksi kuin mahdollista, sillä hyvätapaiseksi, kelpo työmieheksi tahtoi hän poikansa kasvattaa. Naapurit kunnioittivat tuota hyväntahtoista, ahkeraa Lovisa matamia, ja sen hän ansaitsikin. Kaikkia kohtaan oli hän hetas ja ystävällinen. Eihän kukaan heistä ollut hänen mieltään katkeroittanut.
Siksipä hän istuikin hyvän aikaa sanaa sanomatonna ja tuijottavana, kun Erland eräänä kauniina päivänä ilmoitti, että hän ja Lovisa olivat kihloissa ja kun hän vihdoin sai sanan suustaan, eivät hänen ensi sanansa olleet kovinkaan sydämmellinen onnentoivotus.
Lumi narisi heidän jalkainsa alla, varisia olivat juuri tultua kauppaneuvoksen rouvan lämpimistä suojista, eivätkä tunteneet pakkasta, suloista viileyttä vain. Ruumiillisen hyvinvoinnin, keveyden ja voiman tunne yhtyi iloisiin ajatuksiin, jotka täyttivät heidän mielensä. Lovisa painautui hyväillen mieheensä, hänet täytti äkkinäinen elämänilon tunne. Oli sanomattoman hauskaa elää, olla olemassa!
Nyt selkiää minullekin, miksi ne roistot eivät tahtoneet mennä ylöspäin väylää, vaan alinomaa merelle päin." Hänen sanansa keskeytti pyssynpiipun isku ikkunaan. "Mitä se on?" huusi Lovisa säikähtäen. "Se on kehoitus valmistaumaan kaikkeen", sanoi perämies. "Varmaan ne nyt meidät lopettavat.
"Niin, minä käyn", sanoi Helena. "Mutta miten saan hänet pois äidin vallasta?" hän hetken päästä lisäsi. "Sun täytyy uhrata aikaa siihen", sanoi Lovisa. "Sun täytyy vaania läheisyydessä niin kauan, kunnes leski menee ulos ja silloin siepata lapsi". "Minä lähden nyt heti matkalle", virkkoi Helena. "Tee niin", sanoi Lovisa. "Mutta sun pitää nyt syödä". "Ruoka ei mulle maistu", virkkoi Helena.
Kun sitten vanha Lovisa kotona avasi hänelle oven ja näki miten alakuloisen näköinen hänen herransa oli, tuli tuo kelpo vanhus vallan iloiseksi. Aivan varmaan oli tuo kihlaus, joka ei ensinkään ollut asessori Blumin arvon mukainen, mennyt myttyyn! Lisbet Hjort kulki pitkin Rantakatua kepein askelin ja hilpein mielin.
Päivän Sana
Muut Etsivät