Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
"Tietysti", sanoi Lovisa vähän kärsimättömästi, "mutta kun ei kerran löydy työtä, kun satoja vankkoja miehiä turhaan hakee työtä, eihän saa antaa heidän nähdä nälkää ja nääntyä vaan siitä syystä, ettemme osaa auttaa kaikkein viisaammalla tavalla. Onhan toki parempi auttaa niin hyvin kuin voi, kuin olla ihka auttamatta..." "Se on selvää, kukas sitä väittää?
Ja muutamassa hengenvedossa olivat synkät, käsittämättömät kysymykset syrjäytetyt ja jälleen juteltiin hauskasti ja suruttomasti. Melkein koko ajan oli Lovisa istunut ääneti; ainoastaan pari kertaa, kun joku suorastaan puhutteli häntä, hän sanoi jonkun arvottoman sanan.
En minä ensinkään moiti hyväntekeväisyyttä, minä päinvastoin puollan ja ihailen sitä; sanon vaan, että kaikki mitä se toimittaa on hetkellistä ja haihtuvaa, se on sanalla sanottu, turhaa eikä mitään muuta". "Mutta pelastaa ihmisiä nälkään kuolemasta ei kuitenkaan voi olla ihan turhaa, eikä arvotonta", vastasi Lovisa hiljaa.
Hän oli käynyt luolassa saadaksensa ne rahat, jotka hän arveli majorin sinne kätkeneen, sillä hän ei epäillyt, että Lovisa kieltämättä paikan hänelle ilmoittaisi. Kummastukseksensa oli hän löytänyt luolan tyhjänä ja kun hän ei kiiressä voinut löytää rahoja, niin päätti hän pakoittaa Helenaa paikkaa neuvomaan.
Matka meni onnellisesti ja kaupungissa tuli yleinen riemu, kun kuultiin, että tyttöparka oli tullut pelastetuksi, sillä, vaikka tuntematon, oli hän ollut kaikkein sääliväisyyden esineenä. Lovisa taisi tuskin käsittää onneansa, kun hän pitkän, tuskallisen eron-ajan perästä jälleen sulki rakkaan sisarensa syliinsä.
Silloin tuli eräänä päivänä eräs noita ulkonaisia satunnaisuuksia, jotka itsessään vähäpätöisinä, kuitenkin usein ovat ne voimat, jotka antavat eloa tuollaiselle mielentilalle. Lovisa oli jonkin aikaa ollut tavallista enemmän alakuloinen, hän ei itsekkään tietänyt miksi.
"Minun lapseni", sanoi Lovisa nojautuen lähemmäksi häntä, "et sinä ole yksin ... ei kukaan ole yksin kuolemassa Jumala on kanssamme kun sinne lähdetään..." "Jumala ... Jumala..." matki poika ja hänen katseensa himmeni taas. Se ikäänkuin vaipui jälleen johonkin oudon salaperäiseen, joka aina ympäröi häntä, milloin lähestyen, milloin poistuen, ja jota eivät muut nähneet.
Mitenkähän kaiken tämän käy. kun saamme lapsia? Toivon lasten pehmittävän vanhukset ja saattavan kodin lämpimämmäksi." Lapsia karttuikin vuosien kuluessa. Ensin syntyi Tom, harteva, vilkas, palleroinen Tom, oikea isän kuva; sitten Kaarle, Jim, Lovisa, Katri ja Frank kaikki hyviä, iloisia ja rakastettavia lapsia.
"No se on mahdollista, vaan ei teistä niin viisasta ole tullut, että kuolleen herätätte". Viime sanat lausuessaan Helena purskahti itkuun ja puristi pienen ruumiin vasten rintaansa, peittäen sen muodon suudelmilla. Nähdessään lapsensa epätoivon, Lovisa virkkoi: "Takalon Elsa on köyhä leski ja hänellä olisi kyllin kahdesta lapsesta, vaan hänellä on kolme. Kolmas joutaisi sinulle".
Levottomasti käänsi Lovisa hehkuvat silmänsä tyttäreensä ja sanoi: "Minä tunnen, kuinka lähenemistäni lähenen sitä rajaa, jonka ylitsementyäni en enään voi katua enkä sovittaa osaksikaan suurta syntiäni. Jos sitä ai'on tehdä, on se nyt tehtävä.
Päivän Sana
Muut Etsivät