Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
"Kuules Elsa, minun sydämeni on vallan sula sinua kohtaan. Anna anteeksi, minä loukkasin sinua ilman syytä." "Mielelläni ja erinomaisella ilolla annan minä anteeksi, eikä se loukkaus sinun puoleltasi minua kohtaan suuri ole. Itse asiassa olen itse enemmän loukannut sinua.
"Oletko lapsekas vielä viimeisessä silmänräpäyksessäkin?" torui hän suuttuneena laskien laukun lattialle ja pitkittä mutkitta avaten osoitetun oven. Niskoitellen astuin viheriänhämärään huoneesen. Minä en ollut nähnyt herra Claudiusta siitä illasta, jolloin niin syvästi loukkasin häntä.
"Mutta sen voi raamattu, Betty, ja raamattua saamme kuulla joka pyhä kirkossa." "Niin, niin saamme; mutta Yorkshirelaisenkin sanat ovat raamatusta. Hän tietää ilman sitä noukkia esiin pala palalta, mitä kullenkin sopii; noukkia esiin, järjestää ja käyttää, mitä kullostikin tarvitaan, aivan niinkuin te, missis, teitte rohtojen, kun minä loukkasin kylkeni.
"Ei saa sopotella Oikeuden edessä", huusi herra Hautmartin tuomarillisella ylevyydellä. "Kuulkaa kanne ja puolustakaa itsiänne". "En puolusta. Ruukun särjin vasten tahtoani!" sanoi Colin. "Luulenpa minäkin melkein samaa!" nyyhki Marietta. "Yhtä syypää olen minä kuin hänkin, sillä minä loukkasin häntä ja saatoin hänet suuttumaan. Silloin hän viskasi minulle varomattomasti nauhan ja kukat.
Sai päivä sammumaan mun valoni, te minut tunnette, en itse enää. LEONORA. En ymmärrä sua, ystäväni, noin kun puhut. Itses mulle selitä! Tuon jyrkän miehen loukkausko sinuun niin koski, että itseäs ja meitä käsität väärin. Mulle mieles avaa. TASSO. Mua loukattu ei ole, näethän mun rangaistuna, koska loukkasin. Sanojen solmut vaivatta ja pian saa auki kalpa, vaan ma olen vanki.
Jos loukkasin teidän kunniaanne, niin pyydän nöyrimmästi anteeksi!« «Kuka te olette?« huusi kreivi semmoisella äänellä, joka vaikutti, että kamarissa olevat kokoontuivat riitaisten ympärille. «Se, minkä näette«, vastasi Johannes. Yhä enemmän suuttuneena astui kreivi pari askelta likemmäksi riitaveljeään. «Ja minkä näen minä? Kehtaatteko sen ihmisten kuullen sanoa?»
HILMA. Selitä toki, että ymmärrän suuttua ja sitten antaa anteeksi. NEITSY JANNE. Hilma, minä sinua rakastan. HILMA. Ja siitäkö minun pitäisi olla vihassa? Sinähän vaadit tavattomia! NEITSY JANNE. Mutta minähän sinua eilen siellä tanssiaisissa loukkasin pahoin: muistolahjasi toin sinulle takaisin ja sillä tavoin. HILMA. Minä siitä olin iloinen. Sillä siitä huomasin, että sinä minusta pidät.
ALFONSO. Jos on se tarpeellista, käyköön niin. Vaan kuinka ärsytit sä vihaan häntä? Mä sitä tuskin osaan sanoa. Hänt' ihmisenä ehkä loukkasin, mut aatelista arvoansa en. Ja hälle sanaa säädytöntä suuhun ei tuonut suurin vihastus. ALFONSO. Niin näytti myös minusta tuo kiistanne, ja puhees mun arveluani vain vahvistaa. Kun miehet riitaantuu, syy viisainta on vikapäänä pitää.
Mutt' onnistunut en, ja liian usein toin erhetyksilläni tuskaa sulle, sun suojelemaas miestä loukkasin, sen hämmensin, min tahdoit selventää; niin tunsin joka hetki sinusta etääntyväni , lähetä kun tahdoin. PRINSESSA. En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut sun tahdostas, ja tiedän, kuinka teet itselles vahinkoa.
"Niin, ja minä loukkasin häntä myöskin siten, ett'en alkanut ihailla hänen poikaansa, Antoninia, joka lienee teräväpäisimpiä oppilaita Janvillen koulussa." Mathieu hymyili yhä. "No, sitten en minä ihmettelekään, että ette onnistunut. Eräänä päivänä kun minä neuvoin vanhempia lähettämään Antonin maanviljelyskouluun, luulin minä, että he alkavat piestä minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät