United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hulluko minä olen? hän mutisi itsekseen, ja nieli, ja ryki. Ei apua, tuo karvas pala vaan paisui. Rouva palasi kyökkiin takaisin. Lopo kumminkin ennätti pyyhkiä silmistään vedet, ettei rouva mitään huomannut. Ehkä minä nyt sitten menen pois ja tulen huomenna hakemaan niitä tavaroita. Ei, elkää menkö vielä. Riikka keittää kahvia. Antakaa olla. Juonmahan sitten toisen kerran. Pian se joutuisi.
Minä yhden tunnen Leppävirroilla ... leskimies, niin pulska, niin pulska, ettei mihin panna... Rouva jo punastui harmista. Niin, saattakaa minut vaan koko maailman pilkaksi ja nauruksi. Se vielä puuttuisi... Herra siunaa, mitä tuosta nyt noin pahastutte. Enhän minä kuin leikilläni Sopimatonta leikkiä semmoinen. Lopo kävi hämilleen eikä osannut enää sanoa mitään.
Kauppainto oli herännyt. Torille pitää joutua, ennenkuin väki hälvenee. Rouva ja Riikka jäivät katselemaan, kun hän mennä hamppuili portille päin kuormineen. Niinkö luulette, että hän penniäkään noista tuo. Sen on näköinenkin, sanoi Riikka. Yhdentekevä. Tuo tai on tuomatta. Eipähän niistä vahinkoa liene, arveli rouva. Muutamissa päivissä oli Lopo saanut kaikki myydyksi.
Jo tok'. Eikö tulle pian takaisin. Lopo istui uskoa ikkunassa nuuskarasia kädessä ja silmät ulkohuoneen nurkassa, jonka takaa odotti Römperin ilmestyvän. Mutta ei sitä vaan näkynyt vielä. Hyppyset kävivät ahkerasti rasiassa ja nenä sen jälkeen aina tuohahti. Se oli niin kaunis nuorena, minkälaiseksi lienee nyt muuttunut. Oli aivan kuin enkeli. Kauniin kaikista Kuopion tytöistä. Vai niin!
Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi? Mitäkö varten? Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea läntti entisten lisäksi. Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös? Ei, mutta todenperästä? Ka, todenperästä ihan.
Ei niin huonoa kalua ollut, etten minä sitä rahaksi muuttanut. Ja rouvat kun minusta pitivät. Voi ihmettä! »Snälla Lopo, sööta Lopo», pantiin. Poskia taputettiin ja vehnäskahvit juotettiin. Paljonko antoivat myyntipalkkaa? Ei kuin kymmenen penniä markalta. Mutta siitä sitä karttui. Elimme oikein hyvin siihen aikaan, sekä minä että poika. Sinulla jo silloin oli poika? Hm!
Huuti, ja mene tiehesi siitä, ärjäsi Lopo vastaan. Ville, potkaise pellolle tuo ruoja. Antaa olla, ei riidellä. Voithan sinä laulaa jotain muuta. Se, näet, kun on Jannen sukulainen, tuo. Niin onko kumma, jos suuttuu. Kyllä olette hyviä. Totta toisen kerran. Kaunista joukkoa! Mitähän sanoisivat Kuopiossa, kun tietäisivät, minkälaisten roistojen sekaan olen täällä joutunut. Mahdoit pysyä siellä.
Hänen hyväntahtoisuutensa meni niin pitkälle, että neuvoi, mikä kalu oli edullisin ostaa, suurensi sen mahdollisia hyviä puolia monenkertaisesti ja loihti esiin olemattomiakin niin elävästi ja varmasti, että sai jokaikisen niitä näkemään. Ja itsekukin uskoi lujasti, että Lopo juuri hänelle oli erityisesti ystävällinen ja avulias.
Ota, hyvä mies, minua rekeen, että pääsisin pikemmin, hän huusi. Ptruu! Mies kääntyi katsomaan olkapäänsä yli. Mihinkä semmoinen kiire? Lopo hyppäsi hengästyneenä laidalle istumaan. Anna juosta aika kyytiä. Hän kertoi miehelle, kuinka heidän joutumisestaan riippui, jos köyhä leski, jolla oli monta lasta, voitti tai menetti kolme tuhatta markkaa.
Kyllä minä näytän... Lopo huusi ja mellasti. Vaan kun ei siitä ollut apua, ja miehet väkisin veivät hänet rekeen, alkoi hän rukoilla armoa. Ei armoa ensinkään! Kukkaron omistaja oli kiukuissaan; hän halusi kostoa. Lopo sai itkeä ja rukoilla reen pohjalla niin paljon kuin tahtoi, hän löi vaan hevosta selkään ja antoi sen vilistää kaupunkiin päin. Vai minä sinua vielä armahtaisin!