United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja maksaa tahtoisin myöskin. Ottakaa edes nämä kolme markkaa. En huoli, en penniäkään. Hyvästi vaan, huomenna tulen... Mutta Lopo... Lopo ei enää kuullut, hän oli jo ulkona ja astua touhutti kiireesti porttia kohden. Vielä sittenkin herahti vesi silmiin.
Minulla on hyvät huopakengät ... melkein uudet... Ne asetan Parviaisen puodin eteen ... itse vahtaan portin takana, ja kun sitten joku ne sieppaa, niin minä niskaan kiinni ja huutamaan poliisia... Sitten vaadin sovintoa, ymmärrätkös. Suk-suk-sukkela keino... Mutta nyt lähdemme pois, eikös niin? Ville katsoi häneen kiiltävin silmin. Mi-mihinkä? änkytti Lopo. Mihinkäs sinä äsken ajattelit mennä?
Syljetty kaali se vielä kelpaa, lohdutteli itseään Ville. Elä heitä, mistä sen saat käsiisi toisen kerran, ärsyttelivät häntä muut. Ville juoksi jälestä ja otti Lopon kiinni. Eukko, hoi! Kuule! Minnekä sinulla semmoinen kiire? Kuulehan kuin sanon. Pysy erilläsi, ruoja. Minä vähättelen sinusta. Lopo mennä hamppuili katua ylös eikä ollut tietääkseenkään, vaikka toinen käveli rinnalla.
Hän nyökäytti päätään ja katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat yhdessä asuneet. Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui ikkunasta.
Mutta kun siitä ei mitään apua ollut, näki hän viimein parhaaksi lopettaa. Uteliaaksi hän sitä paitsi kävi tietämään, mitä ne tuolla puhuivat keskenään. Kyllä kait minä. Olisiko niillä kuinka kiire? kuuli hän Riitan sanovan. Ei virkkanut tyttö siitä mitään. Laittakoon lankaa vaan, niin aloitan heti, kun tämän olen saanut käsistäni. Mitä aloitat? kysyi Lopo. Ei liikuta sinua, sanoi Römperi.
Ihan näen hänet elävänä edessäni. Punaisessa leningissään seisoi siellä ruokasalin kynnyksellä ja oli niin iloinen. »Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo», ja kädestä tervehti jok'ainoan kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpeä milloinkaan. »Jasso Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?» Herran terttu! Mahtoi hänestä olla hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyllä sen arvaan.
Ulla tukki suunsa, sillä hän muisti tässä sitä markkaa, jonka hän oli saanut juomarahaksi ja joka nyt oli hänellä taskussa. Mutta Lopo siitä varmaan olisi vaatinut osansa, jos vaan sen tiesi. Parasta siis olla mitään virkkamatta. Vai niin? Vai oli mielissään. Hän sitten aikoo sen ostaa? Kuinka vaan kaupoissa sopivat. Sinne hän läksi heti. Herran poika! Nyt on hukkapeli. Mikä on?
Kun mies sen kuuli, löi hän piiskalla hevosta selkään, eikä monta minuuttia viipynyt, ennenkuin olivat rouva Kortmanin portin edessä. Siellä toinen hevonen jo seisoi odottamassa. Joko siitä on kauvankin kuin tulitte? kysyi Lopo kuskilta. Tämä vaan hiukan väänsi päätään. Niin mikä sitten? Lopo töyttäsi kyökkiin. Ei joutunut hyvää päivää sanomaan.
Kymmenen vuotta on saanut täällä olla ikävässä... Ja nyt sitten surua ja huolta... Lapsiraukka!... Oikein käy sydämmelle, kun sitä ajattelee... Ei se mitään, jos meitä maailman kynnet kouristavat ... mutta kun tuommoisia hentoja, jotka eivät sitä kestä... Lopo ei voinut jatkaa, suu hommaili ja vesikarpalot valuivat silmistä pitkin tuota paksua nenää, josta sitten tippuivat alas nutulle.
Minkälainen ihminen hän oikeastaan mahtoi olla. Hän katui sydämmessään, että oli ruvennut mihinkään tekemisiin tuonlaisen kanssa. Vanhat muistot nuoruuden ajoilta hänet huomaamatta olivat siihen houkutelleet. Mutta nyt hän koettaisi päästä erilleen mitä pikimmin. Lopo ei huomannut, kuinka rouvan kasvot synkistyivät, sillä hän innostui leikkimään Pekan kanssa. Tu tui, tu tui uu äsäsäsä.