Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Alfhildin rinta kohoili niin, ett'ei hän saanut sanaakaan suustansa. Leiv jatkoi kiiruusti, ikäänkuin välttääkseen väärinkäsitystä: "Sitä se oli, kun minun tänä iltana piti sinulle sanoa. Tuon Haugstadi-illan jälkeen en ole saanut hetkenkään rauhaa; sinä tulit vastaani joka paikassa, ja minä kuljeksin, kuin pyörtynyt.
Juostiin ulos ottamaan miestä kiinni. Mutta hän ei ollut niin humalassa, ett'ei päässyt pakoon vilistämään. Leikki ja tanssi alkoivat. Mutta Alfhildin mielestä oli ilo loppunut sinä iltana. Vanha Åsbjörn Hegglid oli näinä aikoina suruunsa menehtyä. Kuinka pojan kävisi. Tyyntä, mutta syvää vettä siinä oli. Ei Leiv kehenkään leikillä kiintynyt. Åsbjörn mietti, mitä hänen tuli tehdä.
Mutta yhden tekevä, minun täytyy puhua, ajattele sitten mitä hyvänsä". Nyt se tulee! ajatteli Alfhild ja vapisi siinä seisoessaan; hän ravisteli pähkinäpuun oksia, jonka oli saanut käteensä. Parasta olla vastaamatta. Leiv alkoi taas, väristen ja raskaasti se tuli.
Ennemmin kuitenkin tahtoisin, ett'et välittäisi semmoisesta tytöstä, johon noin vähän on luottamista. Mutta nuoruus ei semmoista kysy eikä rakkaus myöskään. Kuta enemmän saa kärsiä ystävänsä tähden, sitä enemmän häntä rakastaa. Elä sure liian paljon; minä tiedän, että jaksat kuorman kantaa. Toivoa on siksi kuin papin eteen menevät". Leiv luki kirjeen. Luki moneen kertaan.
Nyt tuli kumma, arveli Leiv; silmissä musteni ja korvissa suhisi, ei hän ollut tunnossaan enää; hän sieppasi joukosta yhden vielä ja sepä lähti. Pelimanni soitti, ja Leiv tanssi kuin villitty; tupa tärisi hänen jalkainsa alla, hän polki palkkia niin että naiset huusivat; hän pyöri kuin ilmassa, semmoista tanssia ei vielä ikinä oltu nähty.
Sitten he alkoivat juoda taas ja ilta päättyi hirmuiseen tappeluun, jossa useat saivat pahoja vammoja, Björn Haugstad kuitenkin enin. Mutta silloin jo Leiv Hegglid makasi meren pohjassa. Samaan aikaan kuin tämä kaupungissa tapahtui, oli Dalessa kolmannen hääpäivän ilta. Pidot olivat suuret ja komeat, niinkuin jo edeltäpäin sopi arvata.
Ilma oli ylenevä ja selvä, tyyni ja kuultava aina taivaasen saakka, ja syvä se oli kuin meri, täynnä päivänkirkkautta ja liiteleviä lintuja. Tämä on kaunista tämä, ajatteli Leiv, kun katseli ylös. Yhteen tyttöön oli Leivin huomio erityisesti kääntynyt. Hän oli suuri ja pulska, ennemmin väkevä kuin hoikka, hänellä oli leveä rinta ja vahvat olkapäät, raikas, totinen suu ja tummat, kirkkaat silmät.
Sillä ovessa seisoi Leiv, pitkänä ja vaaleana; suuret, kiiltävät silmät tuijottivat häneen kylmästi ja kalpeasti, kuin kaksi kuuta, märkä tukka riippui suortuvissa alas otsalle, suu oli puoleksi auki ja sieltä kiilui valkoiset hampaat, nuttu oli märkä, koko mies oli märkä; ja kun hän kulki, näytti hän kahlaavan polvia myöten vedessä. Alfhild kuroitti käsiänsä ja tahtoi hänen luokseen.
Mene sinä vaan kouluun ja jos siellä yksikään uskaltaa niin paljon kuin nenäänsä sinulle nyrpistää, niin ... anna nyrkkiä, siksi kuin muuttaa mielensä". Leiv teki niin, ja kun hän ikäisekseen oli tavattoman väkevä, ruvettiin häntä pian pelkäämään. Mutta aina Leiv sittenkin sai tuntea, ettei hän toverien piiriin kuulunut ja ettei häntä toisten vertaisena pidetty.
Alfhild heidän mielestään oli siksi arvossa pidetyn miehen tytär, ett'ei hän toki semmoista ajattelisi, kuin Leiviä. Jonkun aikaa sen jäljestä kun Leiv oli matkustanut, sai Alfhild kirjeen Björn Haugstadilta. Hän oli huomannut, kuinka Alfhild oli muuttunut ja tahtoi tietää syytä siihen.
Päivän Sana
Muut Etsivät