Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Eipä aikaakaan, niin vanhuksien täytyi mennä kyökkiin pitämään huolta ruuista ja juomista. Silloin pyysi Knut häntä päättämään. Tänlainen epävarmuus oli tukalaa, sanoi hän. Tärkeämpää tämä oli hänelle, kuin mitä Alfhild luuli; jos asia menisi myttyyn, ei hän sitä niin helposti kantaisi, kun Björn Haugstad.
Ihmiset nauroivat laululle ja arvelivat, ett'ei sitä kukaan muu ollut keksinyt, kuin Björn Haugstad. Selvää oli, ett'ei kukaan uskonut laulussa mitään perää olevan. Alfhild olisi tahtonut vajota maan alle häpeästä. Mitä, jos joku tiesi! taikka vaan epäilikään! Hän koetti nauraa laululle niinkuin muutkin.
Eräs vastasi: "eipähän kaikki liene niin kärkkäät tappeluun kuin Åsbjörnin Leiv, joka ei malta odottaa edes siksi kuin sisään pääsee, vaan alkaa jo hurjailla heti kuin talon näkee". Nurkista kuului tirskuttamista. Leivin silmät kävivät ilkeiksi; suu värisi. Vanha Jon Haugstad huomasi sen ja toi ryypyn. "Hss", sanoi hän, "antaa jo olla.
Sitten he alkoivat juoda taas ja ilta päättyi hirmuiseen tappeluun, jossa useat saivat pahoja vammoja, Björn Haugstad kuitenkin enin. Mutta silloin jo Leiv Hegglid makasi meren pohjassa. Samaan aikaan kuin tämä kaupungissa tapahtui, oli Dalessa kolmannen hääpäivän ilta. Pidot olivat suuret ja komeat, niinkuin jo edeltäpäin sopi arvata.
Sali oli kuin sumussa raskaasta ilmasta ja tupakan savusta; rähinä, kiroukset, puhe ja pauhina täyttivät huoneen. Leivin teki mieli kääntyä pois. Mutta siellä istui joku kukahan se oli? Hän oli enemmän humalassa kuin muut, kiljui kahta kauheammin, löi nyrkkiä pöytään ja huusi kirous-sanoja... Se oli Björn! Björn Haugstad. Leiv pyysi olutta ja istahti. Hän oli kalpea.
Alfhild oli alakuloinen ja juuri kuin pyörryksissä kaiken tämän jälkeen; eikä hän halunnut tanssia enää. Hän kaipasi Leiviä; nuo toiset kaikki olivat niin heikkoja ja pieniä. Hän tahtoi kotiin. Pyydettiin ja rukoiltiin, mutta ei se auttanut; Björn Haugstad ja Knut Åsen kuiskailivat hänelle kauniita sanoja, hän niitä tuskin kuulikaan; pelimanni pani parasta polskaansa, ei hän siitä välittänyt.
Hääpäivä määrättiin, kirkossa kuulutettiin ja Dalessa pidettiin suuret kestit. Nyt täytyy koettaa olla iloinen, ajatteli Alfhild. Mutta illempana lauloi joku pihassa korkealla ja kovalla äänellä: Johdottaan tytön mieli lentää, Ei sydämmessä häll' ole kenkään, Hän kiintyä ei voi yhteenkään, Vaan vuoroin on oma tuon ja tään. Se oli Björn Haugstad. Alfhild kalpeni ja istui paikallaan, kuin kuva.
Ei hän mistään maailman hinnasta tahtonut antaa ihmisten tietää, että hän Åsbjörniä tunsi. Kun vuosi kului, alkoi häntä kummastuttaa, ett'ei mitään kirjettä tullut. Mutta Åsbjörniltä ei hän tahtonut kysyä, ja Lasse niin vähän tiesi. Björn Haugstad tuumaili mennä naimaan jotakuta toista, kun näki, ett'ei hän Alfhildiä saanut. Sanottiin, että hän sitä suri, eikä ilman, ett'ei hän vähän ryyppinyt.
Rikas hän oli ja kunniallisten ihmisten lapsi myöskin, ja pelkkää hyvää siitä tytöstä puhuttiin. "Ei sen tarvitse naimistaan katua, joka Alfhildin saa," tuumailivat vanhat. Ja samaa mieltä pitivät nuoret; oli niitä useampia kuin yksi, jotka hänen tähtensä levottomuutta kärsivät. Mutta Björn Juhon poika Haugstad katsoi syystä tai toisesta itsellään olevan niinkuin etuoikeuden häneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät