Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Åsbjörn pestasi itselleen rengin; hänkin oli ulkopitäjäästä, sillä laaksosta ei kukaan tahtonut Musta-Åsbjörniä palvella. Sitten hän pestasi myöskin palvelustytön, jonka nimi oli Gro. Leiv kasvoi näiden ihmisten ja isänsä keskuudessa. Rengin nimi oli Hans; raskasmielinen ja synkkä mies, mutta topakka työntekoon. Välistä hän katosi ja oli poissa pari-kolme päivää, ja tuli sitten humalassa kotiin.
Semmoisia konnia ei tarvitseisi sietää maan päällä. Kummallinen välähdys iski paronin silmistä. "Siinä en ole yhtä mieltä sinun kanssasi", sanoi hän. "Kassanhoitaja teki vallan oikein. Olisimme molemmat hänen sijassaan tehneet ihan samoin". Leiv tuijotti paroniin kuin puusta pudonnut. "Sinä et ymmärrä minua", sanoi tämä.
Lopuksi sanoi Hans: "Ja sitten voit myös painaa mieleesi, että olet kehnoa juurta, joka merkitsee sitä, että saat olla hylkynä ja pilkkana kaiken ikäsi ... niinkuin monet muut, ha, ha! Mutta sillä saat lohduttaa itseäsi, ettei sinulle yksin niin käy; ja jos tahdot olla viisas, otat maailman samalta kannalta kuin sekin sinut". Leiv meni sisään, istui uunin nurkkaan ja itki.
Ja jos sinua vastaan rikkonut olen ... niin elä sitä muistele siellä, minne nyt lähdet, ... sillä elämälle ei ole valtakirjaa kellään. Ja nyt saat jäädä hyvästi". Leiv ihmetteli, eikä tiennyt, mitä vastata; "hyvästi", sanoi hän, "minä teen, niinkuin sanoit"... Samassa huomasi hän ajatelleensa liian vähä isää.
"Leiv!" huusi hän tukahdetulla äänellä. "Leiv!" uikutti hän niin surkeasti, että se itkien ja suhisten kävi huoneesta huoneesen kautta koko talon; samassa hän tunnottomana kaatui maahan ja kannettiin pois. Kaikki peljästyivät, humalaiset selvisivät, naiset huusivat; samana iltana läksivät häistä kaikki muut, paitsi lähimmät sukulaiset. Alfhild sairastui tämän jälkeen.
Mutta semmoista sai Leiv nähdä ja kuulla, niin pian kuin siihen kykeni. Ei hän ihan kaikkea niin tarkkaan ymmärtänyt; mutta luissaan hän tunsi, että jotain pahaa ja rumaa siinä oli. Ja hän rupesi sitä tuumimaan ja ajattelemaan, jotta tavallaan tuli täysikasvuiseksi ennen aikaansa. Kun Leiv oli kymmenvuotias, pantiin hänet kouluun. Ensi päivänä tuli hän itkien kotiin.
He erkanivat; Alfhild meni kotiin epäselvissä, iloisissa unelmissa; mutta Leiv juoksi mäkiä ylös niin ylpeänä ja väkevänä, että luuli voittavansa koko maailman. Seuraavana päivänä pyysi Leiv isältänsä matkarahoja Amerikaan. Vanha Åsbjörn säpsähti. Hän oli luullut että poika hänestä piti; mutta että hän oli noin kyllästynyt kotiin, sitä hän ei koskaan olisi ajatellut, ja se koski häneen kipeästi.
Hän oli sekä väkevämpi että notkeampi heitä, ja osasi kieritellä niin että he vaan joutuivat toistensa tielle. Ihmisiä tuli ulos; he kerääntyivät ryhmiin ja töllistelivät; eivätkä voineet käsittää, ken se oli ja mistä tämä oli alkunsa saanut. Mutta kuinka olikaan, niin joku löi kamppiin ja silloin Leiv kaatui takaperin. "Tänne apuun nyt, niin saamme hänet esille!" huudettiin. Eräs juoksi luo.
Hän näytti niin suurelta hämärässä, hänen mustat silmänsä kiilsivät kuun valossa; Alfhild aivan hurmaantui häntä katsellessaan; tuollaista poikaa ei varmaan toista koko maailmassa ollut. "Oo, jos hän tietäisi, kuinka paljon hänestä pidän, niin ei hän noin ujostelisi!" Mutta pitäjäs? "Sillä kummallisia asioita sinulle aion puhua", sanoi Leiv, "ja varmaan tulet uskomaan, että olen päästä vialla.
Minun laitani on, niinkuin sinun: Tässä ruumiissa palaa myöskin elämän vastustamaton tuli ja tämä sielu himoitsee myöskin elämää ja iloa... Lyökäämme tuumat tukkoon, me molemmat! Seisomme samalla perustuksella; ruvetkaamme liittoon! Uskallusta tarvitaan tästä orjuudesta päästäksemme. Olkaa mies, Mr Hegglid..." Leiv seisoi ja tuijotti suu avoinna. Mikä muutos! Paronista oli kaikki loisto kadonnut.
Päivän Sana
Muut Etsivät