Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Tahdon vaan sanoa, että houkkio sinä olisit, jos ottamatta jättäisit!" "Kenties", sanoi Leiv. Paroni uskalsi jo mennä pitemmälle. "Totta puhuen", sanoi hän, "olen sinua usein kummastellut, kun noin ahkerasti itseäsi kulutat, vaikka helposti voisit itsellesi kaapata niitä elämän hyvyyksiä, joita luonto sinulta pidätti". "Millä tavalla?" sanoi Leiv.
Alfhild itki ja ajatteli Leiviä. Ja niin he erosivat. Leiv oli Amerikassa melkein koko ajan samalla miehellä työssä. Se oli eräs vanha, rikas pohatta, joka oli kaupalla päässyt varoihinsa. Nyt hän oli ostanut itselleen maatilan, jota hän huvikseen viljeli ja johon hän pani paljon rahaa. Ensimmäisen vuoden oli Leiv vaan tavallisena työmiehenä, mutta siinä hän kunnosti itseään.
"Tuo mies sanoi nähneensä pari vuohta alhaalla metsän rinteessä". "Ooho, sitten täytyy sinun juosta katsomaan. Eikö liene ollut Mikki, se on aina niin paha karkaamaan. Joudu nyt!" "Kyllä." Alfhild meni ja ihmetteli itsekin, että hän sen teki. Leiv seisoi vanhan hongan luona. Ei häntä vielä koskaan elämässä ollut peloittanut niinkuin nyt.
Ja kun hän oli humalassa, puhui hän Alfhildistä pahaa. Hän oli huikenteleva henttu, johon ei kenenkään pitäisi luottaa. Mutta kun hän kertoi, että Leiv Hegglidin ja hänen välillään varmaan oli jotain, silloin nauroivat kaikki ihmiset. Ei, semmoista ei Dalen Alfhildistä toki kukaan uskonut. Eräänä sunnuntaina oli nuoriso kokoontunut Åseniin; Alfhild oli siellä.
"Nyt tulepas esille, mies!" he sanoivat. Leiv oli jo entisellään. Hän tiesi, että kun voimia koeteltiin, ei tarvinnut hänen peljätä. Eikä ne minua sisään vie, hän ajatteli. Yhdellä tempauksella hän kiskaisi itsensä toisesta irti ja alkoi toisen kanssa tapella. Syntyi tulinen kahakka. Kohta niitä oli kolme yhtä vastaan; mutta Leiv piti puoliaan.
Senpätähden hän ei Leivillekään mitään kirjoittanut. Olihan poika paralla kylläksi huolta sitäkin paitse. Alfhildiä hän kuitenkin koetti saada tavata; mutta tyttö häntä vältti enemmän kuin ennen. Talvi meni. Alfhild ei saanut kirjettä Leiviltä; hän vakuutti itselleen, että Leiv oli hänet unhottanut.
Hän läksi; ja kun hän oli poissa, menivät useammat muut myös. Mutta Alfhild makasi valveilla koko sen yön ja uneksi tuosta väkevästä pojasta ja hänen kiiltävistä silmistään; kättä poltti vieläkin hänen puristamisestaan. Ei hän muistanut, että Leiv oli huonoa sukua, hän ajatteli vaan poikaa ja vertaili häntä kaikkiin muihin.
Alfhild punastui, eikä osannut vastata mitään. Knut ahdisti enemmän ja Alfhild tunsi, että nyt tuli tosi eteen. Mutta silloin häntä rupesi peloittamaan. Leiv muistui niin elävästi mieleen, että luuli aivan näkevänsä hänen kalpeat kasvonsa ja kiiltävät silmänsä. "Ei puhuta siitä", rukoili Alfhild. "Ei, ei", sanoi Knut, "ei pidetä kiirettä; sellaisia asioita ei hopussa päätetä.
Leiv ujostui ja suuttui, ja Lasse nauroi; mutta tanssivat he kuitenkin ja Leiv oli mainion hyvä oppimaan. Sitten Lasse mielellään puhui tytöistä ja muuta sen semmoista, jota Leivin ei ollenkaan vielä olisi tarvinnut tietää, ja josta hän ei suuresti välittänytkään. Mutta hän sai myöskin tietää hyviä asioita.
Hän oli korkea ja raskas, mustanpuhuva ja ruma, ruskeat kasvot hänellä oli ja huulissa ilkeä hymy; harmaa hiussuortuva riippui toisen korvan alta. "Hyv'iltaa Björn", sanoi hän ja laski raskaan kätensä Björnin olkapäälle. "Hyv'iltaa Hans!" huusi Björn. Leiv säpsähti, tuijotti mieheen ja tunsi hänet.
Päivän Sana
Muut Etsivät