Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Hän osti Hegglidin talon laakson itä-osassa, jossa hän sai asua kaukana ihmisistä, vietti häitään ja muutti sinne ylös Sigridin kanssa. Joku aika sen jälkeen syntyi heille lapsi; sitten kuoli Sigrid. Pojalle annettiin nimeksi Leiv. Vanhat ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Sillä hän oli huonoa sukua, he sanoivat, ja peri häpeätä sekä isältä että äidiltä.
Kuka hän oli, joka tuossa nyt seisoi? Pieni, laiha nahjus miehekseen, ruma, raaka, huonosukuinen raukka, ja päällepäätteeksi vielä roisto. Leiv häpesi. "Hyvästi", sanoi hän. Paronin muoto muuttui. Kasvoissa kulki ikäänkuin kaksi aaltoa ristiin, viha toiseltapuolen, toiselta häpeä. "Anteeksi", sanoi hän ivallisesti, "anteeksi. Minä luulin herra Hegglidiä mieheksi.
"Niin, ei juuri paljon; mutta aina sen verran, että ensi vuoden toimeen tulee ja toisen myöskin". "Hyvä on, mutta Amerikaan minun kuitenkin täytyy päästä muutamaksi vuodeksi". Pitkä äänettömyys. "Minä alan jo käydä vanhaksi, Leiv". "Ooh, kyllä sinä vielä pystyssä pysyt jonkun ajan". "Hm.
"Tuo oli viisas tuuma", sanoi hän ääneen, mutta kävi samassa niin hämilleen, ett'ei uskaltanut katsoa ylös, vaan siirtyi Leivistä pois ja hypisteli pähkinäpuun oksaa. Leiv myöskin ujostui kuullessaan noin suurta ylistystä; hämmentyi, eikä tiennyt kuinka pääsisi alkuun taas. Viimein täytyi Alfhildin ottaa kiinni. "Kuinka kauan sinä tulet olemaan Amerikassa?" sanoi hän.
"Ei, kiitoksia", vastasi hän; oli juuri kuin kuohuva virta häpeätä olisi juossut niskasta alas pitkin selkää. Hän meni toisen luo, tuon, joka oli niin sorea vartaloinen, ja joka niin surullisen lempeästi hymyili; tyttö kalpeni ja siirtyi pois. "Ei koskaan", sanoi hän. Leiv puri hammasta, ja tarttui siihen, joka seisoi lähinnä; mutta sekin repäisi itsensä irti, että leningin hiha repesi.
Touko- ja Kesäkuun aikana purjehdin minä Ahvenanmeren ja Turun tienoilla, vaikka näillä vesillä liikkui paljon venäläisiä laivoja. Kerran otin veneen, jonka oli määrä viedä ruhtinas Galitzin'ille hunajaa, mettä, pähkinöitä ja voita. Toisella kertaa otin 3 miehen avulla haltuuni muonalaivan, jossa oli 100 mattoa jauhoja, 500 leiv. sianlihaa ja paljon muuta, jota kaikkea ei ole helppo luetella.
Alkoipa peloittaa; hän kyykistyi kokoon ja teki itsensä niin pieneksi kuin voi. Mutta ne älysivät hänet. Tekivät pientä naurua ja tulivat suoraan häntä kohti. "Mikä sinä olet?" he kysyivät. Leiv ei virkkanut niin sanaa, mutta hän kääntyi päin ja antoi korvalle ensimmäistä, niin että hän sillä kertaa kellahti. Mutta samassa tarttuivat toiset häneen kiinni, käsivarsiin kumpikin.
Tämä ei ollut hänen omansa; ei hän tälle mennyt täydellä palavalla halulla. Välistä hän melkein tuumaili purkaa koko kihlauksen. Sitten hän lähtisi Leivin jäljestä Amerikaan; siellä ei tullut suku, eikä rikkaus kysymykseen. Mutta vanhukset säälitti häntä ja Knut myöskin, eikä hän sen lisäksi tiennyt, jos Leiv hänestä enää välitti. Ei hän kirjoita, ei hän kirjoita, valitti hän itsekseen.
Ei hän juuri paljoa ymmärtänyt siitä, mitä oli kuullut, mutta häntä peloitti; eikä hän tiennyt parampaa neuvoa kuin turvautua kyyneleihin. Hans lähti kartanolta pois ja askelet veivät kapakkaan. Åsbjörn tuli kotiin; hän oli puhunut opettajan kanssa. "Nyt voit rauhassa mennä takaisin kouluun taas," sanoi hän; "nyt ei ole ketään, joka uskaltaa sinua hätyyttää". Leiv yhä vaan itki.
Kerran Leiv lienee silloin ollut noin kolmannellatoista puhui hän siitä, mitä Hans oli sanonut hänen suvustaan, ja joka hänessä aina kyti, vaikka iloiseltakin näytti. "Joutavia," sanoi Lasse. "Huonoa sukua! Mene sinä Amerikaan ja tee työtä, että tulet rikkaaksi, ja kun sitten tulet kotiin taas, niin voit, totta maarin, kosia Dalen Alfhildiä, jos mielesi tekee".
Päivän Sana
Muut Etsivät