Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Mutta kaikkein tärkein toimitus oli se, kun pappi, ottaen molemmin käsin pöytäliinan, tasaisesti ja sulavasti liehutteli sitä tarjottimen ja kultamaljan yläpuolella. Oletettiin että juuri sinä hetkenä leipä ja viini muuttuu ruumiiksi ja vereksi, ja sentähden juuri tämä jumalanpalveluksen kohta oli tehty erikoisen juhlalliseksi.
Kahvi oli vähäisen palanut, maito vähäisen piimettynyt, leipä vähäisen vanhettunut, mutta siitä huolimatta oli kaikki hyvää. Jokainen työnsi niitä vastenmielisesti vatsaansa, ja kun tämä oli tehty, käskettiin ajaa vaunut esiin, joiden kuskilaudalla Matyi istui syömättömin vatsoin. Abrahám herra auttoi vieraita vaunuihin; nyt hän jo saattoi todella hymyillä.
Jos toinen sattumalta joutui johonkin tilaisuuteen, missä ei toinen ollut, tuntui edellisestä kuin olisi parempi osa hänestä itsestään jäänyt pois. Eikä silloin ilo ilolta maistunut, eikä huvi hauskuutta antanut. He olivat jo tosin koulunsa lopettaneet, mutta joka päivä heidän täytyi kuitenkin toisiaan tavata; se oli yhtä välttämätöntä kuin leipä ja lämmin.
Monta kertaa loppui leipäkin mökistä, kun ei Simo itsekään oikein jaksanut työtä tehdä ja maksettiin vielä liian pientä palkkaa satulamaakarille. "Pitääkö minun mennä köyhäin apua pyytämään?" arveli Simo erään kerran. "Mitä isä puhuu", aivotteko mennä köyhäin apua pyytämään? sitä älkää tehkö, isä!" "Mikäs minun hyvittää, kun leipä loppuu?"
"Iso-äidin mielestä ei ole tietysti mitään kovaa", mumisi Maunu nurpeillansa "jollei kova leipä", lisäsi hän sitten hiljemmällä äänellä, sillä häntä hävetti kumminkin hänen epäkohteliaisuutensa vanhaa iso-äitiä kohtaan. "Kyllä, Maunu, kyllä minä tiedän jotakin, joka mahtaa olla hyvin kovaa."
Usein minun poloisen, Usein utuisen lapsen, Sanat päälleni satavi, Puheet putoelevat. Sanottiin minun poloisen Juossehen joka kisassa, Maannehen joka majassa; Moni huoraksi hokotti, Moni vannoi varkahaksi Huorammat hokottajani, Varkahammat vannojani. Mitä mie vaivainen varastin, Kuta oisin kurja saanut: Pykäläss' oli piimäpytty, Merkissä isännän itra, Vakassa vaja'a leipä, Aitassa alottamaton.
Jukke kekautti päätään: »Kyllä isäntä emäntiä saa, jos haluaa. Kyllä sitä hevosia saa, jolla talli on». »Ei se ole otettava niinkuin leipä kaapista». Juken mieli meni Siiriin ja hämmentyi siihen ne talousajatukset.
Koria kotoinen leipä, Jos on täynnä tähkäpäitä; Vihavainen vieras leipä, Vaikka voilla voituohon. Villainen emosen vitsa, Ruokoinen isosen ruoska, Joskon viikon virpokohon, Rupeaman ruoskikohon; Vitsa vierahan verinen, Kyläläinen kynnäppäinen, Josko kerran iskeköhön, Tahi puolen koskekohon. Ohoh kullaista kotia, Armasta ison eloa!
Ja merkillisintä oli, että ensimäinen voitto teki seuraavat helpommiksi, mutta lisäsi samalla sitä häpeää, jota tappio tuotti. En ollut vielä uhrannut mitään toisten hyväksi. Eihän kirkonkukkaroon pantu raha, eikä kerjäläiselle annettu leipä ollut minun lahjani. Minun tuli koettaa antaa pois se, mikä minulle oli rakkainta.
Elä yhtään, en minä nyt mitään skandaalia tee. Sano se mammalle, jos kysyy, ja ukolle myös saat sen sanoa, tai elä sano mitään. »Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa... Leipä kasvaa kyntäjälle, touko työnsä teettäjälle!»
Päivän Sana
Muut Etsivät