Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Heidän tätä tehdessä istuu repo parsilla vaan, siellä suotta aikojaan laulelee huviksensa ja aika välistä aina parren sortaa toisten päälle. "Tapat sie varsin!" sanoi hukka, "tahallasi puita päällemme pudottelet." "En, kuomaseni, en ainakaan tahallani pudottele", vastasi repo, "raskaita ovat nämä parret, niin putoelevat, en jaksa niitä pidellä."
Mutta kun olen päättänyt päivälliset työni ja tulen sisään, minä tapaan äitini ja Evan istumasta vieretysten; ja kenties Eva on ääneti ja äiti pyyhkii pois kyyneliä, jotka putoelevat ompelukselle; mutta kun he katsovat ylös, heidän kasvonsa ovat tyvenet ja rauhalliset, ja silloin minä tiedän, että he ovat puhuneet Fritzistä. Eisenachissa, Helmikuun 2 p.
En kulu minä kutsuissa, Enkä vanhene vakoissa; Kulun kuivissa sanoissa, Väsyn silmävääntelöissä. Sanat päälleni satavat, Puheet putoelevat; Kaikkien sanat sakovat, Jokahisen juonet käypi, Kun tuimat tulikipunat, Tahi rautaiset rakehet, Päälle lapsen armottoman, Emottoman ensimmäissä.
Hänellä ei ole kuin pari kolme asiaa sanottavaa, mutta ne hän sanoo sitten niin, kuin olisi kysymys kykloopi-muurin rakentamisesta: hänen säkeensä putoelevat päällekkäin kuin kiviharkot ilman mitään »runotilkkimiä». Hänellä ei ole kuin pari kolme kieltä kanteleessaan, mutta niitä hän soittaa sitten sellaisilla terässormilla, että niiden sävel on kantava kautta vuosisatojen: aina yhtä synkkänä, aina yhtä tuimana, aina tunkien yhtä syvälle lukijan luihin ja ytimiin.
Seisoi mies aholla yksin juurella Jumalan tammen; kaukokaupungin hälinä yhtyi yön vavistuksehen; lepäsivät maa ja taivas, tammen lehvätkin lepäsi. Pisarat putoelevat unten urhon poskipäille. Hiljaa, hiljaa, yksitellen helmet kirkkahat kihoovat, sulaten polttavaa povea, lauhdutellen, lohdutellen.
Milloin hän siitä puhuu, putoelevat hänen sanansa kirkkaasti ja varmasti kuin jäätikarit: »Nimiä vain on jumala ja luonto, olemus yksi, eri silmin nähty, ihmisten töit' on kirkko, dogmi, oppi, ihmisten lailla harhateitä käypi, ikuista vaan on maailmoiden mahti, ikuiset lait ja niiden vaarin-otto.»
Järven jäätä he ajoivat ja aamuruskoa kohti kaukana vaarojen rintehillä jo kullassa hanget hohti. Lumihiutehet putoelevat Anjan silmäluomiin. Hullu-Jaakko hevostansa hoputtaa ja suomii. Päättänyt on hän ajaa sillä siks kuni päivä koittaa. Järven jää hevon korskuvan alla soipi sekä soittaa. Herää Anja tainnoksista karhuntaljallansa. Tuntee hienot hiutehet ne silmäluomillansa,
Päivän Sana
Muut Etsivät