Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Neljänkolmatta vanha vohlakka poika, täysirahkeinen mies olin. Ilonen olin. Laulelin joka lehdon, joka kummun kukkuelin. Vaan aina tuon tautivuoteen jälkeen tunsin niinkuin jotakin olisi poissa. Varsinkin töillä ollessani ulkokausteilla tuntui tuo kaipuu.
Syksyisen lehdettömän lehdon läpi näkee hän valkoisen tupansa, ja sen aukinaisen oven aholle paistavan mustaa metsää vasten kelmeän syysillan valossa... Se on hänen tupansa, hänen oma tekemänsä... Kun jaksaisi saada nuo puut tästä pihaan... Hän katselee sitä, ja yht'äkkiä näyttää se olevan hyvin kaukana, niinkuin jossakin toisella puolen maailman.
Kummulle tuon kukkaiskehdon, Haavoist' istuttelen lehdon, Niiden viihtymys se hinta Itkuin on. Lehtohon linnut taas riemuja tuo, Viihdynnän mullekin hetkeksi suo, Viihdynnän, vaan kuinka kauvan? Yö tuo taasen halloja, Linnun lakkaa laulanta Ihminen, käy onnes sauvaan! NYKYINEN SYD
Minä saan rankaistuksen, joll'ei ruukku ole ennen auringon nousua alttarilla, ja tuossa on vielä Kleankin ruukku." "Minä täytän sen heti sinulle. Niin, siinä se oli tehty! Ja nyt minä kannan molemmat sinun edestäsi aina lehdon päähän asti, jos lupaat tulla pian takaisin, sillä minulla on paljon sinulta kysyttävää." "Eteenpäin, eteenpäin vaan," tyttö kiiruhteli.
Mutta voittanut on Väinö Veljeni häneltä siskon! Minut? Väinö? Näinkö nuorna Lohkaistaan kotoa koivu. Pyhän lehdon liepeheltä? Ryöstetäänkö? Kenties kohta Tempaisee tukeva koura Vyötäröistä pienen linnun. Viepi kuin vihainen tuuli Myrskyn suuhun. Hän on uljas ja väkevä Sankari: ei käytä kieltä Kosiessa, vaan tekoa Reipasta. Vapisen häntä Turvatonna, puoltajatta. Joko kuulen? hän tulossa!
Muistaisi toiste ajatella niin korkealle. Hah, hah, hah, toinen leikki siitä tulisi! Gunhild nauroi ilosta. Hän ei enää saattanut istua sisässä, vaan läksi ulos selvittelemään ajatuksiaan; vihdoin tuli hän varmaan päätökseen, eikä horjunut silloin enää. Oli jo ilta, häntä väsytti. Koivun alla oli kivi, jolle hän istui. Aurinko laski; pitkiä varjoja se heitti yli lehdon ja vuonon.
Muutamien päivien perästä rupesi äiti virkistymään ja sanoi Mataran muorille: »Kyllä minä tästä nyt paranen; enpä tässä enää apua tarvitsekaan.» Mutta muori vastasi: »Mihinkäpä tästä on kiire. Katsastetaanhan tässä nyt vähäsen...» Ja isä sanoi pöydänpäästä: »Katsastetaanhan vähäsen.» Miina ja minä olimme lehdon laidassa kerppuja tekemässä, kun pihaan näkyi menevän kaksi miestä.
Mut kerran häntä vierren viikkojen kun nähty ei, niin käytiin mökillen. Hän makas kuollehena majassaan. Mut mökin alla hänen rannallaan sous oudot linnut, suuret, valkoiset ne oli Salojärven joutsenet. Ne varmaan aatoksia vainaan on. Ne päiväks väistyy lehdon varjohon, mut yö kun joutuu yli metsämaan, ne ulapoille uivat laulamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät