Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Silloinpa aina kuultiin Harttua ja Liisaa yhdessä mainittavan. Harttu yhtyi leikkiin, mutta Liisa nauroi vain ja otti sirppinsä, taas työhön ruvetakseen. Kuulihan Laurikin tuon puheen, ja hän hymyili kummallista hymyä, jota ei itsekään voinut oikein selittää.
Laurikin joutui silloin epätoivon valtaan. Sillä paitsi että hän nyt yhä enemmän näki, miten erilaiset Svea ja Margareta olivat, Svea niin omituisen ihmeellinen, hän uskoi nyt Svean aavistuksen nojalla, että Margareta oli hänet pettänyt. Lauri oli tuntenut Margaretaa niin kovin lyhyen aikaa. Kuitenkin aikoi Lauri olla mies, ottaa Margaretan, vaikka itse joutuisi kärsimäänkin.
Silloin olin minä yhteisesti isäni ja äitini poika ja nautin suuressa määrässä heidän rakkauttansa. Siten olimme isäni kädellä nostetut alhaisesta asemastamme. Entiset Helmikankaan rengit ja piiat olivat mielellään ruvenneet isäni palvelukseen. Niiden joukossa oli Laurikin, joka oli entisestä erittäin tukevaksi mieheksi kasvanut.
Ei, ei, elä vielä, odota, tehdään totit ja sitten vasta. Hämärti jo, ukko teki tulen takkaan, laitettiin lasit, ja nyt sai Antero kertoa. No, niin sitä pitää! Vai niin sanoitte? Sanoitteko todellakin? Suoraan vasten naamaa istuvalle areopagille! Ja Laurikin? Onpahan siinä pojassa sittenkin jotain. Ei ole, sanoi Otto päättävästi. Se nyt on eri asia se, mutta tämä oli nyt sentään hyvin tehty.
Ensi kertaa ei Anni uskaltanut katsoa Lauria silmiin, hän oli hämillänsä aivan kuin Laurikin. Kuva, jota Annin nyt oli piirustaminen esitti nuorta naista kutomassa. Kauan oli kumpainenkin ääneti. "Mitä ajattelette maisteri?" "Muistuu mieleeni Schillerin lause, katsoessani tuota kuvaa." "Mikä niin?" "Tämä": "Kunnia naisten! he kutovat meille Taivahan ruusuja elomme teille."
Hän huomasi pöydällä hansikkaat ja kepin. Niiden vieressä oli harsohuivi. Ne olivat jääneet siihen, kun he olivat tästä lähteneet. Kaikki täällä olivat siitä tietäneet. Laurikin! Eivätkä olleet hänelle mitään puhuneet. Miksi olisivatkaan! Mutta olisivat he kuitenkin saattaneet sen tehdä ... olisi heidän pitänyt se tehdä. Hän vaikeroi mykästi, sanattomasti.
Liisa sai siitä paljon miettimistä, kuinka saisi kaikki niin tehdyksi, kuin emäntä sen tahtoi. Kohta sen jälkeen meni hän askareillensa tupaan, jättäen kamarin oven auki, että kuulisi, tarvitsisiko sairas hänen apuansa. Laurikin läksi ulos katsomaan renkien töitä.
Ne huhut toteentuiwatkin pian, sillä pitäjän arwokkaimmat perheet ja kaikki herraswäki saiwat Wilpulta kutsun kesteihin, niinpä Möttölän Laurikin poikinensa; eikä oltu Korwen Pentti riepuakaan unhotettu. Niistä tulewista kesteistä oli ihmisillä monenlaisia miettimisiä ja arweluita, mutta kukaan ei tiennyt, ei arwannut, mikä oli niiden oikea tarkoitus. Määräpäiwä tuli.
Tienneekö Snellmankaan? Isävainaja oli heidät ymmärtänyt ja he hänet, siksi ne häntä niin rakastivat. Kaikki oli nyt toisenlaista kuin äsken... Tuo Laurikin eikö hän vain kuvittele ja itseänsä petä. Ei, ei, minä en tahdo, minä en saa tällä tavalla ajatella ja epäillä ja repiä itseäni ja muita...! Hän kohosihe, ei tahtonut antaa itsensä mennä hajalleen, niinkuin niin monta kertaa ennen.
Ja samalla tunsi hän vaimoansa kohtaan, jolla ei kaikesta tästä ollut haimiakaan, sitä hellyyttä, mikä on verrattava siihen tunteeseen, jota usein vastoin tahtoammekin tunnemme erotessamme jostakin paikasta, vaikkapa se meistä arvotonkin on. Eroaisihan Laurikin hänestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät