Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Karjalan tytöillä vilkas silmä ja sukkela suun on anto. Palannut juuri patruuna oli moiselta matkaltansa, mutta jo kotihin tullessa kivun tunsi hän rinnassansa. Vilustunut hän varmaan lie, on viikkoja monta maannut. Sillä aikaa Anja-rouva ei tanssimasta laannut. Mit' oli ennen hän menettänyt, siit' otti nyt hän koron. Oli niinkuin nielaissut hän oisi tulisoron.
Saa kiitoksen tuo alttius rajaton, min hehku pohjan jäilläkään ei laannut, saa veri kallis, uhrillaan jok' on ajoille tuleville turvan taannut, mi meille iki-lunnahaksi luo: »Viel' uusi päivä uuden neuvon tuo.» VON T
Tosin näyttää siltä, että Kaurismaan Aappo lahkolaisilleen on tavallisessa seuruuselämässä laannut Köllisköä ystävineen tuomitsemasta, mutta sen sijaan suolaa hän heitä saarnoissaan entistä kiihkeämmin ja niin julkisesti, että jokaisen täytyy huomata ketä niillä tarkoitetaan.
Voi hiivatti, kuinka minun kävi vihakseni, kun tiesin miten asiat ovat. Teki oikeen mieleni vetää vasten suutansa, ja jos sen tein, olisi kaiketi laannut toviksi aikaa loikumasta!" puhui Katru, innostuneena, kun huomasi puheensa miehessään vaikuttavan. "Mitä se oli, jota Aina lauloi?" kysyi Kirri. "Minäkö heitä ymmärsin, eli muistan.
Noen, pölyn ken sun kaapi kasvoiltas, kamman hallavaan ken tunki tukkahas? Ken se kumminta sun valveille on saanut, jok' et päivisinkään torkkumasta laannut?» »Nuori herra», vastas ukko juoheaan, »verkkaan matkaa mies, kun jättää oman maan. Oma kansa pakoon kurjasti kun kulkee, parempi, kun valvo ei, vaan silmät sulkee. Vanhan naamani miks oisin pessytkään? Häpeä vain siin' ois nähty selvempään.
Laannut korpraali kun on nyt, haudalt' alas käynyt taasen, kenraalipa lapion nyt käteen ottaa voitokkaasen, hiekkaa hiljaa viimeks heittää, Suomen mullall' urhon peittää; sanaa hän ei virka monta, mutta meille verratonta.
Alan otti vasempaan käteensä tikarin siltä varalta, että joku pääsisi pujahtamaan hänen miekkansa alitse. Minä puolestani kiipesin raskain sydämin lavitsalleni syli täynnä pistooleja ja avasin ikkunan, jossa minun oli vahdittava. Ainoastaan pientä osaa kannesta saatoin pitää silmällä, mutta siinä olikin tarpeeksi. Meri oli laannut aaltoilemasta eikä tuulen henkäyskään liikutellut purjeita.
Talvi on jo laannut raivoomasta, Sulain talven kukat varisee, Kevään sulo joutuu taivahasta, Päivä metsää, vettä suutelee; Koht' on suvi, aallot liikkehessä; Kullanmoisna kukkaverhona Ovat niityt päivän heltehessä, Sekä lähteet tanssii lehdoissa.
Viiltää veno kesken luonnon karun; vana kertoo orvon onnentarun, joka tuskin päästen päivänkukkaan kuihtui kylmyyteen ja joutui hukkaan, vaan ei sentään elämästä laannut, vaikk' on vuosia jo maassa maannut, kulkee kummitellen ihmismaita, muistaa aikojansa autuaita, joskus laikahtavi laulamaan kylmin rinnoin kevätriemujaan.
Huoneeseen palattuamme näytti asiat olewan entisellään. Pikku Tiinakin oli laannut mussottamasta ja oli yhtä iloinen hälppä kuin ennenkin. "Kyllä siellä on niin ankara ilma, ettei mies monasti eläissään semmoista näe", otti isäntä puheeksi, kaiketi wäistääkseen, ettei pikku Tiina taas alkaisi tuota ikäwää juttua.
Päivän Sana
Muut Etsivät