United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka suurella rakkaudella entisyyteen sinä panit kukkiasi sille haudalle, jolle sinä loit runoilijan historian, naisen sydämen selittämänä, aavistamatta että kiven alla lepäsi sankari sinun omasta langenneesta suvustasi."
Kauvan siis eläös, suvun uuden nousua nähkös, Jossa jo yhtyvä on Suomen mieli ja kiel'! Y. K:lle. Uuden valkeuden Sinä loit tään maan takavuosiin; Kirkkaamp' on nykysyys, loistaen soihtusi Sun; Kauttasi koittava on myös vastaisuus valosampi; Itse Sä työstäsi saat kansasi rakkauden. Eräälle naiskirjailijalle.
Altti=soolo: Sinä viimeksi loit myös parhaan luomistasi, Ihmisen, maailmaas ihailemaan, Sa hänen annoit hallita maata, Vaan Sua yksin aina kuulla, palvella. Kööri: Oi, suuri, mahtava on Herra Jumalamme, Kun voimassaan Hän ihmisille ilmestyy. Kun näkyy vuori Sinain Ja ilmi patsain Jumala saa tulisin,
Kuulit muulloinkin sinä mun rukoukseni aina, arvoon myös minut autit, akhaijeja löit kovin kohluin, niinpä sä nytkin taas mua kuule ja toivoni täytä: danaolaisist' ottaos pois nyt turmio tuima!" Noin sanat hartaat huusi, ja Foibos Apollo ne kuuli.
Saimme heidän tulostaan kuulla pitäjän kappalaiselta Oxeniukselta, ja päätimme hyökätä tuon lähes kymmenkertaisen vihollisjoukon kimppuun. »Kuinka monta niitä ypäjäläisiä olikaan, jotka sinä kerran heinätalkoissa löit käpälämäkeen?» kysyin Juholta odotellessamme vihollista erään avaran niityn laidassa Haaviston kylän alla.
Jos ilo sull' on nähdä inhat työsi, Niin tuoss' on teurastustes taidon näyte. Oi, herrat, nähkääs: Henrik vainaan haavat Suuns' avaa jäykän uuteen veren vuotoon! Punastu, häpee, rujo luodenkanto, Kun läsnäolosi saa kylmät, tyhjät Ja verettömät suonet verestämään: Tekosi luonnoton ja petomainen Tään perin luonnottoman tulvan nostaa. Jumala, joka loit tän veren, kosta!
IIVARI. Ja ainoastaan tämä keino minun pelastaa taitaa! SAKERI. Yksi toinen on jälellä vielä. Kuule minua! Kotimatkalla ryöstit meidät ryövärit perin pohjin ja löit meitä pahoin, että täytyi meidän viipyä jonkun päivän jossain metsätorpassa ja parannella haavojamme, ja niitä lahjoja on, Jumalalle kiitos, molemmilla meillä tarpeeksi sekä päässä että kasvoilla. IIVARI. Sanokaat: viinalle kiitos!
Piatta jouduttautui Eliakselle selittämään, että tohtori tämä on eikä vallesmanni. Kyllä minä saan nekin vallesmannin asiat toimeen, jos niin tarvitaan, sanoi lääkäri. Vaan mitäs sinä oikeastaan ajattelit, kun löit puukolla? En minä muista. Mutta eihän se toki kuolle siitä. Hyvä olisi sinulle, jos ei kuolisi. Vaan mikä sinut juopuneenakaan pani sillä lailla syyttömästi liehumaan.
Ei mun mielestän', ei mee Pohjolan tunturit, joilla lasna ma kuuntelin, kuin sampo ja kantelo soi; siell' eli toimessa mies ja Väinöstä lausuivat urhoot, poiat ja karhut puun juurella painia löit. Raittihit talviset säät, revon-tult' oli taivahat täynnä, kaunihit katsoa kuin aamun alkava koi.
REETA. Oletko unhottanut riitamme viime kerran tavatessamme tointoisemme Mähälässä sinä samana iltana, jolloin löit Pertin kuoliaaksi? TAAVI. Ahaa nyt muistan! Tuo riita silmiesi väristä. Pilaahan se vaan olikin ainakin minun puoleltani. Mutta taisinpa todella silloin sinut suututtaa, Reeta?