Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Morange ei ollut koko päivänä voinut saada mielestään tuota kauheata ajatusta. "Mitä te tarkoitatte?" kysyi Mathieu. "En mitään ... naisten hullutuksia. Niin, rakas ystäväni, te näette nyt edessänne maailman onnettomimman ihmisen. Minä kadehdin kivenhakkaajaakin tien vieressä." Kaksi suurta kyyneltä virtasi hänen poskilleen. Syntyi tuskallinen hiljaisuus.
Pari kyyneltä putosi alas kukkasten joukkoon. "En en voi täällä ylhäällä alhaalla kartanolla." "No, älä itke, enhän tahdo sinua pakoittaa. Tässä on sinulle kaksi kultarahaa, mene sitten alas kartanolle ja laula minulle, mutta oikein selvästi." Tyttö katsahti häneen kummastellen ja luuli hänen tahtovan laskea pilaa hänen kanssansa. "Kas tässä, ota ne nyt äläkä hukkaa niitä.
Annette katseli alespäin; hän ei vastannut, mutta äkkiä juoksi pari kyyneltä ales ruusun punaisia poskia myöten. "Olenko minä siis niin häijy, Hjalmar, sano, olenko min häijy?" "Et, Annette; mutta et tahdo kuulla hyvää sydäntäsi. Seuraa luontoasi ... sen täytyy jalostua eikä huonontua sivistyksestä. Sen tulee onnessa ylentyä eikä alentua." "Hjalmar, sinä suot siis minulle anteeksi," pitkitti hän.
Kaksi kyyneltä. Vanhus harmaa syleilee Lapsivilvakkaa, Pyyhkii karpalaisen poskeltaan; Mitä vanhus aattelee? Muistaa kipujaan, Joit' on kärsinynnä matkallaan. Tyttö leikkii nauraen Kanssa hiuksien, Joita näkee päässä vanhuksen Tietäisikö lapsonen Ett'ei leikiten Päästä ikään hiusten harmaiden! Sitten hymyy vanhuskin, Kirkkaat silmänsä Kohden korkeutta tähystää: "Voittanut oon kumminkin!"
Mutta sanat eivät aina voi parantaa haavoja, jotka sanat voivat iskeä, äitini ei puhunut ainoatakaan pahaa sanaa, hän ei vuodattanut ainoatakaan kyyneltä, mutta hänen katsantonsa huoletti minua. Koko päivän hän on kulkenut ympäri niin ääneti ja hiljaa ja puhunut rakkaita sanoja meille kaikille, varsinkin isälleni, joka tänäpänä on melkein yhtä tasainen ja nöyrä kuin hän itse.
Riston ahtaasta rinnasta kohosi tuon tuostakin syvä huokaus. Kasvot värähtelivät tuskallisesti, mutta kyyneltä ei kiiltänyt hänen silmässään. Hän ei voinut itkeä. Sen taidon oli hän unohtanut sinä yönä, jolloin hänen kotinsa paloi poroksi. Viimeisen kerran läksivät Tuomas ja Inkeri Siken vuoteen äärestä kotiin. He olivat vaiti. Kuoleman majesteetillisuus oli vallannut heidän mielensä.
Hänen kasvojensa muodossa ei huomattu vähintäkään surua. Kauhistuneena tempasi Mesembrius nuorukaisen kättä. "Eikö ole sinulla yhtäkään kyyneltä, kun morsiamesi makaa edessäsi murhattuna?" Carinossa syntyi epäluulo ja hän katsahti yhtäkkiä Manlioon, hovilaiset kääntyivät salaisella pahansuonnilla hänen puoleensa. "Morsiameni!" kysyi Manlius kummastuneena. "Erehdytpä varmaan, vanha Mesembrius."
Hän oli nähnyt Roosan kasvot aivan silmäinsä edessä ja tuntenut hänen huultensa suutelon. Ja siinä oli häneltä tipahtanut pari kyyneltä silmistä hänen otsalleen juuri siihen, missä nuo tuliset kuulat olivat, jotka hänelle niin kauheita tuskia tuottivat. Kyynelistä olivat kuulat vähäsen jäähtyneet; se teki niin hyvää.
"Tänään on varmaankin hyvin kaunis päivä", sanoi Liisi, "ilma ei ole mielestäni koskaan tuntunut näin suloiselta". Ja nyt hän rupesi minulta kyselemään kukkien väristä, puista, linnuista ja kaikesta ihanasta, mutta hänelle näkymättömistä, mitä meitä ympäröitsi, ja sen hän teki äänellä, joka oli niin surullisen lempeä, niin täynnä hiljaista itsensä kieltämistä, että se syvästi liikutti sydäntäni, ja pari kyyneltä, joita en koettanutkaan vierimästä estää, putosi silmistäni hänen kädellensä, joka minun kädessäni lepäsi.
Mieluummin näkisin sinut jos kuin onnettomana, kuin yhdistettynä kylän heittiön kanssa", sanoi isä lujasti. Matti näki ettei mikään auttanut ja hän lähti sangen murheellisena pois tiehensä. Tulipa wihdoin nuot asiat Kaarinan isänkin korwiin. Monta itkua hän itki, monta kyyneltä pudotti tyttärensä kanssa.
Päivän Sana
Muut Etsivät