United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanna punastui yhä enemmän, kumartui alas ja raaputti ison varpaan kynnellä maata. Eipä minua väsytä, hän kuiskasi. Valkoiset hampaat hohtivat kuin helmet huulien välissä. Tuolla kivellä olisi mukava istua, pitkitti Yrjö. Sanat olivat tavalliset, kuivat ja levolliset; ääni vaan hiukan värähteli. Mutta sisässä kuohui kuin tulivuoressa ikään.
Kynnellä kohottamalla aukeni se aivan repimättä, ja nyt näkyi selvästi, että irtonaisista kohdista oli jo ennen revennyt ylälaidan liimainen osa alimmaiseen paperiin. ... Tämä on aukaistu matkalla, sanoi Aliina harmistuen. Tarkemmin katsomalla näkyi, että kirjeen päällä oli ollut lakka, kuten toisenkin, mutta se oli raaputettu pois.
Painan sitä peukalon kynnellä, painan kunnes pamahtaa, painan vaikka se maksaisi sieluni autuuden. Viimeisen sairasteluni aikana minä tavallista syvällisemmin jouduin ajattelemaan uskonnollisia asioita. Eikä se ihme ollutkaan, kun olin jo niin heikkona. Samalla vointini mukaan seurasin päivän tapahtumia sanomalehdistä.
Isä miettii ja ryhtyy taas panemaan piippuun. Hän karistaa perät uunin kolpperossa olevaan astiaan, täyttää uudestaan kopan, vetelee pitkiä haikuja, joista muutamia lähettää kiekkoina kattoon, toisia pyynnöstä minun silmilleni, ottaa sitten ongen ja pistää sen piipun koppaan ja painaa peukalon kynnellä umpeen.
Siinä niitä paputellessa silmät kiiluvina miellyttävästä nautinnosta hän tuskin huomasikaan Siikalahden Mikkoa, joka yhä peukalonsa kynnellä tukki kuohuvia, palavia tupakoita piipussa pysymään ja alkoi miettiä, että pitäisipä tämä polttaa loppuun, että saa vielä täyttää piippunsa... Mikon piippu oli suuri visakollo.
Aluksi oli heillä perunat, jotka oli saatu lainaksi kartanosta, ja lehmä antoi maitoa. Mutta lehmä tarvitsi myöskin rehua; ja vaikka kyllä saattoi toivoa jonkin verran ruohoa kohta kasvavan, niin oli nyt maa vielä niin kylmä, ett'ei monta kortta ollut noussut. Aikainen kevät nyt näytti tulevan; joilla peltoja oli, olivat jo alkaneet niitä kynnellä.
Sitten hän veti kynnellä erääseen kohtaan vahvan merkin ja nousi. »Nyt se on selvä!» puhui hän nopeasti keventyneellä äänellä. »Kaikki selviytyy. Me myymme Keskitalon ja muutamme kauas pois Hämeestä.» Emäntä katsoi tyrmistyneenä. »Niin juuri teemme!» jatkoi Keskitalo yhä kasvavalla vauhdilla. »Uutelalla on rahoja, me voimme ostaa esimerkiksi Savon puolesta pilkkahinnalla suuria kartanoita.
Hän imeä laputti sitä kovemmin, painaen tupakoita peukalon kynnellä syvemmä koppaan, ja jatkoi: »Ainoastaan se kahvin menekki harmittaa toisinaan, kun sitäkin luojan viljaa menee niin tuhottomasti, että ei riitä Haisevan kaupassa, vaan on jo täytynyt käydä kolme naulaa ostamassa Kuuselan Pekan puodista... Kas tuota piippua kun reistailee!... Pah ... pah ... pah!... Mutta se eukko on semmoinen kapine siinä meidän talossa, että kahvitta se ruoja vain ei laske matkamiestä talosta, ja kun on semmoinen kansan paljous, niin ämmä saa vain aamusta iltaan tuhertaa pannunsa kanssa, niin että kun torvesta kaataa kahvia kuppiin, niin jo pitää kiireellä riennättää hattua auki ja kaataa toista vettä pannun suusta sisään.»
Hän oli itse tähän omituiseen tutkintoon varsin innostunut, ja silloin kun hän joka kysymyksen jälkeen vähän aikaa mietti, kattoon katsoen ja peukalonsa kynnellä etuhampaitaan hioen, silloin näyttivät kaikki muut asiat hänen mielestänsä haihtuneen. Jos poikana ollessanne osasitte sen, minkä nyt, niin olisitte varmaankin kouluun päässyt, jos olisitte pyrkinyt.
Hän tuli hyvin toimeen, ollen mies täysissä voimissaan, ensimmäinen työmies koko kylässä; hänellä oli kolme aika poikaa; yksi oli naimisissa, toinen kulki sulhasmiessä, mutta kolmas, vielä kasvavainen, hoiteli hevosia ja alkoi vähin kynnellä. Iivanan eukko oli järkevä ja säästäväinen emäntä ja miniäkseenkin olivat he saaneet hiljasen ja ahkeran ihmisen. Sopi siinä kyllä Iivanan perheinensä elellä.