Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. marraskuuta 2025
Tämmöinen on ja sinä pysyy hänen luonteensa perustus kaikissa vaiheissa. Mutta muut piirteet, jotka hänen kuvaansa täydentävät, eivät olekaan yhtä vakinaiset: toinen on Wäinämöinen monin puolin luomis-runoissa, toinen kosiohankkeissansa, toinen viimein taistelussaan Pohjolan kansaa vastaan. Olisiko tässä, niinkuin muutamat väittävät, lisätodistus Kalevalan yhteyttä vastaan?
Soittoa kuului musiikkilehteriltä. »Vanha piika»? Sitä nimeä eivät hänelle toista kertaa antaisi. Olipa hänen viimeinen kosijansa, tukkukauppias saapuvilla. Hän teki äkkiä päätöksensä. Joi vielä kerran vettä, tarkasti kuvaansa peilissä, ja kun näki että kasvot alkoivat olla entisellään, sieppasi hän viuhkansa pöydältä ja lähti kiirein askelin suoraa päätä salonkiin.
Pieni näytelmä, joka seuraavassa kertomuksessa lukijan silmäin eteen tuodaan, tulee varmaan usealle näyttämään jokseenkin haaveelliselta, melkeinpä, niin sanoakseni, luonnottomalta, mahdottomalta pääjohteellensa; mutta se ei kuitenkaan sisällä yhtäkään tapausta, ei yhtäkään luonnetta, eik' ainoatakaan olosuhdetta, joll' ei olisi todellisuudess' ollut vastattavata kuvaansa, vaikk'ei juuri kaikki olekaan tapahtunut Kautokeinossa, niin on Ultima Thule kuitenkin ollut näyttämönä kaikelle, samoin kuin itse kapinaan katsoen ei niin ainoata lausumaa ole käytetty, jok' ei sanasta sanaan olisi lappalaisten itsensä puhumaa.
Ei, ei, ei! huusin minä niin pian kuin kykenin puhumaan. Ja sata kertaa ei! Tietysti näen teidän kuvanne enkä kenenkään muun. Teidän muotoanne olin kuvaavinani, teidän ainoasti. Mutta hän ei kuunnellut sanojani. Katsokaapa tuohon! sanoi hän matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä, osoittaen omaa kuvaansa peilissä. Kenenkä muodon tuossa näette? Teidän tiedysti!
Metsämaassa kulki hän niinkuin ennenkin ruuhessa Kalajärveä, mutta veden pinnassa ei hän nyt nähnyt kirkasta, pilvetöntä taivasta, ei loistavaa aurinkoa, ei omaa kuvaansa. Hän näki kaikissa Marian.
Pienet suihkut pulppusivat siellä täällä esiin kallioseinästä yhtyen valkopatsaan jalkojen juuressa olevaan säiliöön, josta hän haaveksien näkyi katselevan kuvaansa ja päänsä päällä olevaa köynnöskasvien koristamaa kivikattoa.
Kun ei ketään nähnyt, kuullutkaan, Läks' hän vielä kerran virran luo, Päänsä kallisti sen ylitse, Siinä kuvaansa nyt katseli Sekä virkkoi surkeasti noin: "Puronen, Nadeschdan ystävä, Sure, kun et vedelläsi voi Hävittää mun kauneuttani. Kylpenenköhän mä katala, Kurja kukkiin koristunenko?
Rannalla kasvoi lehteviä leppiä ja tuuhevia koivuja, jotka, nuokkuillen rantaan päin, ikäänkuin kummastelivat omaa kuvaansa välkkyvässä vedenkalvossa. Vähän matkaa rannasta muuttui maa viheriäisiksi, kaitaisiksi niityn kaistaleiksi ja vielä etempänä kohosi se korkeiksi vuorijonoiksi, joiden harjalla hongat humisten kertoilivat sataisvuotisia tarinoitansa.
Kaapit ja hyllyt olivat täynnä kirjoja, pöydillä oli lehtiä ja aikakauskirjoja, seinillä merkkihenkilöiden kuvia, sellaisten kuin Carl Marxin, Lassallen, Bebelin y. m. Eikä kokoelmasta puuttunut talon isäntääkään. Katselin hänen kuvaansa siinä monta kertaa ja totesin, että hänellä oli henkevät, tarmokkaat kasvot.
Ja "tunne itses!" "tunne itses!" sydämeen vain soi, Ja syvemmäs ja syvemmäs hän katsoo kaihomiellä. Hän näkee siinä, miten usko harhaks vainen haipuu, Hän siinä näkee, miten totuus haipuu harhaks vaan. Mut kaiken kauniin ihanteen hän näkee kasvoissaan, Ja niin nyt omaa kuvaansa hän ihanoimaan vaipuu. Ei enää nousta voi hän työhön, toimeen tarmoin, innoin!
Päivän Sana
Muut Etsivät