Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Vähitellen oli se valennut ja valkeni yhä. Hän nousi ja näki aamuyön valjun, viimeisen neljänneksen kuutamon heikosti valaisevan lumisia kattoja ja härmäisiä koivuja. Tuleeko se tuolta, valkeneeko se ehkä taivasten takaa?
Se soi kuni ukkosen nuoli läpi pilvien pauhoa vain, se soi kuni kuutamon hohde yli ulpujen uinuvain, se kertoi päivyen voimaa, valon voittoa keväimen, se luonnon aamua lauloi, ilon nousua ihmisten.
Kohotan kummina elokuun öinä kuutamon välkkeessä väsyneen pään, kiinnitän vilkkuvat, viherjät silmät taivaan tähtehen kimmeltävään, katsovi tähti, tuijotan, Tursas, kohta jo korkean voiton ma tuon, kirpoaa taivahan kultainen kehrä, joutsenen lailla sen silloin ma juon. Ei sammu ahjo sydän-alani synkän, ei pätsi päässäni jäähdy. On avaruus yllä ja avaruus alla ja itsessänikin on ijäisyys.
Semmoinen, sanoi, on suuri ja musta, käiveräisissään, aivan kuin puun takana, ei sitä oikein osaa eroittaa, aina vaan niinkuin pyrkisi kuutamon piiloon, ja silmillään katsoo tuijottaa, suurilla semmoisilla ja räpyttelee niitä, räpyttelee"... "Hyi, mitäs puhutkaan?" huudahti Rietu, vähän vavahtaen ja kohottaen olkapäitään; "ole tuossa!"...
Ja kun he näitten sanain jälkeen, kuutamon kirkkaassa valossa, katsoivat toinen toisensa silmiin, silloin ajattelivat molemmat itsekseen, että sydämmen hyvyys, joka loistaa esiin kasvojenuurteesta, tekee toki kaikkein kauniimmat niinkuin rumatkin kasvot täydellisesti kauniiksi, ja yksikään maalari ei voisi tätä kaikkein kauneinta kauneutta kuvailla, vaikkapa hän ymmärtäisikin kirkkoenkelejä maalata.
Kuin lumottuina lehdet niinipuun ne värähtelee hopeassa kuun. Kuin lumottuna sydän vaikenee ja hiljaisuutta pyhää kuuntelee. Oi, armas, mikä ilta kuutamon! On taivas niinkuin meri rannaton. On niinkuin ikuisuuden kellot sois. Kuun venheessä me soutakaamme pois. »J
Niin hampain ma silpoa annan, veren vuotaa kuivihin. Minä kohtaloni kannan, minä lähden kuitenkin. Mitä etsit sa maailman teillä? Sinä löydät vieraita vaan. On jäätä rinnassa heillä, tyly pilkka huulillaan. Vaikk' oon vieras ma keskellä heidän, en jäädä voi majaas sun: halu silpoa, surmata heidän halu elää ja kärsiä mun! Oi, armas, mikä ilta kuutamon! Oi, armas, autuus meitä läsnä on.
Muistan nuo alpit, nuo syvät, hiljaiset, tuoksuvat laaksot, joissa luonto viettää ikuista sabbattia, näen myös tuon viehättävän puuryhmän ja kukkaset; näen kuutamon lahdella ja tähdet yllä metsän rauhan. Kuulen myös Eolin-harpun sointuvan valittavat sävelet. Onneksi minulle, että voin viedä Stansvikin muistossa mukanani!»
Hän mietiskeli itsekseen ja kyllääntyi sitten pian Aappoon. »En minä viitsi enää edemmäksi lähteä», sanoi hän viimein. »No miksi et! onhan nyt niin kaunis ilma», ja Aappo rupesi puhelemaan kuutamosta, kuinka se on aina kaunista, romantillista. Elsasta tuntui tyhjälle puhe ja aivan kuin olisi se rumentanut kuutamon.
Ja kummitukset kuutamon nyt kehään järjestäyvät, kajahtaa laulu karkelon, he piiritanssiin käyvät: »Vaikk' katkee sydän, kärsi se!
Päivän Sana
Muut Etsivät