Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Te olette soutaneet keskelle kuutamon kirkasta juovaa ja olette rikkoneet sen, huusi Asja rannalta. Minä loin silmäni alaspäin; aallot huokuivat pimeyden verhoomina veneen ympärillä. Jääkää hyvästi, kaikui vielä kerran hänen äänensä. Huomiseksi, lisäsi Gagin. Vene saapui rantaan. Minä astuin maalle ja loin silmäykseni taakseni. Ketään ei enää ollut nähtävänä vastakkaisella rannalla.
Seison rappusilla ja näen, kuinka kuu, joka on noussut, paistaa härmäisten koivujen läpi ja yli lumikattoisen liiterin. On kuin olisin tullut jostain hyvin, hyvin kaukaa, tehnyt jotain, joka oli aivan toista kuin tämä, mutta en tule tehneeksi siitä itselleni sen enempää selkoa. Lämmin tuoksahtaa huoneesta vastaani, vedän kelloni, se on kolme, panen maata pehmoiselle vuoteelle kuutamon hämyssä.
Hän oli seisovinaan korkealla puhujalavalla, niinkuin tänä iltanakin. Hänen edessään oli ääretön kuulijajoukko ne olivat kuutamon valossa törröttäviä savupiippuja talojen katoilla. Tuossa oli yksi, joka seisoi pää kallellaan kuunnellen: tuossa toinen, joka katsoi miettien eteensä. Mutta kaikki ne olivat hiljaa ja silmää värähdyttämättä kuuntelivat mitä puhuja aikoi heille lausua.
Siellä hänen ruumiinsa yhä roikkui, kun Qventin seuroineen astui sisään; estäen kalpean kuutamon tunkeutumasta saliin, se loi permannolle oudon varjon, joka epäselvästi, mutta sittenkin pelottavasti ilmaisi synnyttäjänsä luonnetta.
Mieleeni johtui tuo unhottumaton ilta, jolloin istuin ikkunani ääressä samoin kun nyt ja katsoin ulos kuutamon valasemaan yöhön, toivoen loistavaonnista tulevaisuutta ja tuntien "olevan sulosta elää." Varsinkin muistui tarkkuudella mieleeni seuraavan päivän aamu. Muistin kuinka palvelustyttö kahvia tarjoten herätti minut toivottamalla "hyvää huomenta," ja "ilosta joulua."
Mielessä häll' oli pilvilinnat, unohtui oman äidin rinnat, houkutti häntä tuulentuvat, himmeni hiljaiset mielikuvat, nousi hän haaveen porraspuita, muistanut ei emon huokailuita, ajeli kuutamon kulkusilla, käynyt ei kotitanhuvilla, heilutti hengen tapparata, pilkkasi maata matalata, aurinko häll' oli astinlauta, kylmyys häll' oli kylkirauta, leimusi pilviin aatoksensa, lemmetön heljälle heimollensa, palveli, polo, pyhää tulta, maa oli hälle musta multa, jumalat juhlivat, kun hän soitti, yksin yössä mun itku voitti, istui hän ilopaadellansa, kaukaa kuunteli Mannun kansa, veisti hän unten vempeleitä, nähnyt ei mua eikä meitä, nyt hän on uupunut urhon sotaan, kolkuttaa emon köyhän kotaan, nuor' olin, nyt olen harmaahapsi, myöhään, myöhään sa saavut, lapsi!
Maassa oli lunta, niin että takaa-ajajat voivat valjun kuutamon valossa seurata jälkiä, jotka veivät rantatörmälle ja siitä jäälle. "Juoksiko se koskelle?" kysyivät he toinen toiseltaan. "Kero-Pietillekö se niin suuttui?" utelivat toiset. Jäljet näyttivät tietä koskelle jäätä pitkin. Miehet riensivät läähättäen, mutta eivät erottaneet edellä menevää. Kosken pauhu alkoi kuulua.
Päivän Sana
Muut Etsivät