Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Woi, kuulitko sinä, isä, mitenkä hän kirjoitti? Wiisaspa se on, näemmä, Mikkokin, jos sinäkin, isä. Woi, woi kuinka mieleni on nyt hywä, ja meille tulee nyt niin hupainen ja murheeton elämä", alotti Leena puhumaan kirjeen lukemisen loputtua.
Gunnar jäi seisomaan ikäänkuin kivettyneenä pelosta. Hän kääntyi. Siinä seisoi Liv kuolon kalpeana, nojaten ovenpieltä vasten. "Kuulitko tuon?" kuiskasi Gunnar, astuen Livin luo. "Kuulitko mitä hän viimeiseksi huusi?" Liv painoi vaan päätänsä, mutta ei sanaakaan kuulunut hänen huuliltansa, kasvonsa olivat jäykät. Gunnar katseli häntä hämmästyneenä.
Musta varjo teki salmen synkeäksi ja Katri katsoi kammoksuen sivulle, pimeään metsään. Kuulitko? kysäsi hän äkkiä, tuolla koivukossa risahti. Lienee ollut lintu tai muu elävä, jonka yöunta häiritsimme. Tuskin oli Niilo tämän saanut sanotuksi, ennenkuin noin nyrkin kokoinen kivi tuli metsästä ja lensi hänen päänsä ohitse. Katri huudahti säikähdyksestä ja hänen kasvonsa kalpenivat.
Sitä ei sitten hillitse kukaan ja on mahdoton selittää heille heidän erehdystään. Kaikki menee myttyyn. HILMA. Kuulin. Se olisi kauheaa! EEVA. Keksi, rakas Hilma, keino, että herra lähtee. Kuulitko? HILMA. Kuulin. Mutta, rakas , minä olen tuhma kuin sammakko! NEITSY JANNE. Minä myös. Saakeli sentään! EEVA. Minun on mahdotonta nyt.
Tee kaikki mitä käsken. HILMA. Minä teen mitä hyvänsä! EEVA. Istu siihen maahan. HILMA. Tässä minä nyt istun. EEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano aina, kuulitko. HILMA. Kuulin ja ymmärsin. Vielä hetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä. EEVA. Jannelta suu kiinni! HILMA. Kuulin. Suusi kiinni, Janne. EEVA. Nyt luullaan, että minä olen Onnen herran morsian.
Saavuin tänne varta vasten huomauttamaan, että sinun, Edvard, täytyy vihdoinkin lähteä mukaan Rauhalahteen. Minä olen nyt tullut sinua hakemaan. Toinen rypisti haluttomasti silmäkulmansa eikä vastannut mitään. Kuulitko, Edvard? Me ajamme nyt Rauhalahteen. Kauemmin ei voi enää viivyttää, se rupeaa todellakin näyttämään jo liian omituiselta. Ei sittenkään tullut vastausta.
Mutta miten se menisi niin keveästi, ettei se kotiintulohetkeä kovin kauhistavaksi saisi. Kotvasen mietittyään kysyi: »Kävitkö missään talossa tullessasi tällä kylällä?» »Pistäysin Lampilassa!» kuului lyhyt alakuloinen vastaus. »Kuulitko siellä mitään meidän kotiseikoista?» jatkoi äiti. »Kuulin... Kyllä se Tahvo kertoi», vastasi taas Antti lyhyesti.
Aika oli kallis; tulimeren laineet lähestyivät. «Joka auttaa tämän arkun viennissä talteen, saa 25 riksiä«, kuului huuto siitä talosta, josta Johannes ennen oli kirjoja ostanut. Anna kuuli huudon, vaan hän ei arvannut sanojen arvoa. Hän huusi samalla: «Tänne!« ja vetäysi majurin taloon. Vaan miehet silmäilivät toinen toistaan. «25 riksiä, kuulitko?« sanoi toinen. «Kuulin«, vastasi toinen.
"En, sillä en ole maannut. En saattanut ajatella, että heitä rangaistaisiin sillä tavalla." "Säälitkö sinä heitä?" "Miksi te vuodatatte niin paljon verta? Kuulitko, mitä se ukko huusi ristiltä? Voi meitä!" "Kuulin," vastasi Vestinus. "Mutta ovathan he murhapolttajia." "Eivät ole!" "Ovathan he ihmissuvun vihollisia." "Eivät ole!" "Ovathan he myrkyttäneet veden." "Eivät ole!"
Kynnyksen yli ulos astuessaan kuului eräs heistä huutavan: Minä en velhoja pelkää tuossa kun olisi, niin tappaisin! Iloisena, silmissä tuo omituinen hehkuva ilme, joka niissä näkyi aina silloin, kun mieli oli täynnä hänen tehtävänsä innostusta, tuli Martinus Olai vaimoaan vastaan. Kuulitko, kun heille puhuin? kysyi hän. Kuulin, vastasi tämä mutta miksi heitä sentään niin vihaan kiihoitat?
Päivän Sana
Muut Etsivät