United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mielikki, metsän emäntä, Metsän kukka kultarinta, Kasta siipesi simassa, Sulkasi sulassa meessä, Jolla virteni virutan, Kastelen sanani kaikki, Että muistuisi mesille, Hunajalle höyryäisi, Oisi iltamme ilona, Suomen kansan suosiona. Missä syntyi Suomen neiti, Kussa kasvoi kaino lapsi?
Katso, Astrild ainokainen Oli saatu satimehen, Kussa luki lääkitykset, Kiivahasti kirjoitukset, Kuinka pitäisi parata Sairahaksi saatettua. Sairas kuin sanoman saapi, Katsomahan kapsahtaapi: Jonka Astrild ainokainen Sivuupi sylihin kohta, Kaikki haavat hauteleepi, Kipupaikat parantaapi, Sydämmen sitoopi syrjän, Jatkon jalkahan paneepi! Tuopa sydäntä sukaisi, Munkin mieltäni mutaisi!
Mutta itse asiassa ei Hän sittekään ole koskaan päästänyt meitä käsistänsä; pimeissä syvyyksissäkin, kussa aallot ja hyrskyt ylitsemme kuohuvat, pitää Hän meitä lujasti kädestä.
Surumielin Suomen äiti itki: »Kussa kuljet armas kuopukseni, missä viivyt viisas Väinämöinen? Emos vanhan auttajaksi astu, joudu päästäjäksi päivän uuden, sekä päivän jotta kuuhutkullan!»
Karhula töllisteli ison aikaa avoin suin, ja sanoi: »Mi mi mitä? Vai Maaherra? Maaherra Toivosen tykö?» Näin hänen sanoissansa, tuli täyttä laukkaa ajain korea vaunu, kussa istui herra, jolla oli suuri tähti rinnassa. Vaunu meni Kultalaan. »Voi saakeli!» huusi Karhula. »Vissiin kaiketi Maaherra ajaa minun talooni; ja minä en ole kotona!» Karhula juoksi mitä jaksoi, ennättääksensä kylään.
Mökkiä kutsuttiin siitä syystä Jahtirannaksi, kun sen niemen vesakkaisella tyvellä asui paljon jäniksiä, joita Jänislahden kirkonkylän herrat kiirehtivät metsästämään aina kussa vaan rauhoitusaika loppui. Jahtirannan mökki oli Jänislahden pappilan maalla noin kolmisen tuhatta askelta pappilasta ja asui siinä leski kolmen lapsensa kanssa, jota nimitettiin Jahtirannan Kaisaksi.
Ihmisen sydäntä, sen salaperäisiä outoja oloja, kussa pahojen halujen ja intohimojen myrskyt temmeltävät, Herra tarkoittaakin, kun Hän säälimättä lausuu tuomiosanansa: "kaikki ovat he poikenneet pois ja ynnä kelvottomiksi tulleet, ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään..." Raamattu sanoo: "ei yksikään tiedä, mitä ihmisessä on, ainoastaan ihmisen henki, joka on hänessä."
Itsepä suojeli Zeus hänt' ilmojen korkeudesta, hällepä yksin paljoudess' uroparvien antoi kunnian kuulun, sill' oli vain lyhyt häll' elon aika: sai näet päälle jo päätymähän tuhopäivän Athene, voima Akhilleun kons' oli tuottava kuoleman hälle. Nyt koki murtaa hän rivit urhojen, kussa akhaijein parven taajimman näki, parhaat myös tamineetkin. Mutt' ei murtaa niitä hän voinut, jos koki kuinka.
Jo ensi keväimenä oli iloa ja toimea yhteisen laitumen entisessä autiossa. Sillä kussa ennen kulki yksinäisiä lehmiä, jyrsien ja pureskellen siellä ja täällä kasvavia huonoja ja karvaita ruohoja, oli nyt oikia kryytimaa. Siellä nyt nähtiin papuja, humaloita ja hamppuja, herneitä ja pellavia, kaalia ja potaattia, kaikellaisia ruohoja ja jyviä, mitä siellä mitä täällä kasvavan.
Mutta kun loistavan auringon valo mailta jo vaipui, koht' asumukselleen kukin asteli nukkua aikoin, kunne Hefaistos siell' oli linnat laatinut heille loistokkaat, isomainehinen ikitaituri tarkka. Vuoteelleenpa Olympon Zeus salamoitsija lähti, kussa hän öisin nukkui ain', unen aikana armaan; siihen valtiatar kera vaipui, korkea Here. AGAMEMNONIN UNI. V