Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Niinkuin rientelevät kuohut virtojen maan koskin kymmenin kohti kaukaista, siintelevää ikimerta, tahto taitajan käy kautta myrskyn ja yön, kunnes aamuinen aatos muotonsa kirkkahan löytävi kerta; sydänlähteistä tullen korven voimaa se kantaa, järjen järvien päällä päivän päilyä antaa, kunnes äärettömyydet yllä kaartuvat aavat, aallot aatteen ja tunteen siinnon taivaisen saavat mutta kirkkainkin taide kätkevi taitajan ain sydänverta.
Toisen kerran kokka kohoo, toisen kerran se painuu. Shemeikka seisoo venheen perässä, milloin ylhäällä milloin alhaalla, takanaan kuohut ja takanaan taivas, keikkuen ylös ja alas, välistä viillettäen tyynesti, välistä tehden äkkinäisiä, voimakkaita, tempovia liikkeitä. Marja koettaa nousta, kohottaa päätään, mutta vaipuu takaisin.
Vähän vain lautta notkisti kankeita kylkiään, etupää kääntyi vain nimeksi kalliota kohti, vaikka miehet kiskoivat airoista kuin kuolemantuskassa... Kuohut pärskyivät soutumiesten silmille... lautta kiiti nuolena Varsakallion ohi ja virta veti sitä maihin päin... Jännitys ja hätä oli hirmuinen...
Karjalan laulu. Sä syntymä-seutu, sä Karjalan maa, Sä kyll' olet kultala, onnela meille! Tää kansa on vaivojen karkaisemaa Tääll' es'-isät taisteli, kunnia heille! Nuo nuokkuvat hongat ja lehtevät puut, Nuo koskien kuohut ja virtojen suut, Ja vuoret ja laaksot on kallihit meille. Kas Pielisen haarassa välkkyelee Ves-rikkahat vyöt, sulokirkkahat kaaret!
Sä vaatimatta laulelit Kuin talven varpunen, Mut puhtahinta soittelit Sä kieltä sydämmen, Siks leivoakin kauniimp' on Tao sulolaulu Suonion. Hän kuuli kuusten kohinan ja kuohut koskien. Hän näki taivaan sinervän ja luonnon vihreyden, Ja näistä luonnonhelmistä hän solmi helmivyön, Sai siihen Suomen suloutta, viehkeyttä kevät-yön.
Kuutamossa kuohut ryntää, utu täyttää taivahalle, pauhu paatta jäistä kyntää, hyytyy jälleen hyhmän alle; kosken päällä kohvakirkko, siinä tornit, siinä pylväät, kimmeltävi jäinen nirkko taasen kaatuu kaaret ylväät.
Katsos kuinka mastot huojuu, touvit sinkuu, voivottaa, omaisuuttas irtahinta kuinka vyöryt vallottaa, kuinka kuohut raivokkaina ryntää laivan kylkehen, jotta haaksi saumoistansa äännähtää jo huo'aten. Ylös, joukko, jonka hurja sokaissut on kiivastus!
KIRRI. Lausunut on laulavansa Suloksi vesille, maille, Ihmisten muka iloksi. NUORI JOUKO. Luota tuota! KIRRI. Että mettä Keittävät koskessa kuohut. Minkä lie iloksi pyylle Metsämiehen piipotukset. NUORI JOUKO. Hah, ha ha! sen lausuit totta. KIRRI. Mutta sillä on ukolla Tietojakin, taitojakin. NUORI JOUKO. Tietojako, lausut? KIRRI. Enkä. Tarkoitan: jokainen meistä Tietomies on laatuansa.
Sen kuohut siltapylväitä vastaan sekoittuivat valittaviin viulunsäveliin ja guzlan vihloviin vaikerruksiin läikähdellen lyhyinä, tyrskyvinä laineina kuin nyyhkytykset ahdistuneesta rinnasta: milloin leveinä aaltoina kohisten, milloin kuohahtaen kuin hurme suuresta, ammottavasta haavasta. Yöjunalla. »Tänä iltana klo 11 tapahtuu lähtö Lyonin asemalta. Minne, sitä en vielä tiedä.
Toivoton asema, kosken kova pauhu, kylmähkö ja kostea yö kaikki ne lamauttivat hermoja, ja päässä alkoi pyöriä, korvissa tohisi ja pian siinä menetti tajuntansakin... Niin arveltiin käyneen sen, joka epätoivoisena hyppäsi koskeen, vaikka näki kuohut allaan, ja lautan kiitävän kaukana.
Päivän Sana
Muut Etsivät