Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Se hiipii salaa pois, kumartuu alas, katselee hyökylaineittensa yli, nähdäkseen uskaltaisiko heittäytyä sinne, astuu sitten varovaisesti alas, askel askeleelta ja kaivaa kantapäänsä lumeen. Mutta sitä se ei kauan kärsi, se heittäytyy äkkiä nauraen kosken niskaan ja syöksyy meluten ja pauhaten alas pohjaan, niin että kuohu raivoo sen ympärillä.
Tuli virta kärmeillekin vastaan, ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun, uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. Mies ratsasti yhä eteenpäin, ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko.
Hänet valtaa nyt pyhä innotar, Tuli silmistä tuikahtaa, Ja hän huomaa kuin punehtuu sulotar, Kuin kalvaaks käy hän ja raukeaa, Ja hän palkan kallihin voittaakseen nyt Elon kaupalla syöksevi pyörteeseen nyt. Taas kuohu se käy, taas kääntyvi tuo, Jymy kaikuva sen julistaa; Ja he taas alas hellän katsehen luo, Vedet kaikin, kaikin taas palajaa, Ne kuohuu tänne, ne kuohuu tuonne.
Virta kulettelee venettä ja soutaja lisää vauhtia. Jo näkyy kuohu uudesta korvasta, aallot hyppiä puikelehtavat. Kohinaa kuuluu, kuuluu pauhua jälestä ja edestä. Vene rientää, yltyy menossaan. Tuossa on karille sortunut lautta, se näyttää nousevan ylöspäin karineen kaikkineen ja talot ja metsät, koko manner näyttää vain tuosta vilistävän. Tuossa sauvoo muuan vene rantaa pitkin.
Niin se käypi hiljallensa yhä purren kulku, niinkuin monta vuotta on jo käynyt. Yhtä ainoata reittiänsä kiertäin joka päivä. Aina samat rannat nähden, samat pienet laineet lipatellen kylkiin. Laiska kuohu keulan eessä, laulain vanhat laulut yhä toistamiseen.
Kuules, Frans, ei mitään kuollutta ole, kuin me voimme ajatella sen elävänä... Tiedätkö, suoraan sanoen, sinun seurakumppanisi oli minusta kuni menneen ajan kuohu, vaahto vanhoista ukoista ja vanhasta pölpöttelemisestä, joka on saanut hahmon ja joka aaveili ... minusta ovat minun kirjanikin todellakin näitä elävämmät.
Labeo ei lausunut sanaakaan. Vapisevin käsin hän tarttui poikaansa, istahti maahan ja pusersi häntä sydäntänsä vastaan. Tuossa valloitti hänen voimakas tunteitten kuohu; ja painaen päätänsä alaspäin vakava Romalainen notkistui lapsensa yli ja itki, ikäänkuin olisi hän itse ollut lapsi. "Isä", lausui Markus, "minä olisin kuollut niinkuin Romalainen; minä en pelännyt yhtään."
Kuohu henkeni, käy, ah käy! kohta ei taivasta, maata näy, kohta vaikenet vallan, hehku hiilesi himmentäy. Kannel kaukainen, soi, ah soi! Vaikka en laillasi laulaa voi, heijastan hetkinä hurman kaunehinta, min kaipuu loi. Virta kohtalon, vie, ah vie! Kohta jo päättyy päivän tie, kuulin kulkevan surman, taikka tauti vain ollut lie.
Milloin riittäneet ne eivät, ketut meiltä ketettiin, itseämme inhottihin, peitottiin ja petettiin. Vaan ei suotta Suomen hongat lakkalatvat laulakaan, eikä turhaan kosket kuohu tuhansien järvein maan, laulaa maalle mahtipontta, kerran pyörii pyörät sen, raikuu rattaat hyvinvoinnin, hyödyn, hengen, vapauden.
Ja parhain riemuni on ymmärrys, että kaikki, jotka veden nimeä kantavat, virtaavat minuun, ettei yksikään pisara mene hukkaan. Jotka maan syvyyksiin tunkeutuivat, ne lähde kuohutti kirkkaina jälleen ilmoille, puro saattoi jokeen ja joki minuun. Ja jotka kuohu viskasi rannan kiville, ja jotka aurinko kuivasi, ne nousivat pilviin ja taas tulivat alas ja vuotivat minuun.
Päivän Sana
Muut Etsivät