Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: soisin Suomeni hyväksi, Karjalani kaunihiksi, hyvin aina elettäväksi, kunnialla kuoltavaksi laiskat Lappihin menevän, muut veltot Viron vesille. Runolaulaja. Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää.
Ota sitten myös tuon Heikki-paran lahjoittaman rautakirstuni avaimet, ja jaa siinä tallella olevat kullat kahteen osaan pistä toinen puoli johonkuhun kukkaroon omaksi tarpeekses, toinen puoli tuohon tikattuun vyöhön, jonka olen ommellut matkoja varten.
Colombo ei ollut niitä miehiä, jotka niin hevillä päästävät kullat käsistänsä. Niin jumalinen ja haaveiluun asti hurskas kuin hän olikin, ei hän suinkaan unohtanut tämän maailman asioita eikä omaa etuansa.
"Sitä itken maammoseni, Sitä taattoni nurajan, Tuli varas varvikosta, Mies vihainen virviköstä, Otti kullat kulmiltani, Sinilangat silmiltäni, Päästäni hopialangat, Vaskilangat varreltani." "Elä itke piikueni!
Olisi minun pitännä, Piteä pitempi mieli, Vielä vuosi, vielä toinen, Vielä vuotta viisi, kuusi, Kaiketi kaheksan vuotta, Ympäri yheksän vuotta, Kahen puoleni katsella, Yli pääni ymmärrellä, Ei tehä katuva kauppa, Ikuhinen itkettävä Tein kaupan kallallisen, Syrjällisen synnyttelin; Otin hurjalta hopiat, Kullat mieron kulkijalta, Tengat tien kävelijältä, Rahat rannan juoksijalta.
Nytpä hän Peisandron sekä Hippolokhon näki uljaan, aaluvat Antimakhon, sotasankarin tuon, joka saaden kullat Aleksandrolt', isot lahjat, muist' yli esti annantaa Helenen Menelaon vaalevan haltuun, tuonpa nyt poikaa kaks Agamemnon valtias keksi seisovan vaunuillaan; hepojansa he hillitä koitti, kirvonneet näet heilt' oli ohjat välkkyvät, vauhkoiks säikkynehet hevot.
Maahan kumartui ja sormin kulki kahvan kaunehia tunnustellen, tunsi Ilmarisen ihmemiekan, tunsi kirjat, tunsi kullat, helmet, tunsi Väinön vanhat taikamerkit. Mutta kummissansa kansa kertyi äijän ympärille tiedustellen: »Miekan tunnetko ja mist' on tullut, kust' on tänne päässyt päivän pilke?» Silloin Virokannas päänsä nosti katseen ylvään yli kansan luoden: »Kalvan tunnen, tunnen kantajankin!
Senvuoksi tahdon säästää tämän aarteeni toisiin tarpeisin ja pyrin kostoni perille ilman rahan kulutuksetta taikka, paremmin sanoen, tahdon voittoriemuuni onnistuneesta kostosta vielä myös lisätä ilon karttuneesta rikkaudesta". Näin ajatteli Dwining, kun hän, palatessaan ritari Ramornyn luota, lisäsi siellä monenlaisesta avustaan saadut kullat entiseen aarteesen.
Mut näin hän haastaa sille: »Perma, Perma, petetty! voi Viena viekastettu! Väärin sulle on sanottu, ei oikein opetettu. Juman teille julistaa ma puhtahan nyt mielin. Ei hän kysy kultia, ei puhu velhon kielin. Erhetystä uhrit on ja kuollehitten kullat. Pyhän Hengen heimolaist' ei peitä maa, ei mullat. Alta nurmen nousee hän ja Isän iloon astuu. Silloin silmät enkeleiden huomen-helmin kastuu.»
Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää. Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskeltyä vaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät