Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Näin sanoen hän otti esille pienen hopeapikarin ja täytettyään sen vedellä sängyn vieressä seisovasta astiasta, veti hän vielä esiin pienen silkistä ja hopeasta kudotun kukkaron, jonka sisältöä läsnä-oliat eivät voineet nähdä, ja pistäen sen vedellä täytettyyn pikariin tarkasteli sitä ääneti jonku viisi minuutia.
Mitä sinä alinomaa mainitset tuota kelloa? Henrikson. Totta kai. Se kun on hyvä kello! Ilmanko se onkin lyömäkello! Kelloseppä näet tahtoi ottaa kukkaron kellosta... Ei, kun kellon avaimesta... Ei, kun kellon kukkarosta... Ei .. en tiedä itsekään mitä sanon. Loviisa. Minä tiedän: Kello oli kukkarossa... Emma. Ei, kun kellonavain oli kukkarossa... Heinonen.
"Ja kuinka pikkuisen rahaa siinä on, armas Em'lyni!" Minä pudistin hänen kättänsä sydämellisesti, kun hän oli pistänyt takaisin kukkaron sillä tämä tyydytti minua enemmän, kuin jos olisin sanonut jotakin ja me kävelimme ääneti edestakaisin minutin taikka pari. Ovi aukeni silloin, ja Peggotty ilmestyi, viitaten Ham'ia tulemaan sisään.
»Maksettu jaksettu tanssit jo tosin ja oluet oisi jo ostettu, haihtunut kuihtunut kukkaron kuplu...» »Maksa mies kahvit, eläkä reuhaa siinä!» toruivat eukot. »Minä reuhaan ja pauhaan, pauhaan ja saarnaan, ja kuulkaat hartaasti, sillä teroitan mieleenne yhden tärkeän asianhaaran. Sakkolassa ja Sakkolan pappilassa ja sen kattilassa on aina kaalia, on aina kaalia...
Tulin sanomaan hänelle, että jos hyvässä sovussa antaa sen takaisin, niin saa asia minun puolestani raueta, mutta jos ei, niin minä hänet vangitsen. HILMA. On jo vangittu. Joutuu elinkautiseksi. SIHVONEN. Vai on hän sellaiset rötökset tehnyt? HILMA. Tuossa ovat rahanne, ja kukkaron saatte pitää puhemiespalkkaa. SIHVONEN. Mutta siltä rumparilta minä oikeudessa vaadin kipurahoja!
Punaposkisena, ilosilmäisenä, hymysuuna hän juosta teputteli Lopoa vastaan eikä peljännyt enää ollenkaan. Herran terttu ! Lopo painoi portin kiinni, vilkaisi taakseen kadulle ja väistyi syrjempään lankun suojaan. Tuleppas tänne, Pekka, tule! Et usko, mitä Lopo sinulle antaa. Hän veti kukkaron esiin ja katsoi, kuinka paljon siellä oli rahaa. Vähänpä oli! Hyi, hävytöntä, ei kuin kolme markkaa.
Painiskelu siinä nyt syntyi, joka vihdoin loppui niin, että Jaska sai käsiinsä kerjäläisen ryysyistä pienen, vanhan kukkaron, jossa oli noin neljättäkymmentä kopeikkaa rahaa. "Enkös minä sitä sanonut! Itse on hän varas ja syyttää muita", huusi Jaska, heittäen kukkaron Heikille. "Tuossa on kyytirahasi ja kukkaro vielä kaupan päälliseksi. Kiitä nyt minua."
Hän tyhjensi kukkaron, joka sisälsi kymmenen kultakolikkoa, ei sen enempää eikä vähempää.
"Pidä se ja pane siitä tautiini". Itsekseen hän jupisi: "Ovathan nämä rahat yhdessä Esan kanssa ansaittuja eikä hän pahastune, jos niitä käytän. En minä häneltä enään mitään tahtoisi, en näitäkään rahoja". Leski avasi kukkaron ja katseli sisältöä: "viisi, kymmenen, viisitoista, kuusi seitsemän kahdeksantoista markkaa ja viisikymmentäviisi penniä. Hyvä!"
Ja Firenzen kaune ol' luodit kultaiset, kun suurta tehtiin! Tuo oli isäintapa niiden, jotka nyt piispanhiipan vapaaks tullen kertyy lihaansa lihoittamaan konsistoriin. Se suku julkea, mi kyynä vainoo pakenevaista, vaan jo lampaaks leppyy, jos sille näyttää kukkaron tai hampaat, jo nousi, vaan niin alahalta, että pahaksi pani Ubertin Donato, kun appi hälle suvun moisen antoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät