Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
"Ihmislapsi istuvi, Kokoo huhun kertomia Ja ne kirjaan piirtävi, Mi on mailman historia. "Näistä värsyistä me kiitämme erästä viisasta ystävää, ja eräs toinen täydensi ne seuraavalla tavalla: "Joll'ei ihmislapsi poimisi Pisaroita ajan merestä, Kaikki tuulen tavoin katoisi Kuiluun ijäisyyden mailmasta.
Surkeus, surkeus, jot' ei ihmissielu käsittää voi, että useampi kuin yksi olento vajosi kurjuuden kuiluun, että ensimäinen, joka kuolon tuskissa vääntelihe ikuisen armahtajan silmäin edessä, ei sovittanut muiden kaikkien syytä! Mua vihloo läpi luiden ja ydinten tämän ainoan hätä! sinä mielihyvilläs irvistelet tuhansien kohtaloa!
Mutta pian senjälkeen luisui sekin samaan hävityksen kuiluun. Kun minä vuonna 1856 otin Björkbodan halttuuni, oli makusuunta jo jonkun verran muuttunut ja jotkut alkoivat jo huomata ja käsittää kaiken vanhan suuren arvon. Niiden joukossa olin minäkin. Kaikkialta koottiin silloin jälleen käsiin ne rippeet, jotka vielä jälellä olivat.
Hän oli langennut tähän avioliittoon, tähän pohjattomaan kuiluun noustakseen sieltä taas tähän kurjuuteen, tähän suruun, tähän epätoivoon, sentähden, että hänestäkin, niinkuin Rosaliesta, Julien oli kaunis. Vimmatusta sysäyksestä aukeni ovi ja Julien syöksyi julmistuneena sisään.
"Vahinko, että hänen yhteiskunnallinen asemansa on sellainen ... pikku opettajatar äiti on muotiompelija ... siten on hän luopääsemätön ... häntä ei tapaa koskaan missään..." "Peeri-parka, liian huono taivasta varten, liian ylevä kadotuksen kuiluun joutuakseen..." Molemmat upseerit nauroivat, lapsellisesti, ajattelemattomasti.
Sa tiennet sen, jos tänne juur' oot tullut; hän Branca d'Oria on, ja vuotta monta on vierryt siitä kuin hän tänne joutui.» Ma hälle: »Luulen, että petät mua, näät kuollut viel' ei Branca d'Oria ole, hän syö ja juo ja pukeutuu ja nukkuu.» Hän mulle: »Kuiluun kynsi-perkeleiden, miss' sitkas kiehuu piki, viel' ei ollut, Mikael Zanche tullut, ennen kuin hän
Minä olen kulkenut maailman perimmäisiin ääriin asti, olen katsonut alas hornan kuiluun, ja huutanut: Isä, kussa olet? mutta kuulinpa ainoastaan, miten sateen pisarat putoilivat syvyyteen, ja tuo iankaikkinen myrsky, jota ei mikään järjestys ohjaa, on yksistään minulle vastannut.
Mua vastaan silloin valitukset satoi kuin nuolet, sääli kirkas kärkenänsä, niin että käsin peitin korvat kiinni. Soi tuska, kuin jos heinäkuun ja syyskuun välillä sairaaloista ois Maremman, Sardinian ja Valdichianan kaikki kipu ja kurjuus koottu yhteen kuiluun; ja löyhkä moinen onkalosta huurui kuin raatoin mätäneväin, haisevien.
Liekit ympäröivät häntä, korkeat aallot loiskuivat hänen ylitsensä, hänestä tuntui kuin hän vajoaisi vajoamistaan penikulmain syvyiseen kuiluun. Kaikki pimeni, ja hän vaipui tiedotonna tuon salaperäisen kolmijalan viereen.
ja nousee tuiki typerryksissänsä ja katsoo, katsoessaan huokaa, tuskan tuon kärsimänsä vielä vanki ollen; niin näytti syntinen tuo noustuansa. Oi, oikeutta Jumalan, kuink' olet sa ankara ja kuinka kostos iskee! Nyt Opas kysyi hältä, ken hän oli. »Tipahdin», vastasi hän, »hetki sitten Toskanan maasta tähän kuiluun kolkkoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät