Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Sade oli sen kostuttanut, juutalaisen maali oli liunennut ja hänen päällään oli nyt vanha, kulunut, maalilla tahrailtu takki. Matti, sanoi hän seisahtuen katsos velikulta vähä tätä uutta takkiani! Hm "kauniit on paikat, sanoi Lintu-Jussi". Mitä sinä tästä arvelet? Arvelen, että juutalainen sinut petti. Samaapa melkein minäkin epäilen. Mutta kuules, Matti, tämä on vähän häpeällistä.
Minä olen nähnyt tavarani, jonka huolellisen elämän työllä kokosin, yhtenä aamuna häviävän; minä olen nähnyt kansani, tuon heikon jäännöksen, joka kuitenkin oli kansa, hajonneena taikka vielä huonompana. Minä olen itkenyt heitä, vaikkei mikään itsekkään surun kyynel ole koskaan kostuttanut tätä rypistynyttä poskea. Jospa vaan olisin yksinäni niin! siinä kipuni on.
Noilla pyhillä portailla oli Kristus ruoskittu, niitä oli hänen oma verensä kostuttanut. Pyhä Helena oli tuottanut ne neljännellä vuosisadalla Jerusalemista, Pontius Pilatuksen omasta virkatalosta. Kukaan kuolevainen ei saanut nousta niitä muuten kuin polvillaan. Kun portaat olivat sangen korkeat ja jyrkät, oli se vaivaloinen ponnistus ja vaati tavallista palavampaa uskon-intoa suorittajaltaan.
Ne ovat oikeita noita-korttia ja korttipakka, jota kuolonhiki on kostuttanut, on kallis-arvoinen. En tiedä mikä onnettomuus sinua uhkasi; mutta Luckard aina pudisti päätänsä ja näytti hämmästyneelle. Mitä hän näki, ei hän sanonut, vaan hyvää se ei suinkaan ollut. Hän antoi kortit Wapulle, joka äänetönnä otti ne vaataan ja pisti taskuunsa.
Pormestarin rouva otti nyt taskustansa kaksi paksua hopeaista rannerengasta, ojensi ne Kerstille ja sanoi: "Katsos, Kerstiseni! Morsianna ollessani sain nämät lahjaksi sulholtani, pormestarilta. Ilolla vastaan-otin ne mutta katkerilla kyyneleillä olen niitä sittemmin kostuttanut, säilyttäessäni niitä kuin pyhää aarretta koko surullisen avioliittoni ajan.
Käy mukaan, minulla on täällä muutamia hyviä tovereita. Antti seurasi Mattia. Kävellessään kadulla sattui hän vilkaisemaan uutta nuttuansa, ja pettivätkö silmänsä, vai oliko kaikki noiduttu uusi, harmaa nuttu oli muuttunut aivan kirjavaksi. Sade oli sen kostuttanut, juutalaisen maali oli liuvennut ja hänen päällään oli nyt vanha, kulunut, maalilla tahrailtu takki.
Nähtyään miehensä ja kalpean kuolinuhrin hartauden, hänkin toipui, niin että tuskallisesti laski kätensä ristiin ja rukoili. Hurja vieras katsahti ylös. Kyynel oli kostuttanut hänenkin silmänsä. Hän loi ne tyttöön, ja syviä liikutuksia näytti hänenkin sielussaan taistelevan. Hänen kasvonsa ilmaisivat näitä vaihtelevia liikutuksia jalolla eloisuudella.
Oli kolmas hetki eräänä päivänä Sif-kuuta, kristillisen ajanlaskun 37 vuosi. Talvi oli loppunut, viimeinen sade oli nykyään kostuttanut maata, ja kesä oli tullut. Vuorten huippujen ympäri, vierevien kunnasten, tummien öljypuulehtojen, kimaltelevien hopeapoppelien ja uhkean viheriäin viikunapuiden yli kaareili läpikuultava ilma, jossa kaikki äänet kuuluivat heleästi, kaikki esineet näyttäytyivät ikäänkuin peitettyinä valkeaan hohteeseen. Vieno lämpö kylvetti päivällä nisu- ja ohravainioita, jotka olivat täydessä tähässä odottaen leikkaajan sirppiä; mutta illan tullen nousi maasta höyryjä, jotka kietoutuivat vainioiden ja laaksojen ympäri harsomaisena utuna, ja yöllä laskeusi viljava kaste, joka, kun aurinko nousi
GLOSTER. Oi, jospa' Niin saisin kuolla kerrassaan; nyt minut Ne elävältä surmaavat. Nuo silmät Kiers' itkun suolaisen mun silmistäni, Lapsekkain kyynelin ne soaisten, Nää silmät, joit' ei kostuttanut sääli. Kun itkivät York isäni ja Edward Rutlandin parkuhuudon kuullessansa, Kun musta Clifford häneen miekkans' iski, Tai uljas isäsi kun lapsen lailla Isäni synkän kuolintarun kertoi Ja kymmenesti suupui nyyhkytykseen, Ett' oli kuulijainkin silmät märjät Kuin lehvät sateessa; ja näissä kauhuiss' Urokas silmän' itkun hellän hylki, Ja mit' ei surut nää siit' irti saaneet, Sen sulos sai; mun soannut on itku. En ystävää, en vihamiestä kärtä, Ei mairesanaa kielenikään tunne, Mut nyt kun sulosi ma palkaks toivon, Niin ylväs sydän kärttää, kieli mairii. (Anna katsoo häntä halveksivasti.)
Varsinkin tänä aikana on se monesti sydämissänne kuohunut, silmänne kostuttanut. Virratkoon se sieltä yhä enemmän elämänne tekoihin, ajaen teitä työhön kutakin aseillansa ja alallansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät