Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Pelkään, että tie päättyy liian pian. Paavo Kontio lohdutti häntä sillä, että matka joka tapauksessa kestäisi hyvän puolentuntia. Mutta hänenkin mielestään tuo ratkaisun hetki läheni liian nopeasti. Eivätkä he jälleen pitkään aikaan mitään puhuneet.
Paavo Kontio oikaisi itsensä, näpisti huulensa ohuiksi kuin viiva ja virkahti leimahtavin silmin, kumahutellen pöytää raskaasti rystysillään: Se mahdollisuus, että he tiesivät kuolemantapauksesta ja olivat läsnä sen kestäessä. Tiedätkö mitä se merkitsee? Hän oli kamalan näköinen noin sanoessaan. Jaakko Jaakon-Lauri voi tuskin kestää hänen katsettaan.
Pojilla on tänä vuonna opettaja, eräs herra Kontio, joka näyttää vähän puhkilukeneelta. Bruunohan sai keväällä ehdot matematiikassa. Fredrik tutkii kasveja ahkerasti, hänestä tulee varmaankin luonnontutkia ja maisteri tekee samoin; heitä tuskin vielä olen nähnyt.
Olihan siinä syytä, jos missään, herättää kuolleetkin haudoistaan... Paavo Kontio tunsi sydämensä seisahtuvan. Oliko se sitten niin? Tunsiko hän jotakin pettymyksen tapaista siis?
Paavo Kontio tunsi mielensä oikein keventyneeksi hänen lähdöstään ja siitä, että oli saanut purkaa sappensa johonkin itsensä ulkopuolella olevaan. Sitten jatkoi hän jälleen kävelyään, kädet puuskassa, otsa syvissä rypyissä, puhallellen kuuluvasti ilmaa pitkällä, torveksi työntyvällä alahuulellaan...
Mutta nyt ampujan tulinen luoti Sankarin maahan kaataa, Nousee hän vieläkin, karkaen päisin Kiljunal kauhealla; Nyt isketään, Lumi tuiskahtaa, Kun kontio, koirat ja mies Lyö painia tunturin harjal.
Sinä kyllä lopetat urasi tulemalla kasvitieteen professoriksi meidän yliopistoomme ennusti Heikki. Minä olen tuuminut tulla kansanopistoon opettajaksi, taikka kentiesi minä haen opettajaksi johonkin seminaariin sanoi herra Kontio kainolla itsetietoisuudella, katsoen huoaten Gerdaan.
Eikä hän pysähtynyt vielä ruokasalissakaan, vaan ohjasi heidät suoraan kirjastohuoneensa lieden ääreen. Vasta sen keskilattialle päästyään hän asetti sähkölampun takaisin pöydänkulmalle, paljasti päänsä ja kääntyi tulijoiden puoleen lyhyesti ja hiukan töykeästi kumartaen. Nimeni on Kontio, hän sanoi. Ketä minun on kunnia puhutella?
Siitä oli epäilemättä tuleva näinä päivinä kysymys ja se oli ensin saatava riidanalaiseksi. Muu sujuisi kyllä sitten itsestään. Paavo Kontio katsoi ja katsoi häneen hänen noin puhuessaan. Hän ei koskaan ollut nähnyt noin hyväntahtoista, noin vaarallista ja hirvittävää Mefistoa vielä mielestään.
Sinä rakas, rakas, kuiskasi Paavo Kontio, pitäen hänen päätään käsiensä välissä. Olenko minä siis jotakin sinulle? Eihän minulla ketään muita olekaan. Ja jälleen suutelivat he toisiaan ja jälleen oli kuin heidän sielunsa olisi tyhjiin haihtuneet, mutta löytäneet samalla entistä suuremman, korkeamman ja onnellisemman olevaisuuden. Auto kulki liian nopeasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät