Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Niin kuinka moni hyvä, tuttu naama on mua tervehtämässä riemuten! O, Klaara, olisitpa sinä mies, näkisin minä sinut varmaan täälläkin etumaisina, ja saisin siitä kiittää sinua, mistä ketään kuningasta liene tukala kiittää vapaudesta! Klaaran asunto. Brackenburg? Tekö se olette? Mitä minä kuulin? Ei ketään vielä? S'ei ollut kukaan.
KLAARA (silmät vesikiehteissä).
Kun pehtoori oli kuiskutuksensa lopettanut, nyykäytti Klaara päätänsä ymmärtämisensä, tai, jos se koski jotakin pyyntöä, myöntymisensä merkiksi. Mitähän, jos Edvard nyt olisi täällä ja olisi nähnyt sen seikan?" "Kas nyt," keskeytti Louhelan Miina, "Klaara ja pehtoori menevät ulos. Ei kummempaa!" "Tästä lähtien en tahdo seurustella Klaaran kanssa."
Kenties jo huomenna lähden matkaan. Saatuani paikan olen sinulle antava tietoja olinpaikastani, jokainen kukkainen maassa ja jokainen lintuinen puun oksalla muistuttakoot sinulle liittomme pysyväisyyttä." "Hyvästi, kallis Edvard. Yksin ollessasi muistele kaukana olevaa Klaaraasi!" Kun Klaara oli saanut nämät sanat lausutuiksi, tyrskähti hän itkuun.
"Ja minä; minä Klaara Josepha Hippolyte Leyris de Latude, minä en ota mitään lahjoja ihmisiltä, joita en rakasta, joita en pidä edes ystävinänikään, jotka ovat minulle kaukaisia, jotka eivät ole sukulaisiani. Minä en ole mikään almujen ottaja, kuten herra Dubois oli."
Tuska juoksetti multa elämän pois, ja mulla oli jokapäiväinen toivo nääntyä lopen. KLAARA. O, unhota tuo, Brackenburg! Unhota itsesi ja puhu mulle hänestä! Onko se totta? Onko hän tuomittu? BRACKENBURG. On, minä tiedän varmaan. KLAARA. Ja elääkö hän vielä? BRACKENBURG. Niin, hän elää vielä. KLAARA. Mitenkä sinä minulle voisit sen varmentaa? Ja hirmuvalta sankarin murhaa yön pimeydessä!
Näin katui Klaara, vuodattaen kyyneleitä, tehtyjä rikoksiansa. Taaskin lienee tuo kalvava omatunto soimannut. Päivä tuli, toinen meni ja viikot vierivät vierimistään. Hääpäivä läheni. Usein oli pehtoori käynyt sillä välillä Klaaraa tervehtimässä. Asiat olivat entisellään.
Klaara nosti nyt vapisevan kätensä vasten rintaansa ja lisäsi: "minä teen mitä tahdon; teen itseni onnelliseksi, rikkaaksi ja samalla suostun äitini tahtoon." Tämän sanottuaan hän yht'äkkiä salaman nopeudella kavahti seisoalleen ja kätki polvillaan olevan kirjeen.
"Enpä olisi sinua enää tuntenutkaan; muutamat vuodet tekevät kasvavassa nuorisossa sellaisen muutoksen, ettei vanhat ota sitten tarkoin tunteakseen. Minusta ei ole ihme, että te lapsuudenleikki-kumppanit tuntisitte toisenne pitkien aikojen perästä. Klaara täyttää kohta kah-seitse-kuitenkin tuota kahdeksantoista vuotta, tulevan joulun tienoilla. Ikä tyttö! Eikö hän ole kasvanut oikeen suureksi?"
Eräs valkea risti, joka hohti kuin hopea läpi pimeyden, näyttiin asetettavan ylös yhdelle puolen. Minä katsoin ja näin sen hirmuttavan varmuuden yhä varmenevan. Vielä häilyi soihtuja siellä täällä; vähitellen poikkenivat ne ja sammuivat. Yhdellä haavaa tuo yön kamala sikiö pyörähti äitinsä helmaan takaisin. KLAARA. Vait', Brackenburg! Nyt vaikene! Suo tämän varjon minun sieluni päällä levähtää.
Päivän Sana
Muut Etsivät