Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Voitko vannoa olevasi minulle uskollinen morsian voitko?" Viimeisiä sanoja sanoessaan vapisi Edvard'in ääni tuntuvasti, ei kylmyydestä eikä pelosta, vaan siitä, että hetki oli kallis, joka päättäisi hänen tulevaisuutensa pyrinnöt. Hän syleili Klaaraa ja painoi hänen huulillensa useampia suudelmia. "Lupaan, lupaan, sill'aikaa ja hamaan elämäni iltaan asti olen oleva sinun uskollinen morsiamesi.
Päästyäni asiani perille niin varmaankin nuhtelen Klaaraa ja kostan sille, joka hänelle on neuvon antanut." Näin puheli Julle yksinään ja naksutteli kädessään olevaa revolverin liipasinta, lisäten: "kenties Klaara kuitenkin on mennyt kävelemään pitkin maantietä. Minä lähden myöskin.
Hän ei ollut mekossa kuten toissapäivänä, vaan valkoisessa röijyssä, joka oli kiristetty vyöllä ja kohosi korkealle rinnan kohdalla. Huivin alta näkyi kuten oikeudessakin mustat kiharat. »Kohta se tapahtuu», ajatteli Nehljudof. »Kuinkahan kutsuisin häntä? Vai tuleekohan hän itse.» Mutta Maslova ei tullut itse. Hän odotti Klaaraa eikä olisi aavistanut että tuo mieshenkilö tahtoi tavata häntä.
"Että kuvanne on ollut ajatuksieni jokapäiväinen, että minä koko sydämeni voimalla teitä lemmin, uskallanko edes toivoa vastarakkautta?" pehtoorin viimeiset sanat olivat niin heikot, että niitä tuskin kuulikaan, ja hän läheni Klaaraa epävakaisilla askeleilla sekä vastaanotti Klaaran tarjotun käden, jonka hän painoi vasten huuliansa. "Te teette minut sangen onnelliseksi.
Minä olen aina ihaillut häntä. Ja niin tekevät kaikki naiset. Sinä taidat olla ainoa poikkeus. 1:NEN NEITI. Usko sinä Klaaraa. Kerrottiinpa viimme vuonna, että sinä olit hyvin ystävällisellä kannalla rustmestarin kanssa. 2:NEN NEITI. Ai, ai! Se on totta. Kuule! Etkös muista miten kerran sanoit, että hän on oikeen miesten esikuva. 1:NEN NEITI. Niin, niin. Se oli siihen aikaan.
Näin katui Klaara, vuodattaen kyyneleitä, tehtyjä rikoksiansa. Taaskin lienee tuo kalvava omatunto soimannut. Päivä tuli, toinen meni ja viikot vierivät vierimistään. Hääpäivä läheni. Usein oli pehtoori käynyt sillä välillä Klaaraa tervehtimässä. Asiat olivat entisellään.
Varovasti läheni nuorukainen sitä paikkaa, jossa pelosta ja sydämen rauhattomuudesta vapiseva Klaara seisoi ja, kun hän oli aivan Klaaraa lähellä, kuiskasi "valasi rikkoja! Petturi!" Klaara säpsähti ja kirkasi. "Edvard! sinä olet vallan oikeassa. Kosta minulle! Minä olen kuuliainen uhrisi, kuitenkin säästä vähäpätöinen, arvoton henkeni.
Päivän Sana
Muut Etsivät